Meksiko

Meksiko ulottuu trooppisesta subtrooppiseen ilmastoon. Paikalliset korkeuserot vaikuttavat kuitenkin erityisesti etelässä ilmastoon, ja maa jaetaankin korkeuseron mukaan ilmastovyöhykkeisiin. Kuuma vyöhyke eli tierra caliente ulottuu rannikolta 800–1 000 metrin korkeuteen ja siellä lämpötila vaihtelee 20–30 celsiusasteen välillä. Sen yläpuolella on lähes 2 000 metriin ulottuva lauhkea vyöhyke eli tierra templada, jossa vuoden keskilämpötila on 18 celsiusastetta. Ylimpänä on kylmä vyöhyke, jossa keskilämpötila on 10–15 celsiusastetta ja vuorokautiset sekä vuosittaiset lämpötilavaihtelut ovat melko suuret. Pääkaupungissa Méxicossa lämpimimmän kuukauden keskilämpötila on 23 celsiusastetta. Kylmimmän kuukauden keskilämpötila on yhdeksän celsiusastetta. Yli puolet maasta on kuivaa aluetta, jossa sademäärä jää alle 600 millimetrin. Runsaimmin vettä sataa itärannikolla, 1 000–1 500 millimetriä vuodessa. Sadekausi on kesällä, toukokuusta lokakuuhun. Elokuun ja lokakuun välisenä aikana maahan saattaa iskeä trooppisia myrskyjä joko Tyyneltämereltä tai Karibianmereltä, mutta ne ovat harvoin kehittyneet täysimittaisiksi hurrikaaneiksi asti.[10]

Meksikon pohjoisosan ja Yhdysvaltain lounaisosan kasvillisuus ja eläimistö muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Maan eteläosan luonto taas on lähinnä keskiamerikkalaista tyyppiä. Pohjoisosassa kasvaa enimmäkseen havupuita, mutta siellä on myös tammia. Kuivilla aroseuduilla kasvaa pensaita ja kaktuksia. Eläimistöön kuuluvat muun muassa peurat, puumat, ilvekset, kojootit, haisunäädät ja piikkisiat. Maan eteläosien sademetsissä kasvaa eri palmulajeja sekä muun muassa mahonki ja palisanteri. Etelän eläimiä ovat muun muassa opossumit, tapiirit, vyötiäiset ja käärmeet. Keskusylängöllä on ruohoaroja, pensastoja ja aavikoita. Siellä kasvaa muun muassa kaktuksia, agaaveja ja jukkia. Rannikolla on laajoja mangroverämeitä.[11][12]

Pääartikkeli: Meksikon aikavyöhykkeet

Meksiko on käyttänyt neljää aikavyöhykettä helmikuusta 2015 lähtien.[13]

Meksikon alueen ensimmäiset ihmiset olivat varhaisia intiaaneja, jotka muuttivat sinne pleistoseenikauden loppuvaiheissa. Jotkut arkeologit ja kielitieteilijät uskovat ihmisen eläneen Meksikossa jo 30 000 – 40 000 vuotta sitten.[6]

Wisconsi-jääkauden jälkeen Meksikon asukkaat joutuivat siirtymään kuivuvan ilmaston seurauksena suurriistan metsästyksestä pienempien eläinten metsästämiseen ja villikasvien keräämiseen. Maissin viljely alkoi noin 5000 eaa. Seuraavien muutaman vuosituhannen aikana alettiin viljellä muun muassa avokadoja, chiliä, revonhäntiä, papulajia Phaseolus acutifolius ja kurpitsoja.[6]

Diego Riveran näkemys asteekki­valtakunnan pääkaupungista Tenochtitlánista 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa.

