Medusan lautta

Medusan lautta tuli valmiiksi kahdeksantoista kuukauden työn jälkeen heinäkuussa 1819. Se ripustettiin 1 300 muun maalauskankaan kanssa Louvren vuosittaiseen uuden ranskalaisen taiteen kilpailunäyttelyyn, joka tunnettiin nimellä Salonki. Koska Medusa oli yhä poliittisesti arkaluontoinen asia, Géricault nimesi maalauksen epämääräisesti Haaksirikoksi (Scène de Naufrage). Pelkästään maalauksen koko takasi, että se teki vaikutuksen. Mutta kuva oli liian alkuperäinen ja epämiellyttävä voittaakseen puolelleen sellaisen suosion ja hyväksymisen, jota Géricault näyttää toivoneen.

10. kesäkuuta 1820 alkaen yrittäjä William Bullock esitti teoksesta tehtyä kopiota Lontoon Piccadillyn Egyptiläisessä salissa. Seuraavana vuonna Lautta matkusti Dubliniin. Bullock väitti, että teoksen näki 50 000 vierailijaa ja taiteilija sai kolmanneksen voitosta, 20 000 frangia. Ranskan valtio osti maalauksen vuonna 1824 Géricault’n kuoltua 6 000 frangilla. ”Sellainen summa maksetaan nykyisin pienestä laatumaalauksesta”, Géricault’n elämäkerran kirjoittaja Charles Clément totesi vuonna 1868. Teoksessa käytetty asfaltti on herkästi hajoavassa tilassa, eikä maalausta voi kuljettaa. Maalauksesta tehty kopio on myöhemminkin kiertänyt eri puolilla maailmaa, muun muassa Ruotsissa vuonna 1998.

Louvressa teos on sektio Denonissa, salissa 3, Les Grands Formats (suurikokoiset teokset). Samassa näyttelyhuoneessa ovat muun muassa Antoine-Jean Gros'n Napoleon Eylaun taistelussa (1807) ja Eugène Delacroix’n Vapaus johtaa kansaa (1830).

Géricault’n taiteesta kirjoittaneen Lorenz Eitnerin mukaan: ”Alttarimaalausten ja kaunistelevien historiamaalausten joukossa, tämä nykyaikaisen marttyyriyden kohtaus häpäisi kaikkia sääntöjä – – se asetti auktoriteetit kyseenalaisiksi, halveksi virallista nöyryyttä ja populaaria makua, eikä tarjonnut mitään kansallisylpeydelle”.

Vaikuttaa siltä, että useimmat Salongissa vierailleista olivat vaikuttuneita, mutta kokivat maalauksen myös vastenmielisenä. Myöskään kriitikot eivät osanneet suhtautua teokseen. Oli epäselvyyttä siitä, oliko näkymä tarkoitettu palvelemaan historiallista realismia vai poliittista allegoriaa. Joidenkin mielestä se oli liian tumma, liian yksivärinen, joidenkin mielestä sen väkivalta oli mautonta.

”Tämä kunnianhimoinen tuntematon on lahjakas, mutta hänen pitäisi yrittää maalata enemmän nykyajan mestarien mukaan”, kirjoitti eräs arvostelija. Toinen kehotti: ”Rohkeutta Monsieur Géricault! Yrittäkää pidättäytyä innokkuudesta, joka vie teidät liian pitkälle. Sen sijaan että olette vaistomainen koloristi, yrittäkää tulla sellaiseksi. Käytännössä, kun olette vielä epätäydellinen piirtäjä, tutkikaa Davidin taidetta.”

Näyttelyn tuomaristo myönsi Haaksirikolle kultamitalin, mutta ei valinnut sitä Louvren kansalliskokoelmaan. Sen sijaan Géricault’lle tarjottiin tilaisuutta maalata jotain Jeesuksen pyhän sydämen teemasta. Aihe ei innoittanut Géricault’ta, ja hän antoi tehtävän ja palkkion salaa nuorelle Eugène Delacroix’lle, jonka teoksen Géricault sitten hyväksyi. Kaikkiaan Géricault masentui Medusan lautan vastaanottoon Ranskan taidemaailmassa.

Medusan lautta on eräs tunnetuimmista eurooppalaisista tragedioista. Se on innostanut taidemaalareita, valokuvaajia, kirjailijoita ja elokuvan tekijöitä. Maalauksesta, joka kertoo epätoivosta, hylkäämisestä ja toivosta on tullut yleismaailmallinen vertauskuva. Sen totesi jo Géricault’n aikalainen, historioitsija Jules Michelet kirjoittamalla:

»Koko yhteiskuntamme on lastattu Medusan lautalle.»

• 
  Luonnos Medusan lauttaa varten.
• 
  Osatutkielma Medusan lauttaan.
• 
  Osaluonnos.
• 
  Osaluonnos.
• 
  Henkilöluonnos.
• 
  Silvottuja ruumiita, harjoituksia.
• 
  Luonnos, 1819.
• 
  Tutkielma, 1819.
• 
  Medusan lautta, 1818-19, yksityiskohta.

Elokuva

• Iradj Azimi, Le Radeau de la Méduse, ranskalainen elokuva 1998, pääosissa: Jean Yanne, Daniel Mesguich, Claude Jade, Philippe Laudenbach

Kirjallisuus

• Arabella Edge, The Raft, 2006, on kuvitteellinen selvitys siitä, miten maalaus syntyi Géricault’n mielessä. Kirjan amerikkalaisen painoksen otsikko The God of Spring, Simon & Schuster, 2007.
• Julian Barnes, 10 1/2 lukua maailmanhistoriaa, 1989.
• Peter Weissin romaani Die Ästhetik des Widerstands, 1975.
• Goscinny & Uderzo, Asterix legioonalaisena, 1967
• Fred, A:n haaksirikkoinen, 1972
• Georg Kaiser, näytelmä Das Floß der Medusa, 1940–1943.

Musiikki

• Säveltäjä Hans Werner Henze, oratorio otsikolla Medusan lautta, 1968.
• The Pogues, Rum, Sodomy, and the Lash, albumin kansi, saman yhtyeen levyllä Hell’s Ditch kappale ”The Wake of the Medusa”, 1985.

Sekä lukuisia maalauksia ja valokuvia.

• Louvren taidemuseon sivu maalauksesta. (englanniksi)
• Web Museum, Paris.
• Artcyclopedia.
• Rupert Christiansen, The Victorian Visitors, Culture Shock in Nineteenth-Century Britain.
• The Raft of the Medusa in Britain, Tate gallery.
• Elokuvasta Le Radeau de la Méduse Internet Movie Database.