Mehdi Bazargan

Bazarganin isä oli kauppias Tabrizista ja etnisyydeltään azeri. Bazargan kävi aluksi islamilaista madrasa-koulua. Insinööriopintonsa hän suoritti Ranskassa Pariisin arvostetussa École Centrale des Arts et Manufactures -oppilaitoksessa, jossa hän perehtyi termodynamiikkaan.[1][2] Bazargan palasi vuonna 1936 Iraniin ja jatkoi akateemista uraansa. Hän lähti 1940-luvulla mukaan politiikkaan moskeijaseuran ja islamilaisen opiskelijaliiton kautta,[3] ja perusti vuonna 1945 insinöörien liiton.[2] Bazargan opetti tekniikkaa Teheranin yliopistossa, jossa hänestä tuli teknologian laitoksen dekaani.[1] Oltuaan suunnittelemassa Teheranin uutta vesihuoltojärjestelmää vuonna 1952 hän pääsi kykyjensä ja teknisen suuntautumisensa ansiosta pääministeri Mohammad Mossadeqin suosioon.[2] Bazargan kuului tuolloin Iran-puolueeseen, joka oli osa Mossadeqin kansallista rintamaa.[3] Mossadeq nimitti Bazarganin valvomaan kansallistamaansa Iranin öljyteollisuutta. Kun šaahi Mohammed Reza Pahlavi palasi valtaan ja syrjäytti Mossadeqin vuoden 1953 vallankaappauksella, Bazargan joutui joksikin aikaa vankeuteen.[1]

Bazargan oli tämän jälkeen šaahin ja monarkian vankkumaton vastustaja. Hän osallistui vuonna 1953 muiden mossadeqilaisten kanssa ”kansallisen vastarintaliikkeen” perustamiseen.[1] Hän toimi järjestön pääsihteerinä ja joutui pidätetyksi vuosina 1955 ja 1957.[3] Bazargan oli vuonna 1961 yksi uuden oppositiopuolueen Iranin vapautusliikkeen (LMI) kahdestatoista perustajasta.[4][1] Hän kuului 1960-luvun alussa säännöllisesti kokoontuneeseen islamilaisten ajattelijoiden piiriin, jotka pohtivat mahdollisuutta yhdistää šiialainen islam ja teknologinen modernisaatio.[2] Bazarganin aatemaailmassa yhdistyivät islam, nationalismi ja positivismi.[5] Myös islamin ja demokratian yhdistäminen oli hänelle tärkeää.[6] Šaahin hallinto kielsi vuonna 1963 LMI:n toiminnan ja vangitsi sen johtajat, joukossa Bazarganin.[4][2] Hän sai kymmenen vuoden vankeustuomion, mutta hänet armahdettiin kolmen vuoden jälkeen.[3]

Pääministeri Bazargan (oik.) ja ajatollah Khomeini.

Islamilaisen vallankumouksen jälkeen ajatollah Khomeini nimitti Bazarganin tasavallaksi muuttuneen Iranin väliaikaisen hallituksen ensimmäiseksi pääministeriksi 5. helmikuuta 1979.[1][2][4] Bazargan ja hänen hallituksensa edustivat islamilaisen vallankumouksen liberaalia siipeä, joka halusi Iranista kansansuvereniteettiin perustuvan tasavallan eikä uskonoppineiden hallitsemaa teokratiaa. Khomeinin kannattajat saivat kuitenkin enemmistön perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen, jossa hyväksytty Iranin perustuslaki asetti hengellisen johtajan muiden valtioelinten yläpuolelle.[6] Bazarganin hallitus kaatui lopulta Iranin panttivankikriisin puhkeamiseen. Khomeinin asetuttua tukemaan Yhdysvaltain Teheranin-lähetystöä miehittäneitä radikaaleja opiskelijoita Bazargan erosi 6. marraskuuta 1979.[1][2]

Pääministerikautensa jälkeen Bazargan oli Iranin liberaalin opposition johtohahmo.[3] Hänet valittiin vuonna 1980 Iranin parlamenttiin puolueensa LMI:n kärkiehdokkaana. Tyytymättömänä maan kehityksen suuntaan LMI boikotoi vuoden 1984 parlamenttivaaleja. Bazargan pyrki ehdolle vuoden 1985 presidentinvaalissa, mutta valvojien neuvosto hylkäsi hänen ehdokkuutensa.[1] Khomeinin hallinto kielsi LMI:n uudelleen vuonna 1988, mutta se onnistui jatkamaan toimintaansa ulkoparlamentaarisena oppositiona. Bazargan oli puolueen johtohahmo vuonna 1995 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[4] Hän kuoli sveitsiläisessä sairaalassa saatuaan sydänkohtauksen Zürichin lentoasemalla ollessaan matkalla leikkaukseen Yhdysvaltoihin.[7]

Bazargan julkaisi yli 50 kirjaa.[3]