Keski-Amerikassa on vuoteen 2000 eaa. mennessä syntynyt kyläyhteisöjä, jotka ovat suurimmalta osalta riippuvaisia maanviljelystä. Näitä on erityisesti Meksikon eteläosissa, mutta niitä on löydetty myös maan pohjoisosista. Niin sanotun muodostavan kauden keskivaiheilla maanviljelykylistä alkoi syntyä monimutkaisempia yhteiskuntia poliittis-uskonnollisten pääkaupunkien ympärille. Merkittävimpiä olmeekkikeskuksia olivat San Lorenzo Tenochtitlán ja La Venta.[6]

Muodostavan kauden loppuvaiheessa intiaaniyhteiskunnat muotoutuivat entistä monimutkaisemmiksi, ja alueella tehtiin tarkkoja kalentereita. Varhaisimpia tiheästi asuttuja kaupunkeja oli Meksikon Teotihuacán, jossa asui 125 000 – 200 000 asukasta. Mayat vaikuttivat klassisella kaudella Meksikon eteläosissa, vaikka heidän suurimmat kaupunkinsa olivatkin Guatemalassa ja Hondurasissa.[6]

Klassinen kausi hajosi useiden vuosisatojen jälkeen, mutta sen syytä ei ole varmasti tiedossa. Teotihuacán poltettiin noin vuonna 750. Seuraavien parin sadan vuoden aikana pohjoisesta tulleet tolteekit perustivat oman keskuksensa Meksikon keskiosiin ja perustivat pääkaupungikseen Tulan.[6]

Viimeinen suuri kansa, jonka Meksikon laakson vehreys houkutteli asuttavan alueelle, oli asteekit. He perustivat 1300-luvun alkupuolella Texcocojärven soisille saarille Tenochtitlánin. Asteekit hallitsivat 1500-luvun alkupuolella isoa osaa Meksikon keski- ja eteläosissa. Valtakunta perustui kaupunkivaltioiden löyhään yhteenliittymään, jota Tenochtitlán valvoi.[14]

Emanuel Leutzen maalauksessa (1848) espanjalaiset valloittajat hyökkäävät (1520).

Hernán Cortés valloitti Meksikon vuosina 1519–1521 ja perusti Espanjalaisen siirtokunnan, joka hallitsi maata lähes 300 vuoden ajan.[15]

Espanjan valloittajat, konkistadorit, saapuivat Tenochtitlániin vuonna 1519, vangitsivat asteekkivaltakunnan johtajan Montezuman ja asettuivat tämän kanssa palatsiin asumaan. Näin espanjalaiset saattoivat hallita asteekkeja Montezuman avulla. On monesti väitetty atsteekkien suhtautuneen alussa espanjalaisiin ystävällisesti, koska asteekit uskoivat Hernán Cortésin olevan ennustusten mukaisesti idästä palannut jumala Quetzalcóatl. Joka tapauksessa ystävällismielisyys päättyi 1521, kun espanjalaiset surmasivat monia asteekkiylimyksiä. Lisäksi heidän tuomansa isorokko teki tuhojaan. Espanjalaiset perustivat siirtomaan nimeltä Uusi Espanja ja rakensivat sen pääkaupungin Meksikon vanhan Tenochtitlánin raunioille. Kaupunki sai nimensä mexica-heimosta.[16]

Espanjalaisten hallinto perustui encomienda-nimiseen feodaalijärjestelmään, jossa espanjalaistaustainen maanomistaja sai tietyn alueen hallintaansa, ja sen alkuasukkaiden piti tehdä hänelle ilmaiseksi työtä. Maanomistajan vastuulla oli alaisten hyvinvointi ja sivistyksen ja kristinuskon levitys.[17]

Keisari Agustín de Iturbide.

