Melli Maikkula

Melli Maikkula (s. 1980) on suomalainen käsikirjoittaja, ohjaaja, dramaturgi ja tuottaja.[1]

Maikkula valmistui vuonna 2010 Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta pääaineenaan elokuva- ja tv-käsikirjoitus.[1] Hänet on palkittu muun muassa parhaan talk show’n Venlalla komediasarjasta Miitta-täti[2] sekä Näyttämötaiteen valtionpalkinnolla yhdessä näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin ydinryhmän kanssa.

Maikkula on käsikirjoittanut lukuisia suosittuja tv-sarjoja kuten Putousta, Pasila 2.5 – The Spin-Offia, Antti Holma Show’ta[3], Kimmoa ja Downshiftaajia sekä elokuvia, kuten Me Rosvolat, Naisen nimi ja Keppi.

Hänen käsikirjoittamansa lyhytelokuva Katto valittiin Cannesin elokuvajuhlien viralliseen kilpasarjaan 4843:n hakijan joukosta[4][5]. Elokuva sijoittui kilpailussa toiseksi[6] ja voitti myöhemmin myös Jussi-palkinnon[7].

Käsikirjoittajien Kilta ja Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry valitsivat Melli Maikkulan Vuoden käsikirjoittajaksi 2020.

Maikkula on toiminut myös dramaturgin roolissa mm. animaatiosarjassa Muumilaakso, kauhukomediassa Helsinki Mansplaining Massacre ja komediasarjassa Pientä laittoa. Vuonna 2019 Maikkula debytoi näytelmäkirjailijana Kansallisteatterissa näytelmällään Pelle.

Filmografia

Käsikirjoittajana televisiossa

Käsikirjoittajana elokuvissa

  • Keppi
  • Katto
  • Naisen nimi
  • Me Rosvolat
  • Parinvaihto
  • Kaukorakkaus

Ohjaajana televisiossa

Tuottajana elokuvissa ja sarjoissa

  • Kiljuset!
  • Renki (tv-sarja)
  • Maanantai (tv-sarja)
  • Explosionen av en badring
  • Fasisti
  • Puuttuminen
  • Kaikki hyvin, Pekka

Lähteet

  1. Teksti - näytelmäkirjailijoiden yhteisö Pohjateksti. Viitattu 20.9.2015.
  2. Miitta-täti - käsikirjoittamisen ja improvisaation iloinen liitto yle. Viitattu 8.11.2014.
  3. Antti Holma Show Yellow Film & TV. Viitattu 20.9.2015. [vanhentunut linkki]
  4. Cannes Court Métrage www.cannescourtmetrage.com. Viitattu 26.5.2022. (englanniksi)
  5. ”Hyvä käsikirjoittaminen on tarkkaa ajattelemista” Kansan Uutiset. 20.5.2017. Viitattu 26.5.2022.
  6. Suomalainen lyhytelokuva voitti kakkospalkinnon Cannesissa, Ruben Östlundin ruotsalaiselokuvalle Kultainen palmu Helsingin Sanomat. 28.5.2017. Viitattu 26.5.2022.
  7. Suomalainen elokuvapalkinto vuodesta 1944 Jussi-gaala 2020. Viitattu 26.5.2022.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.