Meritupet

Meritupet ovat rakenteeltaan hyytelöstä koostuvia suppiloita, jotka ovat täynnä vettä. Yksittäin elävillä merituppilajeilla hylkyaukko sijaitsee kyljessä kuin teekannun nokka. Suolen alkupäässä on korimainen ravinnon suodatin. Vesi virtaa siihen ylhäällä sijaitsevasta sisääntuloaukosta ja poistuu hylkyaukon kautta. Keskikokoinen merituppi suodattaa vuorokaudessa 200 litraa vettä. Vedessä olevat ravintohiukkaset jäävät sisään seulamaisen verkon ja tahmean liman pidättäminä. Lopulta lima valuu alas ruoansulatuskanavaan ravintohiukkaset mukanaan. Suodatin toimii samalla kiduksena ottaen vedessä olevan hapen eläimen käyttöön. Virtaus pysyy yllä solujen pinnalla liikkuvien ripsien avulla. Niiden ansiosta veden vaihtuvuus on niin hyvä, että jotkin lajit pystyvät elämään seisovassa merivedessä.

Runkokuntina elävien merituppiyksilöiden koko on vain muutaman millimetrin, mutta kolonia voi kasvaa 15 sentin mittaiseksi. Yksin elävät meritupet kasvavat huomattavasti suuremmiksi ollen korkeintaan 20-senttisiä. Runkokunnassa merituppia yhdistää toisiinsa hyytelömäinen väliaine. Jokainen ottaa sisäänsä vettä yhdestä putkesta, suodattaa siitä ravintohiukkaset ja pumppaa veden ja jätteet toisesta päästä pois.

Meritupet ovat hermafrodiitteja eli jokaisella yksilöllä on sekä koiraan että naaraan sukupuolielimet. Periaatteessa ne voisivat lisääntyä yksinäänkin, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Sitä vastoin meritupet päästävät siittiönsä veteen ja saavat hengitysveden mukana lajikumppaniensa sukusolut. Siten perinnöllinen muuntelu säilyy, eikä jälkeläisistä tule vanhempansa kloonia. Jotkin merituppilajit päästävät munasolutkin veteen, jossa ne hedelmöittyvät ja kelluvat jonkin aikaa vapaasti ennen toukkavaihetta. Toisilla taas on sisäinen hedelmöitys, jossa vasta aktiivinen toukka poistuu emonsa ruumiista. Eräät lajit pystyvät lisääntymään silmikoimalla. Silloin meritupen kyljestä kasvaa pieni jälkeläinen, joka lopulta irtoaa itsenäiseksi yksilöksi.

Aikuiset meritupet ovat sessiilejä eli paikoilleen kiinnittyneitä. Ne voivat liimautua mihin tahansa merenalaiseen rakenteeseen, kuten kookkaisiin leviin, öljynporauslauttaan tai laivan pohjaan. Meritupet eivät kestä kuivumista, joten ne elävät vuorovesirajan alapuolella. Useimmat merituppilajit elävät matalissa ja ravinteisissa rannikkovesissä, mutta jotkin lajit elävät jopa 5000 metrin syvyydessä. Ne syövät pinnasta vajonnutta osittain hajonnutta eloperäistä ainesta.[1]