Mellakkapoliisi

Mellakkapoliisi on poliisi, joka on vastuussa mellakantorjunnasta ja mielenosoitusten hallinnasta. Suomessa tapahtuvaa mellakkapoliisin toimintaa kutsutaan yleensä joukkojenhallinnaksi.

Belgialaisia mellakkapoliiseja

Varustus

Joukkojenhallintaan käytettävillä poliiseilla on yleensä varusteinaan kilpi, teleskooppipatukka, ampuma-ase, kaasusumutin, etälamautin ja henkilökohtainen suojavarustus, johon kuuluu mm. visiirillä varustettu kypärä. Tavanomaisesti poliisit muodostavat kilpirintaman, jolla suunnataan mielenosoittajien liike tiettyyn suuntaan. Samaan tarkoitukseen käytetään usein myös aitoja. Mikäli nämä keinot eivät riitä, poliisi käyttää useissa maissa vesitykkejä tai kyynelkaasua mellakoiden hillitsemiseen.

Suomessa myös kansainvälisiin tehtäviin koulutettuja sotilaita on varusteltu ja koulutettu joukkojenhallintaan. Tällaisiin toimiin on jouduttu ainakin Kosovossa ja Afganistanissa.lähde?

Mellakkapoliisien käytön yleistyminen

Mellakkapoliisien käyttö tuli tavanomaiseksi länsimaissa 1960-luvun mielenosoitusten yhteydessä. Suomessa vastaavaa koulutusta on annettu kuitenkin vasta 1990-luvulta lähtien.[1] Ennen mellakkapoliisitaktiikoiden käyttöönottoa väkivaltaiset mielenosoitukset tuottivat usein laukaustenvaihdon poliisien ja mielenosoittajien välillä. Mikäli väkijoukon rauhoittamiseen käytettiin tavanomaisia sotilaita, seurauksena oli usein huomattava määrä kuolonuhreja.

Ratsupoliisit

Brittiläisiä ratsupoliiseja mellakkavarustuksessa
Pääartikkeli: Ratsupoliisi

Ratsupoliiseja käytetään usein pitämään yllä järjestystä väkijoukoissa, sillä isokokoiset hevoset rauhoittavat mahdollisesti väkivaltaisia yksilöitä tehokkaasti. Hevonen tarjoaa myös ratsastajalleen hyvän näkyvyyden ja tehokkaan mahdollisuuden lyödä alaspäin.

Keisarillinen Venäjä käytti mellakoiden ja mielenosoitusten hajottamiseen usein kasakkayksiköitä, joiden koko kadun leveydeltä käyntiä etenevä linja, mahdollisesti sapelit paljastettuina sai yleensä väkijoukon hajaantumaan jo ennen kosketusta. Vaikka kasakat käyttivätkin yleensä ruoskia (nagaikka) kosketuksen ensimmäisessä vaiheessa ja sapelien hamaraa tai lapetta toisessa, riski ihmisten tallautumisesta hevosten jalkoihin oli merkittävä ja kuolonuhrejakin tuli. Hevoset oli myös opetettu potkimaan käskystä.lähde?

Katso myös

Lähteet

  • Mikkola, Seppo: Neloskanava: Joukkojen hallintaa liikkuvassa poliisissa. Poliisimies : Suomen poliisien liiton äänenkannattaja, 1995, 66. vsk, nro 4, s. 27. Helsinki: Suomen poliisien liitto. ISSN 0048-4725.
  • Saari, Kari: Poliisi ja joukkojenhallintatoiminta Suomessa. Väitöskirja, Kuopion yliopisto. Alanimeke esiössä: Joukkotilanteet ja niihin liittyvä poliisitoiminta suomalaisten poliisien näkökulmasta tarkasteltuna. Espoo: Poliisiammattikorkeakoulu, 2007. ISSN 1455-8262. ISBN 978-951-815-137-4.

Viitteet

  1. Mellakkapoliisien koulutus aloitettu Suomessa Helsingin Sanomat. 28.10.1994. Viitattu 31.5.2020.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.