Merikeiju

Merikeiju (Hydrobates pelagicus) on pieni eristyneillä saarilla pesivä ulappalintu. Se on sukunsa ainoa laji[2].

Merikeiju
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Ulappalinnut Procellariiformes
Heimo: Ulappakeijut Hydrobatidae
Suku: Ulappakeijut Hydrobates
Laji: pelagicus
Kaksiosainen nimi

Hydrobates pelagicus
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Merikeiju Wikispeciesissä
  Merikeiju Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Portugalilainen merikeiju kalliolla rengastuksen jälkeen.

Merikeijun pituus on yleensä 14–18 cm, siipien kärkiväli 38–42 cm ja paino 23–29 g. Merikeiju on väriltään musta tai tummanruskea. Yläperä on laajalti valkoinen. Pyrstö on tasapäinen. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Merikeijun äänet ovat nikottelevia ja kehrääviä. Sen lento on kevyttä ja lepattavaa.

Maailman vanhin rengastettu merikeiju on ollut brittiläinen vähintään 32 vuotta ja 9 kuukautta vanha lintu.[3]

Levinneisyys

Merikeiju pesii Välimerellä ja Länsi-Euroopassa. Lajin kannasta 90 prosenttia pesii seuraavilla alueilla: Färsaaret 150 000–400 000 paria, Iso-Britannia 20 000–150 000, Irlanti 50 000–100 000 ja Islanti 50 000–100 000 paria. Pienempiä määriä pesii Ranskassa (400–600 paria), Kreikassa (10–30 paria), Italiassa (1 500–2 000 paria), Maltalla (5 000 paria), Norjassa (1 000–10 000 paria), Espanjassa (1 700–2 000 paria) ja Kanariansaarilla (1 000 paria). Maailmanpopulaation koko on noin 840 000 yksilöä, ja lajin kanta on elinvoimainen.[1] Merikeiju on harhautunut Suomeen vain myrskyissä kolme kertaa vuoteen 2006 mennessä, ja näistä kaksi lintua on löydetty kuolleina.[4]

Lisääntyminen

Merikeijun muna.

Merikeiju on yhdyskuntalintu. Emot tulevat pesälleen vain pimeällä välttääkseen lokkien ja kihujen ryöstelyt. Maan- tai kallionkolossa olevassa pesässä on aina yksi valkoinen muna. Haudonta-aika on 38−41 päivää, ja poikaset ovat lentökykyisiä 9−10 viikon ikäisinä.[5]

Ravinto

Merikeiju poimii vedenpinnalta pikkueläimiä, kuten äyriäisiä, mustekaloja ja muuta planktonia. Se seurailee mielellään laivoja kalanperkeiden ja ruoantähteiden toivossa.

Lähteet

  1. BirdLife International: Hydrobates pelagicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.6.2014. (englanniksi)
  2. Hydrobates ITIS. Viitattu 3.8.2008.
  3. EURING Longevity list
  4. Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Oiseaux
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.