Miguel Hidalgo julisti 16. syyskuuta 1810 Meksikon itsenäiseksi pienestä Doloresin kaupungista käsin, mikä johti itsenäisyyssotaan, joka päättyi viimein itsenäistymiseen vuonna 1821.[18]

Agustín de Iturbide julistautui Meksikon keisariksi vuonna 1822, mutta hänen valtakautensa päättyi maanpakoon ja tasavallan perustamiseen 1824 Guadalupe Victoria ensimmäisenä presidenttinä.[19] Itsenäisyyden alkuaikojen vahva mies oli Antonio López de Santa Anna, joka hallitsi maan politiikkaa 1833–1855.[15]

1860-luvulla Ranskan Napoleon III pyrki Meksikon herraksi ja asetti Itävallan keisari Frans Joosef I:n veljen, arkkiherttua Maksimilianin Meksikon keisariksi konservatiivien ja katolilaisten tuella. Toinen Meksikon keisarikunta päättyi Benito Juárezin tukijoiden voittoon ja tasavallan palautukseen 1867. Tasavaltalainen kenraali Porfirio Díaz nousi presidentiksi 1876 ja lopulta diktaattoriksi. Hänen valtakautensa kesti suurimman osan vuosista 1876–1911.[15]

Meksikon vallankumous: Francisco I. Madero ja Emiliano Zapata Cuernavacassa .

Tlatelolcon verilöyly: opiskelijoita palaneessa bussissa.

Vuoden 1910 uudelleenvalinta oli liikaa Díazin vastustajille. Tällöin puhkesi suuri Meksikon vallankumous, aluksi Francisco I. Maderon johdolla. Vallankumous johti Díazin syrjäyttämiseen ja monen vuoden taisteluihin.[20] Maderon syöksi vallasta 1913 kenraali Victoriano Huerta.[21] Sisällissotaan osallistuivat Pancho Villa ja Emiliano Zapata, jotka kohosivat myöhemmin kansallissankareiksi.[22]

Vallankumous laantui Venustiano Carranzan johdolla säädettyyn vuoden 1917 perustuslakiin. Carranza surmattiin, ja häntä seurasi Álvaro Obregón 1920,[23] jota puolestaan seurasi Plutarco Elías Calles.[24] Obregón valittiin uudelleen 1928, mutta hänet murhattiin ennen kuin hän astui virkaansa.[25] Calles perusti tämän jälkeen Institutionaalisen vallankumouspuolueen (PRI), joka pysyi vallassa seitsemänkymmentä vuotta vuoden 2000 vaaleihin asti.[15] Seuraavan kuuden vuoden ajan Calles johti maata käytännössä puoluejohtajan asemasta, vaikka virallisesti presidentteinä olivat Emilio Portes Gil, Pascual Ortiz Rubio ja Abelardo Rodríguez. Vuoden 1934 vaaleihin Calles valitsi ehdokkaakseen suositun osavaltion kuvernöörin Lázaro Cárdenasin. Cárdenas valittiin, ja osoittautuikin itsenäisemmäksi kuin kolme edeltäjäänsä.[25] Cárdenasin suuri saavutus oli maareformi, joka paransi köyhien meksikolaisten oloja merkittävästi. Hän myös laajensi puolueen kannattajapohjaa. Vuonna 1938 hän karkotti ulkomaiset öljy-yhtiöt Meksikosta. Maa menetti pääomaa, ja sen kansallinen öljy-yhtiö kamppaili vanhentuneiden laitteiden kanssa vuosikymmenten ajan.[26]

Meksikosta tuli 1942 toisen maailmansodan aktiivinen osapuoli, kun Saksa oli upottanut kaksi meksikolaista tankkeria. Meksikolaisia sotilaita osallistui jossain määrin sotatoimiin, mutta merkittävämpää oli sen tuottamat raaka-aineet Yhdysvaltain sotateollisuuteen. Sodan jälkeen maan väkiluku alkoi kasvaa selvästi, kun maa teollistui.[6]

