Meribiologia

Tavallisen systemaattisen luokituksen mukaan merten eliöstö voidaan jakaa muun muassa bakteereihin, kasveihin ja leviin, sieniin ja eläimiin, sekä edelleen näiden alaryhmiin. Meribiologiassa käytetään systemaattisen luokittelun lisäksi runsaasti eliöiden elintavan mukaista jaottelua:[1]

• plankton – keijusto
• benthos – merenpohjan sedimentissä tai sen tuntumassa elävät eliöt;
• neuston – veden pintakalvon eliöstö;
• pleuston – irrallaan veden pinnan alla ajelehtivat eliöt;
• nekton – aktiivisesti uivat eliöt (muun muassa kalat ja valaat);
• perifyton – alustaan kiinnittyvät eliöt;
• tripton – kuollut aines, johon kuuluu muun muassa saviaines ja eläinten hajotessa syntyvä orgaaninen detritus; detritus muodostuu edelleen alloktonista tai autoktonista.

Meren eliöyhteisö eli biokenoosi voidaan lisäksi ryhmitellä kolmeen ekologiseen tasoon:[1]

1. tuottajat eli autotrofit, jotka pystyvät hyödyntämään ulkopuolista energialähdettä (yleensä auringon säteilyä) ja sitovat epäorgaanista hiiltä orgaaniseksi aineeksi; näitä ovet muun muassa kasviplankton, päällyslevät ja suurvesikasvit eli vesimakrofyytit;
2. kuluttajat, jotka kuluttavat sitä kemiallista energiaa, jonka ekosysteemin tuottajat ovat sitoneet solumassaansa; näitä ovat eläinplankton, kalat, merinisäkkäät ja -linnut;
3. hajottajat, jotka pilkkovat meriekosysteemin orgaanista ainesta (bakteerit, homeet ja sienet).

• Marine Biology (Open Directory Project)