Meri

Maapallon valtameret ja niiden rajat

Valtameret ovat maapallon suurimpia meriä. Jokaisella niistä on lukuisia reunameriä.

• Tyynimeri eli Tyyni valtameri eli Iso valtameri
• Atlantin valtameri eli Atlantti
• Intian valtameri
• Eteläinen jäämeri
• Pohjoinen jäämeri

Katso myös: Luettelo merialueista

Pääartikkeli: Merivesi

Merissä on vettä noin 1 350 miljoonaa kuutiokilometriä, mikä on 96,8 prosenttia kaikesta maapallon vesivarastosta.[3]

Valtamerten keskilämpötila on 3,9 °C.[3] Pintavesien lämpötila on keskimäärin 17,4 °C; tropiikissa se on 27–28 °C ja napaseuduilla −1...−2 °C. Meriveden pohjaveden lämpötila on noin 0 °C. Meriveden jäätymispiste on noin −1,9 °C.

Valtamerten suolaisuus vaihtelee 33 ja 37 promillen välillä. Itämeren pohjoisosien ja sen lahtien murtovedessä suolaa on kuitenkin vain 3–7 promillea[4]. Merivedessä on liuenneena kaikkia maapallolla luonnossa esiintyviä alkuaineita. Suoloista eniten on kloridia (55,0 % suoloista) ja natriumia (30,6 %).[5]

Pääartikkeli: Merenpohja

Merenpohja on veden peittämää maata meren pohjassa. Mannerjalusta on matalaa vettä, jolta laskeutuu jyrkästi mannerrinne. Sen alaosassa on usein loivasti kumpuilevaa maastoa, joka viettää syvänmeren tasangolle, joka on hyvin tasainen. Valtameren pohjaa peittää tavallisesti ohut mutainen sedimenttikerros, joka muodostaa merenalaisten vuorten ja ylänköjen erottamia syvänmeren tasankoja. Tasangon syvyys voi vaihdella kolmen ja viiden kilometrin välillä. Sitä syvemmällä on kapeita syvänmeren hautoja, joista syvimmät ovat yli kymmenen kilometriä syviä.[6]

Atlantin keskellä, Intian valtameressä ja eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevat laajat ja lähes yhtenäiset vuoristoketjut, valtamerten keskiselänteet. Niiden keskustassa ovat murroslaaksot, uuden basalttisen merenpohjan syntyalueet.[6]

Meret peittävät noin 70,8 prosenttia maapallon pinta-alasta.

Meret vaikuttavat suunnattomasti alueen luontoon ja ihmisiin. Meristä aiheutuva ilmiö on vuorovesi, joka paikallisesti voi olla erittäin merkittävä muutos. Merivirrat vaikuttavat ilmastoon vielä kaukana merestäkin. Tunnetuin merivirta lienee Golfvirta. El Niño on ilmiö, joka vaikuttaa laajalti eteläisen pallonpuoliskon sääoloihin.[7]

Pääartikkeli: Merielämä

Merissä on monia erityyppisiä elinympäristöjä: koralliriuttoja, jokisuiden murtovesialueita, vuorovesirannikkoa, mangrovemetsiä, levämetsiä, hiekka- ja kivikkorantoja, meriruohoniittyjä, vedenalaisia vuoria ja syvän veden sienieläinyhteisöjä.[9]

Koralliriuttoja voi muodostua vain alueilla, joissa merivesi ei ole pitkiä aikoja kylmempää kuin 18 astetta. Useiden korallien kanssa elää symbioosissa leviä, jotka voivat yhteyttää vain lähellä pintaa, missä valoa on tarpeeksi. Tämän takia useimmat riuttoja muodostavat korallilajit pärjäävät vain alle 70 metrin syvyydessä.[10] Koralliriutoilla elää korallien lisäksi miljoonia muita eläinlajeja.[11]

Mangrovemetsissä elää erityisiä nousevaan ja laskevaan vedenpintaan sopeutuneita puita ja niiden joukossa omia lajejaan.[12] Sen lisäksi ne suojaavat rannikoita eroosiolta ja esimerkiksi tsunameilta.[13]