Meksiko vaurastui ja myös poliittisesti rauhoittui, vaikka PRI hallitsikin puoluekenttää käytännössä ilman vastavoimia.[6] Maassa oli kuitenkin myös levottomuuksia, kun Meksikon hallitus pyrki panostamaan vain ja ainoastaan talouskasvuun. Opiskelijoiden ja työväestön ääni pyrittiin pitämään sivussa. Sisäministeri Gustavo Díaz Ordaz halusi näyttää ulkomaalaisille vakaata maata Méxicon vuoden 1968 olympialaisissa. Hän määräsi muun muassa asevoimien ottaa haltuunsa UNAM-yliopiston ja pidättää opiskelijaliikkeen johtajia.[27] Tilanne kärjistyi Tlatelolcon verilöylyyn, jossa surmattiin satoja opiskelijoita vain kymmenen päivää ennen olympialaisten alkua.[21]

Vuonna 1970 presidentiksi valittu Luis Echeverría vei yllättäen politiikkaa vasemmistolaiseen suuntaan. Hän panosti maaseudun hyvinvointiin, mutta samaan aikaan julkisen puolen velka kasvoi huomattavasti. Hallitus joutui vuonna 1976 devalvoimaan peson.[28] Samana vuonna löydettiin valtava merenalainen Cantarellin öljykenttä, josta tuli merkittävin Meksikon öljyntuotannon lähde.[21]

Vuonna 1988 presidentinvaaleissa vaalikomissio julisti vallankumouspuolueen Carlos Salinasin voittajaksi vastustajien rikossyytteistä ja protesteista huolimatta.[29] Salinas tuki uusliberalismia, kritisoi työväenliittoja ja maatalouden ejido-järjestelmää. Hän allekirjoitti NAFTA-vapaakauppasopimuksen Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa.[6] Se ja vaatimukset intiaanien oikeuksien turvaamisesta johtivat zapatista-kapinaan köyhässä eteläisessä Chiapasissa. Hallitus taltutti kapinan ja rauhansopimus solmittiin maaliskuussa.[21]

Ernesto Zedillo voitti elokuun 1994 vaalit. Joulukuussa 1994 osakekurssit romahtivat, kun hallitus päästi peson kellumaan. Tammikuuhun 1995 peso menetti kolmanneksen arvostaan, minkä vuoksi Yhdysvaltain ja kansainvälisen yhteisön oli annettava Meksikolle 50 miljardia dollaria lainaa maan talouden pelastamiseen. Hallitus yritti vielä kukistaa zapatistoja, mutta myöntyi vuoden 1995 lopulla suurempaan autonomiaan mayoille. Kapina kiihtyi kuin vasemmistolainen EPR hyökkäsi hallituksen joukkoja vastaan 1996. Joulukuussa 1997 puolisotilaalliset joukot tappoivat 45 intiaania chiapasilaisessa kylässä. Tapaus herätti kansainvälistä huomiota.[21]

Vuonna 1997 vallankumouspuolue kärsi vakavan tappion menettäessään enemmistönsä alahuoneessa ensimmäisen kerran sitten vuoden 1929. Sen alamäki jatkui, kun Vicente Fox voitti vuoden 2000 presidentinvaalit ensimmäisenä opposition ehdokkaana kautta aikain.[21]

Meksikossa järjestettiin kesäkuussa 2006 presidentin- ja parlamenttivaalit. Toisella kierroksella PAN:n Felipe Calderónia oli vastassa PRD:n Andrés Manuel López Obrador, joka hävisi niukasti. Kuukausien protestien ja äänten osittaisen uudelleenlaskennan jälkeen keskusvaalilautakunta julisti Felipe Calderónin voittajaksi syyskuussa.[21]

Presidentti Calderón julisti sodan huumekartelleja vastaan joulukuussa 2006.[30] Meksikon hallituksen mukaan huumesodassa oli elokuun alkuun 2010 mennessä kuollut 28 000 ihmistä.[31] Suurin osa kuolleista on saanut surmansa huumejengien välisissä yhteenotoissa.

