Merililjat

Merililjat eli krinoidit (Crinoidea) on piikkinahkaisten pääjaksoon (Echinodermata) kuuluva, ulkonäöltään kasvia muistuttavien selkärangattomien eläinten ryhmä.

Merililjat
Ptilometra australis-merililja
Ptilometra australis-merililja
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Alakunta: Eumetazoa
Pääjakso: Piikkinahkaiset Echinodermata
Luokka: Merililjat
Crinoidea
Miller, 1821
Lahkot[1]
Katso myös

  Merililjat Wikispeciesissä
  Merililjat Commonsissa

Termillä ”merililjat” voidaan toisaalta viitata koko Crinoidea-luokkaan,[2] toisaalta sillä voidaan ahtaammin tarkoittaa vain luokan varrellisia jäseniä, kun varrettomia kutsutaan hiustähdiksi – tällöin koko luokasta Crinoidea on käytetty termiä ”merililjat ja hiustähdet”.[3]

Merililjojen luokasta tunnetaan noin 600 nykyisin elävää lajia. Jotkut elävät syvällä meressä, toiset koralliriutoilla.[4] Fossiileista on tunnistettu yli 5000 lajia.[5] Valtaosa nykyisistä lajeista kuuluu hiustähtien lahkoon Comatulida, jotka elävät mannerjalustoilla, alle 200 metrin syvyydessä.

Varrellisen merililjan anatomia

Merililjojen rakenteeseen kuuluu kuppimainen keskuskiekko josta lähtee viisi lonkeroa. Ne ovat usein haaroittuneita ja tyypillisesti höyhenmäisiä. Sekä suu että peräaukko ovat eläimen yläpinnalla. Merililjat hankkivat ruokaa passiivisesti: ohivirtaava vesi tuo ravintoa niiden höyhenmäisiin pyyntilonkeroihin. ”Oksan” pinnalla kulkee kouru, joita pitkin pienet lonkerot työntävät ruokahiukkasen vähitellen kohti suuaukkoa. Monilla lajeilla on keskuskiekon alapuolella kalkkeutuneiden tukilevyjen muodostama varsi (”varsinaiset merililjat”). Varren alapäässä on erilaisia ulokkeita, joiden avulla merililja kiinnittyy alustaansa. Nämä kiinnittymisulokkeet ovat eri lahkoilla eri muotoisia.[5] Matalassa vedessä eläviltä hiustähdiltä varsi puuttuu kokonaan, mutta syvän meren merililjoilla se voi olla jopa metrin mittainen.[6]

Merililjat käyttävät ravinnokseen 50–400 mikrometrin kokoisia hiukkasia: yksisoluisia eliöitä, selkärangattomien toukkia, pieniä äyriäisiä ja detritus-hiukkasia.[5]

Merililjat kehittyivät ordovikikaudella ja kukoistivat paleotsooisella maailmankaudella. Monet paleotsooisen ja mesotsooisen maailmankauden kalkkikerrostumat muodostuvat lähinnä muinaisten merililjojen fossiileista. Koska lajinkehitys on ollut nopeaa, samantyyppisiä fossiileita löytyy vain lyhyeltä ajalta, ja siksi merililjojen tutkimus on auttanut fossiilikerrostumien ajoittamisessa.[5]

Nykyisistä merililjoista noin 80 lajia elää valtamerten syvänteissä tyypillisesti yli 200 metrissä, matalimmillaankin 100 metrin syvyydessä. Kuitenkin 85 % tunnetuista nykyisin elävistä lajeista kuuluu lahkoon Comatulida, joka on kehittynyt paleotsooisen kauden jälkeen. Ne elävät mannerjalustoilla, matalammassa kuin 200 metrissä. Runsain lajikirjo löytyy nykyisin indopasifisen merialueen koralliriutoilta, missä voi elää 50 lajia samalla riutalla. Jotkut lajit elävät myös kylmissä vesissä.[5]

  • Merililjafossiileita
    Merililjafossiileita

Lähteet
  1. WoRMS World Register of Marine Species
  2. Tirri, Rauno ym.: Biologian sanakirja. Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8.
  3. Mikkola, K. (toim.) Maailman eläimet. Selkärangattomat. Tammi, 1989. ISBN 951-30-6534-0; näin ahtaammin määritelty "merililjat" ei kuitenkaan vastaa mitään luonnollista taksonomista ryhmää.
  4. Kellogg, D. and D. Fautin. 2001. Class Crinoidea, feathers stars and sea lillies. Animal Diversity Web
  5. Ausich W.I & Messing C.G.: Crinoidea: Sea lilies and feather stars Tree of Life. Arkistoitu 3.12.2012. Viitattu 28.10.2009. (englanniksi)
  6. Feather stars (Crinoidea) on the shores of Singapore 2008. Wild Singapore. Viitattu 28.10.2009. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.