Menuetti

Menuetti on ranskalaista alkuperää, ja se sai alkunsa 1600-luvun puolivälissä[1]. Menuetti oli 1700-luvun alkupuolella suosituin tanssi monissa Euroopan hoveissa. Se on sävyltään kepeä 3/4-tahtilajin tanssi,[2] joskin menuetin ollessa suosionsa huipulla, sitä saatettiin tanssia myös hitaammin ja arvokkaammin, varsinkin aamupäivällä ja riippuen kuninkaasta. Sana juontuu italian sanasta ”minuetto”, joka tarkoittaa pientä ja kaunista[3] (taustalla on latinan sana ”minutus”). Joskus nuoteissa käytetään myös sanaa ”menuetto”. Italialaisten säveltäjien menuetit olivat joskus myös 3/8- tai 6/8-tahtilajeissa. Menuetteja on kirjoitettu myös molliin, vaikka useimmiten ne kulkevat duurissa.

Menuetti levisi hoveista myös osaksi kansankulttuuria, etenkin Pohjoismaissa.[1]

Barokin ajan muiden tanssien menettäessä suosionsa menuetti jäi elämään 1700-luvun taidemusiikin monien teosten osana. Barokin ajalla menuettia käytettiin esimerkiksi barokkisarjojen osina tai itsenäisinä sävellyksinä esimerkiksi cembalolle. Jean-Baptiste Lully alkoi käyttää menuettia oopperoissa.[4] Klassismin ajan sinfonioihin ja kamarimusiikin teoksiin menuetti päätyi kolmanneksi, keventäväksi osuudeksi, joka laitettiin teokseen edeltämään finaalia. Johann Stamitz käytti ensimmäisenä menuettia säännöllisesti sinfonioissaan. Italialaisissa overtyyreissä menuetti oli sen sijaan usein viimeinen osa. Usein menuetin kanssa samaan osuuteen sijoitettiin täydennykseksi ”trio”-osio, jossa käytettiin kevyempää orkestraatiota kuin koko orkesterin voimalla soitetussa menuetti-osassa. Trio-osiota edeltävä kehitysvaihe oli kaksiosainen menuetti, jonka alkuosa toistettiin toisen osan jälkeen. Triot eivät nimestään huolimatta ole aina kolmelle soittimelle orkestroituja. Sinfoniassa menuetin korvasi romantiikan myötä scherzo, jonka on nähty alkaneen kehittyä Joseph Haydnin teoksissa. Schubertin viimeisissä teoksissa oli vielä toisinaan menuetteja, joskin ne poikkesivat jo totutusta. Esimerkiksi Schubertin 13. jousikvarteton menuettia pidetään poikkeuksellisen synkkänä, siinä missä menuetti tunnetaan kepeänä taidemusiikin muotona.

Tunnetuin menuetti on G-duuriin sävelletty menuetti Johann Sebastian Bachin vaimolleen laatimasta kirjasta Clavier-Büchlein für Anna Magdalena Bach. Se esiintyy lähes kaikissa tunnetuissa pianonsoiton oppaissa, ja viime aikoina sitä on käytetty myös kännykän soittoäänenä. Ei ole täysin varmaa, onko menuetin melodia Bachin oma^lähde?. Seuraavaksi huomattavin menuetti on kenties Wolfgang Amadeus Mozartin Jupiter-sinfonian menuetti. Siihenastisen klassisen sinfonian huipentumana pidetyssä teoksessa myös menuetti-osa sisältää kontrapunkti-tekniikkaa. Myös Mozartin Don Giovannissa käyttämä menuetti on tunnettu[4].

Suomessa menuetti lienee yleistyneen osaksi talonpoikien tanssikulttuuria ensiksi Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Menuetti levisi myös suomenkielisten keskuuteen etenkin länsi- ja etelä-Suomessa. 1800-luvun puoliväliin mennessä tanssi oli jo suurimmalta osin kadonnut kansanomaisista tilaisuuksista, mutta perinne elää yhä etenkin Kristiinankaupungissa ja Uudenkarlepyyssä.[1]

• Hoppu, Petri: Symbolien ja sanattomuuden tanssi. Menuetti Suomessa 1700-luvulta nykyaikaan. Väitöskirja: Tampereen yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-144-5.

• Menuet à deux pour un homme et une femme, tanssi, kuvioita (ranskaksi)
• Historialliset tanssi: Menuetti^{[vanhentunut linkki]}.