Meksiko palasi PRI-puolueen valtaan, kun vuonna 2012 Enrique Peña Nieto valittiin presidentiksi.[6] Hänen valtakautensa alussa Meksikossa onnistuttiin uudistamaan muun muassa maan vanhentuneita viestintä-, energia- ja koulutusjärjestelmiä. Peña Nieton suosio kuitenkin romahti Igualan opiskelijasieppaustapauksen, hänen vaimonsa talokauppaskandaalin ja kituvan talouden takia.[32]

Lopulta vuoden 2018 presidentinvaalit voitti vuosien 2006 ja 2012 vaalien häviäjä Andrés Manuel López Obrador. Hän edusti Morena-puoluetta (Movimiento Regeneración Nacional), ja astuessaan virkaan 1.12.2018 Lopez Obrador oli Meksikon ensimmäinen vasemmistolainen presidentti 80 vuoteen.[33]

Meksikoa oli hallinnut yhtäjaksoisesti vuosina 1929–2000 Institutionaalinen vallankumouspuolue PRI ja vuosina 2000–2012 oikeistopuolue PAN ja uudelleen vuosina 2012–2018 PRI. Presidentiksi vuonna 2018 tullut Lopez Obrador edusti vasta neljä vuotta aiemmin perustettua vasemmistolaista Morena-puoluetta.[34]

Huumekartellit olivat vahvoja vuonna 2019, jolloin poliisi joutui vapauttamaan niiden toimien takia kartellijohtaja El Chapon pojan.[35] Vuoden 2020 koronaviruspandemia oli paha myös Meksikossa.[36]

Meksikossa on yli 1 800 lentokenttää, joista kahdellatoista on yli kolmekilometrinen kiitotie.[1]

Meksikon maaliikenneverkko on latinalaisen Amerikan kattavimpia. Maassa on 366 341 kilometriä päällystettyjä maantietä joista 13 035 kilometriä on nelikaistaisia. Maan 26 704 kilometriä rautateitä on myyty yksityisille.[15]

Satamakaupunkeja ovat Altamira, Coatzacoalcos, Lázaro Cárdenas (kaupunki), Manzanillo, Salina Cruz ja Veracruz.[1] Satamien yksityistäminen lisäsi niiden liikevaihtoa. Vuonna 2008 satamien kautta kulki 3,3 miljoonaa konttiyksikköä eli TEU:ta tavaraa, lamavuonna 2009 niitä oli 2,9 miljoonaa.[15]

Meksikon tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 maassa oli 119 530 753 asukasta.[2] Se on maailman suurin espanjankielinen valtio.[15] Vuonna 2011 Meksikon väkiluku kasvoi 1,102 prosenttia vuodessa, mikä on maailman valtioista 105. sijalla.[1]

Meksikon väestöstä suurin osa on intiaanien ja eurooppalaisten yhteisiä jälkeläisiä mestitsejä, joita vuoden 2010 tilastojen mukaan oli 64,3 prosenttia väestöstä. Alkuperäisasukkaita väestöstä oli 18,0 ja Meksikon valkoihoisia 15,0 prosenttia väestöstä. Alkuperäisasukkaista alle puolet asuivat enää heimoyhteisöissä.[6]

Espanja on Meksikon virallinen kieli ja koulujen opetuskieli. Sitä puhuu myös suurin osa kansasta. Maassa puhutaan kuitenkin myös yli 50 intiaanikieltä.[6] Vuonna 2015 intiaanikieliä puhui 6,5 prosenttia kansasta. Niistä 12,3 prosenttia ei osannut espanjaa. Oaxacan, Yucatánin ja Chiapasin osavaltioissa intiaanikielten osuus oli yli neljännes.[52]

