Menettämisseuraamus

Menettämisseuraamus eli konfiskaatio on tuomioistuimen rikoksen seuraukseksi ihmiselle tai oikeushenkilölle määräämä yksityisomaisuuden ottaminen korvauksetta valtion haltuun. Se ei ole oikeudelliselta luonteeltaan rangaistus, vaan muu rikosoikeudellinen seuraamus. Toisinaan sitä pidetään turvaamistoimena.[1] Rangaistukseen se vertautuu sikäli, että presidentti voi armahtaa myös menettämisseuraamukseen tuomitun.[2] Menettämisseuraamus liittyy aina rikolliseen toimintaan. Sen lähikäsite on valtiollistaminen, joka tarkoittaa yritystoiminnan ottamista valtion omistukseen. Kansallistaminen tarkoittaa puolestaan yritystoiminnan ottamista valtion tai jonkin muun julkisyhteisön omistukseen.[3] Takavarikko puolestaan tarkoittaa esineen tai omaisuuden ottamista pois omistajan tai haltijan määräämisvallasta.[4]

Menettämisseuraamuksen oikeuspoliittinen peruste on usein oikeudettoman voiton poistaminen, näin esimerkiksi silloin kun rikoksella saatu hyöty konfiskoidaan. Kun kohteena on esine, pyritään konfiskoinnilla estämään esineen käyttö uuteen rikokseen. Perusteena on toisinaan myös yleisen oikeustajun tyydyttäminen. Tästä on kyse esimerkiksi silloin, kun murha-aseena käytetty puukko tuomitaan menetetyksi valtiolle. Menettämisseuraamuksella on myös ennalta ehkäisevää vaikutusta, sillä tieto rikoshyödyn menettämisestä saattaa estää henkilöä tekemästä rikosta siinä missä rangaistuksen pelkokin.[1]

Lajit ja säädökset

Arvokonfiskaatio tarkoittaa menettämisseuraamuksen kohdistamista omaisuuteen yleensä. Tällöin tuomiossa vahvistetaan konfiskoitava rahamäärä ja määrätään sen maksaja. Ellei tuomittu maksa tätä summaa, se voidaan ulosmitata. Menettämisseuraamusta ei kuitenkaan voida täytäntöönpanna muuttamalla se vankeudeksi. Esinekonfiskaatiossa menettäminen kohdistuu tiettyyn esineeseen, esimerkiksi tekovälineeseen tai rikoksen kohteeseen. Esinekonfiskaatio voi tietyissä tilanteissa muuttua arvokonfiskaatioksi. Jos esine on hävitetty tai kätketty, voidaan esineen menettämisen sijasta tuomita sen arvo menetetyksi. Samoin menetellään tilanteissa, joissa esineen omistaja ei ole osallistunut rikokseen. On myös tilanteita, joissa menettämisseuraamuksen täytäntöönpano merkitsee esineen hävittämistä tai vaarattomaksi tekemistä.[1]

Yleissäännökset menettämisseuraamuksesta ovat rikoslain (39/1889, jäljempänä RL) 10 luvussa.[5] Rikoslain mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava aina valtiolle menetetyksi, ei kuitenkaan vahingonkorvauksen tai edunpalautuksen osalta (RL 10:2). Rikoksen tekovälineistä konfiskoidaan aina ampuma- ja teräaseet ja muut hengenvaaralliset välineet sekä esineet tai omaisuus, joiden hallussapidosta on säädetty rangaistus (RL 10:4). Esimerkiksi säännöstelyrikoksen tai salakuljetuksen kohteena olevan omaisuuden hallussapito on rangaistavaa (RL 46:6), kuten myös väärennösaineiston hallussapito (RL 33:4). Menettämisseuraamus ei kuitenkaan koske esineitä tai omaisuutta, joka rikoksen tekohetkellä kuuluu rikokseen liittymättömälle henkilölle (RL 10:6). Huumausaineet konfiskoidaan oman säännöksensä nojalla (RL 50:6). Myös luonnonsuojelulaissa[6] on säännös menettämisseuraamuksesta (59 §), siten esimerkiksi luonnonsuojelurikoksen kohteena olevan rauhoitetun kasvin tai eläimen arvo tuomitaan aina menetetyksi valtiolle.

Menettämisseuraamus sopimusoikeudessa

Sopimusoikeudessa menettämisseuraamus tarkoittaa, että sopijapuoli menettää oman suorituksensa ilman, että saa sovitun vastasuorituksen. Se on tavallisesti lisäseuraamus sopimusta rikkonutta osapuolta vastaan sopimuksen purkutilanteessa. Menettämisseuraamuksen lähikäsitteitä ovat sopimussakko, joka on sopimusrikkomuksesta seuraava vahingonkorvaus, rikkojaisraha, jonka maksamalla sopijapuoli voi vapautua sopimuksesta, ja käsiraha, jonka menettää irtautuessaan sitoumuksesta.[7]

Menettämisseuraamus on melko ankara sopimusehto, jolta yleensä edellytetään, että osapuolet ovat siitä sopineet. Ehtona se ei ole sinänsä pätemätön, mutta heikompaa sopijapuolta on suojattu erityissäännöksin. Sopimusehdon mitättömyydestä säädetään muun muassa asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 65 §:ssä, kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun 5 ja 20 §:ssä koskien kulutusluottoja ja osamaksukaupasta annetun lain (91/1966) 3 ja 19 §:ssä.[7]

Lähteet
  1. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa IV palstat 162–164
  2. Suomen perustuslaki, 105 §
  3. Encyclopædia iuridica fennica, osa VI palstat 478–479
  4. Suomen kielen perussanakirja, Edita 2004, ISBN 951-37-3578-8
  5. Rikoslaki 10 luku Menettämisseuraamuksista Finlex - Ajantasainen lainsäädäntö.
  6. Luonnonsuojelulaki Finlex - Ajantasainen lainsäädäntö.
  7. Encyclopædia iuridica fennica, osa I palstat 514–515.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.