Meritursas

Meritursaan pussimainen ruumis on pehmeä ja suojaton, sen keskellä on suuaukko. Suuaukon kitiinileuat muistuttavat nokkaa, ja niitä ympäröi pyöreä huuli. Suun keskellä on riivinrautamainen raastinkieli eli radula. Vaippaontelo muodostuu kiduksia ympäröivästä lihaksikkaasta vaipasta. Tursaan hengitysvesi kulkeutuu vaippaonteloon ja sieltä kiduksiin. Tursaalla on kahdeksan suunnilleen saman mittaista lonkeroa, joissa kussakin on kaksi imukuppiriviä. Pää liittyy välittömästi pussimaiseen ruumiiseen. Pään molemmilla sivuilla on silmät. Rustokoppa suojaa tursaan aivoja. Selkärangattomaksi eläimeksi tursaalla on hyvin kehittynyt hermosto. Aivoissa on jopa 30 eri lohkoa, jotka säätelevät tursaan toimintoja. Meritursas voi oppia erottamaan esineitä ulkomuodon perusteella.

Meritursas on nopeakasvuinen, vuoden vanhana 75 cm:n pituinen. Normaalisti meritursaan paino on n. 1–10 kg. Meritursas on suosittu herkku Japanissa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Tunisiassa. Meritursaita pyydetään kaupallisesti noin 50 000 tonnia vuosittain. Suurimmat pyyntimaat vuonna 1999 olivat Meksiko ja Italia.

Meritursaan puolustuskeino saalistajia vastaan on nopea värinvaihto ja sulautuminen ympäristöön. Vaihdoksen aiheuttavat kromatoforisolut, joita on aikuisella yksilöllä 1–2 miljoonaa eri puolilla ruumista. Keskushermosto säätelee niiden toimintaa. Tämän takia meritursasta on melkeinpä mahdoton havaita pohja-aineksen joukosta. Toinen puolustuskeino on muste, tumma melaniiniväri. Vaaran uhatessa tursas tyhjentää mustesäiliönsä vaippaonteloon ja työntää sen vesisuihkun mukana ulos, jolloin se leviää laajaksi pilveksi. Mustepilven turvin tursas pakenee.

Piirros lonkeron imukupeista

Meritursaat ovat petoja kuten muutkin pääjalkaiset. Ne käyttävät saalistukseen tarkinta aistiaan eli näköä. Tavallisesti tursas odottaa saalistaan liikkumattomana kolossa, kunnes saaliseläin tulee näköpiiriin. Tursas lamauttaa saaliin limarauhasten erittämällä myrkyllä. Se paloittelee saaliinsa radulallaan. Tursas syö myös erilaisia kotiloita, simpukoita, taskurapuja ja muita merenpohjan pikkueläimiä.

Meritursas on levinnyt kaikkiin trooppisiin ja lauhkeisiin meriin. Atlantissa levinneisyys ulottuu Englannin etelä- ja luoteisrannikolta Afrikan rannikolle ja Välimerelle ja Connecticutista Brasiliaan. Elinalue ulottuu rantavyöhykkeestä 200 metrin syvyyteen.

Meritursaat ovat yksineuvoisia. Koiraat ja naaraat tulevat sukukypsiksi eri aikoina. Koiras on jo noin 200-grammaisena sukukypsä, kun taas naaras saavuttaa sukukypsyyden vasta parikiloisena. Meritursaiden lisääntymiskausi on yleensä maalis- ja lokakuun välisenä aikana.

Meritursaat siirtyvät syvistä vesistä parittelemaan rannan läheisyyteen. Lisääntymistä varten koiraan kolmas lonkero muuttuu sekundaariseksi paritteluelimeksi, heterocotylukseksi. Kosiessaan koiras esittelee toisen lonkeroparin alapuolella olevia tavallista suurempia imukuppeja. Parittelussa koiraan spermatoforit eli siittiöitä sisältävät pakkaukset siirtyvät heterocotyluksen alapinnassa olevaa uurretta pitkin naaraan vaippaonteloon.

Naaras laskee 50 000–180 000 läpimitaltaan 3,5-millimetristä munaa, joita se vartioi 3,5–9 viikkoa. Poikasten kuoriuduttua naaras kuolee. Munasta kuoriuduttuaan poikaset uivat kohti valoa ja kulkeutuvat helposti virtojen mukana. 1–3 kuukauden kuluttua toukat vajoavat pohjaan ja etsivät sopivan kolon.

• Paul

• David Burnie: Matka eläinten maailmaan (alk. The Concise Animal Encyclopedia, WSOY, 2004, ISBN 951-0-29414-4)
• Friedhoff: Eläinten maailma 3, Otava, 1974, ISBN 951-1-01530-3
• Octopus vulgaris (Lamarck, 1798) FAO Fisheries and Aquaculture, Species Fact Sheets. (englanniksi)