Meksikossa ei ole virallista uskontoa, sillä valtio ja kirkko on erotettu toisistaan, mutta katolisten osuus väestöstä on silti suuri. Guadalupen neitsyt on maan suojeluspyhimys, ja Guadalupen neitsyen basilikassa käy vuosittain satojatuhansia ihmisiä. Vuoden 2010 tilastojen mukaan väestöstä 82,7 prosenttia katolisia, 5,0 prosenttia evankelikaalisia, 1,6 prosenttia helluntailaisia, 1,4 prosenttia Jehovan todistajia. Uskonnottomien osuus oli 4,7 prosenttia. Monet alkuperäisasukkaista on synkretistejä: heillä katolisuuteen on sekoittunut paljon perinteisiä uskomuksia.[6]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 0,3 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 200 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 76 000 henkeä, mutta sitä sai alle 60 prosenttia heistä, noin 43 000 henkeä.[53]

Meksikon koulujärjestelmän ydin on pakollinen yhdeksänvuotinen peruskoulu, josta valtio on vastuussa. Useimmissa osavaltioissa valtio osallistuu myös kolmevuotisen esikoulun ja kolmevuotisen lukion järjestämiseen. Kaikkiaan 87 prosenttia opetuksesta järjestetään julkisin varoin.[54]

Meksikossa on ilmeisesti Amerikan vanhin yliopisto. Espanjalaiset perustivat sen heti valloituksensa jälkeen vuonna 1551. Perussa aloitteli yliopisto samaan aikaan, ja on epäselvää, kumpi aloitti toimintansa Amerikan ensimmäisenä. Yhdysvaltain vapaussodan alkaessa 1775 Meksikosta oli valmistunut jo lähes 30 000 kandidaattia ja toistatuhatta tohtoria. Yliopisto suljettiin 1866 mutta avattiin uudelleen 1910.[55] Vuonna 1995 tämä Universidad Nacional Autónoma de México (UNAM) oli edelleen maan suurin yliopisto yli sadallatuhannella opiskelijallaan. Sen lisäksi jokaisessa maan osavaltiossa on oma yliopistonsa, ja monet niistä toimivat useilla paikkakunnilla.[56]

Meksikolaisista on The World Factbookin vuoden 2011 tietojen mukaan lukutaitoisia 86 prosenttia. Meksikon väestötietovirasto puolestaan ilmoitti vuonna 2006 lukutaitoisten osuudeksi 91,5 prosenttia. Lukutaidottomuus on yleisintä osavaltioissa, joissa asuu paljon alkuperäisasukkaita.[57]

Meksiko on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen. Eniten mitaleita se on saanut kotikisoissaan 1968, jolloin niitä tuli etenkin uinnista ja nyrkkeilystä. Silloin tällöin sillä on ollut pieni joukkue myös talviolympialaisissa. Eniten mitaleita, neljä, on saanut uimahyppääjä Joaquín Capilla vuosina 1948–1956. Eniten mitaleja Meksikoon on tullut nyrkkeilystä (12) sekä yleisurheilusta ja uimahypyistä kymmenen. Yhteensä mitaleja on tullut 55, eniten kotikisoistaan 1968 yhdeksän mitalia.[63]

Urheilulajeista tärkein on jalkapallo, kuten monessa muussakin Latinalaisen Amerikan maassa. Jokaisella osavaltiolla on oma edustusjoukkueensa. Meksikon jalkapallomaajoukkue on päässyt maailmanmestaruuskisoissa neljännesvälieriin asti vuodesta 1994 alkaen. MM-kilpailuja Meksiko on isännöinyt vuosina 1970 ja 1986. Gold Cupin Meksiko on voittanut viidesti. Toukokuussa 2017 se oli FIFA-rankingissa sijalla 16.[64] Myös härkätaistelut ja hevoskilpailut eli charrería ovat suosittuja.[65] Baseball levisi Meksikoon 1800-luvulla rautatieläisten mukana, ja maassa on pelattu baseball-liigaa vuodesta 1925.[66] Nyrkkeily on myös erittäin suosittua Meksikossa, ja sieltä on tullut monia tunnettuja nyrkkeilijöitä: Julio César Chávez, Oscar de la Hoya ja Ricardo López.[67]