Mehiläishaukka

Mehiläishaukan pituus on 52–60 cm, siipien kärkiväli 135–150 cm ja paino noin 440–1000 grammaa.[3] Sen ääni on heleä, vaimea naukuva vihellys ”pii-ly”, hieman kirskuvampi kuin hiirihaukalla.

Lintua on usein vaikea erottaa hiirihaukasta, sillä ne ovat samankokoisia, mutta mehiläishaukan kaula on pitempi ja kapeampi, pää työntyy käkimäisesti eteen, pyrstö on pitempi ja sen kulmat ovat pyöristyneet. Se kaartelee siivet vaakatasossa, liidossa heikosti kuperina, siiventaipeet eteentyönnettyinä. Siipien takareuna on suorempi, ja siivet ovat laattamaisemmat kuin hiirihaukalla. Koiras on päältä himmeänharmaa, naaras on harmaanruskea. Käsisulat ovat osittain läpikuultavat, ja vatsan väri on hyvin vaihteleva miltei tummanruskeasta lähes valkoiseen. Pyrstön juovitus on lajityypillinen: kärjessä on yksi leveä juova ja tyvellä kaksi kapeaa. Alapuolella on isoja poikittaislaikkuja, jotka ulottuvat siiville ja muodostavat pitkittäisjuovia. Koirailla on harmaampi pää kuin naarailla. Nuoret ovat väreiltään vaihtelevia, tavallisesti tummanruskeita ja siipien sekä pyrstön tasaisemman juovituksen vuoksi hyvin hiirihaukkamaisia. Siluetin lisäksi tuntomerkkejä ovat tummemmat kyynärsulat, loistavan keltainen vahanahka ja vaaleapäisillä yksilöillä tumma naamari. Aikuisen silmä on keltainen, nuorella taasen tumma.

Vanhin suomalainen rengastettu mehiläishaukka on ollut 15 vuotta 10 kuukautta 17 päivää vanha. Euroopan vanhin oli saksalainen 29-vuotias haukka.

Mehiläishaukka on muuttolintu, joka pesii Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Laji talvehtii Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.[4] Euroopassa pesii noin 82 prosenttia koko kannasta, ja vuonna 2001 lajin yksilökooksi arvioitiin 0,1–1 miljoonaa yksilöä. Populaatio on kuitenkin selvästi pienenemään.[1]

Suomessa mehiläishaukan levinneisyys painottuu maan etelä- ja keskiosiin. Pohjoisimmat yksilöt pesivät Tornion ja Kuusamon seuduilla. Laji on kuitenkin taantunut uhkaavasti 1980-luvun puolivälin jälkeen. Se luokiteltiin vuonna 2010 vaarantuneeksi entisen elinvoimaisen sijaan.[5] Vuosien 2015 ja 2019 uhanalaisuusarviossa mehiläishaukkaa pidettiin Suomessa jo erittäin uhanalaisena.[6]

Mehiläishaukka saapuu Suomeen huomattavasti myöhemmin kuin hiirihaukka, vasta toukokuussa. Pääjoukot saapuvat vasta toukokuun lopulla ja vielä kesäkuussakin. Vanhat linnut lähtevät syysmuutolle jo elokuussa, nuoret vasta syyskuussa. Toisen kesän linnut eivät muuta pohjoiseen vaan jäävät toiseksi kalenterivuodekseen talvehtimisalueille.

Mehiläishaukka muuttaa talveksi trooppiseen Afrikkaan. Radiolähettimellä seurattu haukka Suomessa pesinyt Lasse talvehti 2010–2011 Gabonissa Muuttomatkalla sen uhkana ovat metsästäjät, varsinkin Välimeren rannoilla. Myös Saharan ylitys verottaa aina muuttajajoukkoa. Suomessa sen uhkana ovat metsänhakkuut ja -harvennukset.[7]

Mehiläishaukka viihtyy vaihtelevassa maisemassa, jossa sekametsä vuorottelee peltojen ja niittyjen kanssa. Se kaipaa pesäpaikaltaan puskaisuutta eikä siedä metsän harvennusta.

Mehiläishaukan muna.

Mehiläishaukka lennossa.

Mehiläishaukka pesii kesä-elokuussa Suomessa napapiirille saakka, vanhoissa metsissä usein peltoaukeiden lähettyvillä. Pesä on suuressa puussa, usein kuusessa, jonkin muun lajin vanhassa pesässä. Puolisot vuoraavat pesän tuoreilla lehdillä. Munia on 2, ne ovat kellanvalkoisia ja tiheään punaruskeapilkkuisia. Emot hautovat noin 5 viikkoa. Molemmat emot ruokkivat poikasia, jotka lentävät noin 6-viikkoisina.

Mehiläishaukan ravintoa ovat pääasiassa hyönteiset, mutta myös linnunpoikaset, sammakot yms. Poikaset ruokitaan suureksi osaksi ampiaisen tai mehiläisen toukilla.

• Koskela, P. 1968: Viirupöllö ja mehiläishaukka peräkkäispesijöinä Haapavedellä. - Lintumies 4. s. 102. SLY.
• Mehiläishaukka Lintukuva-verkkopalvelussa
• LuontoPortti: Mehiläishaukka (Pernis apivorus)
• ITIS: Pernis apivorus (englanniksi)