Mel Tormé

Monipuolinen muusikko ja kirjailijanakin toiminut Mel Tormé tunnettiin erityisesti pehmeästä crooner-tyylin lauluäänestään, jonka ansiosta hän sai lempinimen ”The Velvet Fog” (suom. samettisumu). Sen lisäksi hän oli säveltäjä ja sovittaja, rumpali ja näyttelijä monissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa. 67 vuoden uran jälkeen vuonna 1996 hän rikkoi ennätyksiä esiinnyttyään sekä New Yorkin Carnegie Hallissa että Los Angelesin Hollywood Bowlissa 20 peräkkäisenä vuonna.[1]

Tormé aloitti uransa chicagolaisilla radioasemilla jo nelivuotiaana 1929 Coon-Sanders Nighthawk Bandin viikoittaisena solistina. Kuusivuotiaana hän oli mukana vaudevillenäytöksissä eri puolilla kaupunkia, ja 9-vuotiaana hänet valittiin lehdenmyyjäpojan rooliin NBC:n radiokuunnelmasarjaan Song of the City vuosiksi 1934–40. Samaan aikaan Tormé opiskeli rumpujensoittoa ja laulujen kirjoittamista ja sai 15-vuotiaana aikaan ensimmäisen hittinsä, Harry Jamesin vuonna 1941 levyttämän ”Lament to Love”. Pian sen jälkeen hän muutti Kaliforniaan ja ryhtyi Chico Marxin yhtyeen rumpaliksi, sovittajaksi ja laulajaksi.[1]

Vuodesta 1943 alkoi Mel Tormén soolo- ja elokuvaura nopeasti nousta. Hänen esikoisroolinsa oli elokuvassa Sano se iskusävelin, joka oli myös Frank Sinatran elokuvadebyytti. Sitä seurasivat Pardon My Rhythm (1944) ja Let's Go Steady (1945), kaksi kouluaiheista musiikkielokuvaa. Elokuvissa Tormén taustalla lauloi Los Angeles City Collegen oppilaista koottu Mel-Tones-niminen yhtye, jonka sovitukset teki Tormé.[1]

Palveltuaan toisessa maailmansodassa Mel Tormé kiinnitettiin MGM-yhtiöön, jossa hän näytteli elokuvissa Good News(1947) ja Words and Music (Laulan ja nauran, 1948) 1950-luvulla hän sarjan hittejä ja esiintyi konserttisaleissa ympäri Yhdysvaltoja uuden ”cool school” -tyylin jazzsolistina. Hän aloitti televisioesiintymiset vuonna 1951 Peggy Leen kanssa ohjelmassa Top Tunes, isännöi sitten päivittäistä talk showta CBS-verkossa ja vieraili monissa muissakin tv-ohjelmissa. Vuonna 1957 hän oli Emmy-palkintoehdokkaana sivuosastaan televisionäytelmässä The Comedian.[1]

Vuonna 1963 Mel Tormé pääsi yhdeksi käsikirjoittajaksi CBS:n Judy Garland Show’hun ja kirjoitti sitten menestyskirjan The Other Side of the Rainbow (1970), jossa hän hyödynsi kokemuksiaan arvaamattoman tähden kanssa toimimisesta.[1] Hänen muita kirjojaan ovat omaelämäkerta It Wasn’t All Velvet (1988), romaani Wynner (1978), laulajamuistelmat My Singing Teachers: Reflections on Singing Popular Music (1994) sekä rumpalielämäkerta Traps — The Drum Wonder: The Life of Buddy Rich (1987).

Mel Tormé konsertoi useimpien Yhdysvaltojen tunnetuimpien sinfoniaorkestereiden kanssa. Hänet palkittiin Grammyllä 1980-luvun albumeista An Evening with George Shearing and Mel Tormé ja Top Drawer.[1]

Tormé kuoli aivoinfarktiin kesäkuussa 1999.[1]