Mediatuottaminen

Mediatuottaminen on mediakasvatuksen osa-alue, johon sisältyy erilaisten mediaesitysten suunnittelua, toteuttamista ja jakamista medialle ominaisia välineitä ja ilmaisumuotoja hyödyntämällä. Mediatuottamista voi olla esimerkiksi video- ja valokuvaaminen, pelien, mainosten, verkkolehtien tai erilaisten kuvaa, tekstiä ja ääntä sisältävien multimediaesitysten tekeminen. [1] [2]

Sitä mukaa, kun mediaesitysten tekemiseen tarkoitetut välineet ovat halventuneet ja niiden käyttö on yksinkertaistunut, on mediatuottaminen koulujen mediakasvatustyössä myös monipuolistunut. Kuvankäsittelyyn ja videoeditointiin tarvittavia ohjelmia saa ilmaiseksi ja Internetissä on lukuisia sovelluksia, joilla voi tuottaa ja jakaa erilaisia sisältöjä. [3] Erilaisten verkkotyökalujen avulla on mahdollista luoda esimerkiksi animaatioita, radio-ohjelmia tai verkkolehtiä.

Moni tutkija on päätynyt siihen tulokseen, että mediaesitysten tekeminen syventää oppilaiden ymmärrystä median taustalla vaikuttavista valtasuhteista ja median tuotantoprosesseista kehittäen näin heidän kriittistä ajatteluaan. Mediatuottaminen nähdään lapsesta tai nuoresta itsestään lähtevänä toimintana, jonka avulla voi ilmaista itseään, osallistua sekä jäsentää ympäröivää maailmaa[4]. Internetin eri vuorovaikutuskanavat mahdollistavat myös palautteen antamisen, minkä on tutkittu lisäävän opiskelumotivaatiota sekä omien ja muiden tuottamien sisältöjen kriittistä arviointia[5]. Lisäksi erilaisten medioiden hyödyntäminen nähdään keinona lähentää koulua ja sen ulkopuolista todellisuutta, joka etenkin länsimaisessa kulttuurissa on median läpäisemä. Lapset ja nuoret ovat usein median suurkuluttajia ja heidän koulussa tekemissään mediaesityksissä on usein nähtävissä heidän omat kokemuksensa mediakulttuurista [6] [7] .

Mediatuottamisen mahdollisuuksia lapsen kokemusmaailman jäsentäjänä on myös kyseenalaistettu. Esimerkiksi mediatutkija David Buckinghamin mukaan on jo lähtökohtaisesti mahdotonta, että mediatuottaminen olisi aidosti lapsilähtöistä, sillä lapset ja nuoret tuottavat ja arvioivat mediaesityksiä odotetulla, koulun sääntöihin ja normeihin soveltuvalla tavalla[8]. Toisaalta esimerkiksi Grace ja Tobin (1998) havaitsivat videotuottamisen opetuskäyttöä koskevassa tutkimuksessaan, että video työvälineenä yhdistettynä ryhmässä tekemiseen lisäsi alakoululaisten tunnetta liikkumatilasta ja ilmaisun vapaudesta. Tutkimuksen mukaan videotuottaminen loi tilan, joka mahdollisti normista poikkeavaa ja luokan valta-asetelmia koettelevia kielenkäyttöä, liikkumista ja ajattelua. [9]