Melodifestivalen 1965

Melodifestivalen 1965 (tuolloin tunnettu nimellä Svensk sångfestival) oli Ruotsissa järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustuskappale vuoden 1965 Eurovision laulukilpailuun, Ruotsi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun 1964, joten Melodifestivalen pidettiin nyt vuoden tauon jälkeen. Ruotsin edustajaksi valittiin sisäisesti Ingvar Wixell, ja kilpailussa valittiin hänelle vain edustuskappale. Kyseessä on ainoa kerta, jolloin Melodifestivalenissa sama artisti on esittänyt kaikki kappaleet. Kuuden kappaleen kilpailu järjestettiin 13. helmikuuta Cirkuksessa Tukholmassa. Voittokappaleen valitsivat 11 ympäri Ruotsia kokoontunutta alueraatia, joista kullakin oli vaihtoehtona antaa joko kolmelle suosikilleen pisteitä kaavalla 1-3-5, kahdelle suosikilleen pisteitä kaavalla 6-3 tai yhdelle suosikilleen yhdeksän pistettä. Voittokappaleeksi valittiin Annorstädes vals, joka käännettiin kansainvälistä Eurovision laulukilpailua varten englanniksi nimellä Absent Friend.

Eurovision laulukilpailu 1965
Ruotsin euroviisukarsinta
Melodifestivalen 1965
Päivämäärä 13. helmikuuta 1965
Tapahtumapaikat Cirkus, Tukholma
Juontaja(t) Birgitta Sandstedt
Kapellimestari William Lind
Mats Olsson
Hans Wahlgren
Valintamenetelmä alueraadit
Voittaja Ingvar Wixell
Annorstädes vals
1963 1966

Tulos

Numero Kappale Lauluntekijä(t) Kapellimestari Pisteet Sija
1"Stilla och tyst"Owe ThörnqvistMats Olsson282
2"Kommer vår"Bobbie Ericson, Bo EnebyHans Wahlgren54
3"Varm i dej"Bo NilssonWilliam Lind25
4"Förtrollad stad"Torbjörn Lundqvist, Bo SetterlindHans Wahlgren133
5"Väldigt vacker"Georg Riedel, Berndt RosengrenHans Wahlgren16
6"Annorstädes vals"Dag Wirén, Alf HenriksonWilliam Lind501

Pistetaulukko

Kappale Sundsvall Norrköping Tukholma Malmö Luulaja Växjö Falun Göteborg Uumaja Örebro Karlstad Yht.
Stilla och tyst15533-5131128
Kommer vår----1-13---5
Varm i dig-1---1-----2
Förtrollad stad3-1--3---3313
Väldigt vacker---1-------1
Annorstädes vals5335553565550

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.