Eräät suurikokoiset Laminariales-lahkon ruskolevät muodostavat ”metsiä”, jotka kuuluvat maapallon tuottavimpiin ekosysteemeihin. Niitä on ennen kaikkea lauhkeissa ja viileissä vesissä, mutta vuonna 2007 myös Ecuadorin trooppisilta vesiltä löytyi ruskolevämetsä.[14]

Meriruohoniityt näyttävät etäältä hyvin samoilta kuin merilevämetsät, mutta meriruohot eivät ole leviä vaan putkilokasveja. Ne ovat taustaltaan kuivalla maalla kehittyneitä kasveja, jotka ovat sopeutuneet vedenalaiseen elämään pölytystä myöten. Meriruohoniityt tarjoavat tärkeän suojapaikan kalojen ja muiden merieläinten poikasille. Ruohojen juuret sitovat sedimenttiä paikalleen. Meriruohoniityt sitovat noin 15% maailman hiilivarastoista.[15]

Sienieläimet muodostavat koralliriuttojen kaltaisia yhteisöjä syvempään veteen, tyypillisesti yli 20 metrin syvyyteen. Niissä elää sienieläinten lisäksi monia muita selkärangattomia.[16]

• 
  Monimuotoista elämää Isolla valliriutalla.
• 
  Ruskolevämetsää.
• 
  Meriruohoniitty.

Kauppamerenkulun suosimat reitit 2012.

1400- ja 1500-lukujen löytöretket olivat ennen kaikkea uusien meriteiden etsimistä. Löytöretkeilijät loivat yhteyden kaikkien mannerten välille.[17] Matkat valtamerten yli olivat mahdollisia, kun keksittiin parannuksia sekä itse laivojen rakenteeseen että navigointimenetelmiin.[18] Vähitellen merenkulkijat oppivat tuntemaan valtamerillä vallitsevat tuulijärjestelmät: pasaatituulet ja monsuunit, ja hyödyntämään niitä reittisuunnittelussa.[19] Kauppareittien lyhentämiseksi on rakennettu Panaman kanava ja Suezin kanava. Mannertenväliset merimatkat ovat tuhansia kilometrejä nykyistä lyhempiä, jos käytetään Luoteisväylää Kanadan ympäri ja Koillisväylää Siperian pohjoisrannikolla. Nykyään jääpeite estää niiden käytön talvipuolella vuotta.[20] Ilmaston lämpenemisen myötä pohjoisten reittien käytön odotetaan lisääntyvän.[21]

Meret ovat edelleen tärkeä ihmisten ja tavaroiden kulkuväylä. 90 prosenttia maailman kauppatavarasta kulkee meriteitse.[22]

Maailman kymmenen vilkkainta satamaa vuonna 2012 olivat Singapore, Shanghai, Hongkong, Shenzhen, Busan, Ningbo, Kanton, Dubai, Qingdao ja Rotterdam.[23]

Kalastus ja kalanviljely ovat tärkeitä elinkeinoja etenkin kehitysmaissa. Ne työllistivät maailmassa 44,9 miljoonaa ihmistä vuonna 2008. Noin 53 prosenttia maailman merten kalaresursseista hyödynnetään täysimääräisesti, lisäksi 32 prosenttia kärsii tai on toipumassa ylikalastuksesta.[24]

Merivesi on niin suolaista, että sitä ei voida käyttää talous- ja kasteluvetenä. Makean veden tuottaminen merivedestä on kemiallisesti mahdollista mutta varsin kallista. Merisuolaa on sen sijaan helppo tuottaa merivedestä haihdunta-altaiden avulla kuivilla ja lämpimillä ilmastovyöhykkeillä.[25]

• Myrberg, Kai & Leppäranta, Matti: Meret: maapallon siniset kasvot. Ursa, 2014. ISBN 978-952-5985-20-7.

• Sitaatteja aiheesta Meri Wikisitaateissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta meret Wikimedia Commonsissa

• YK:n meriatlas (englanniksi)