Meštšera

Meštšera[1] eli meštšeralaiset[2] (ven. Меще́ра, Мещёра) ovat Keski-Venäjällä Okan keskijuoksulla asunut suomalais-ugrilaista meštšeran kieltä puhunut muinainen kansanryhmä. Heidän asuinaluettaan kutsutaan Meštšoran alangoksi. Meštšora on myös paikallisesta venäläisryhmästä käytetty nimitys. Heimon suomalais-ugrilainen tausta on yleisesti hyväksytty teoria, mutta sitä on myös väitetty mahdollisesti turkkilaiseksi. Heimo lopulta sulautui venäläisiin ja osa puolestaan tataareihin viimeistään 1600-luvulle tultaessa.

Meštšeralaiset
Venäjän muinaisten kansojen asuma-alueet. Meštšeralaisten alue on merkitty punaisella.
Venäjän muinaisten kansojen asuma-alueet. Meštšeralaisten alue on merkitty punaisella.
Väkiluku Sukupuutto
Kielet Meštšera†
Sukulaiskansat Marit
Mordvalaiset
Merjalaiset†
Muromalaiset†
Suomalais-permiläiset kansat

Historia

Meštšera mainitaan 1200-luvulla laaditussa muinaisvenäläisessä raamatunselitysteoksessa sekä venäläisissä kronikoissa muun muassa Iivana Julman Kazaniin tekemän sotaretken yhteydessä. 100–1100-luvuilta peräisin olevien arkeologisten löytöjen perusteella meštšeralaisten ja muinaisten mordvalaisten kulttuurit ovat lähellä toisiaan. Meštšeralaisten venäläistymisen ajankohdasta on eri versioita. Joidenkin mukaan se tapahtui 1500-luvulle tultaessa kun taas toisten 1600 alussa. Myös paljon aikaisempaa ajankohtaa on esitetty. Itäisten-meštšeralaisten sanotaan "tataarilaistuneen" Kazanin- ja Kasimovin kaanikunnissa 1400–1500-luvuilla.[3][4]

Historijoitsija Alimdzhan Orlov on tuonut esiin vaihtoehtoisen hypoteesin meštšerasta; hän esittää heidät alun perin kiptšak-turkkilaiseksi (Polovtsi) -heimoksi, joka ilmestyi 400-700 aikana Kaakkois-Euroopassa, ja ensiksi asettui "Meštšeran alueen" läntiselle puolelle, ja myös osittain Keski-Volgan alueelle. Orlov kertoo, että tämä perustuu viimeaikaisiin arkeologisiin löydöksiin, ja toivoo niiden muuttavan hyväksytyn historian. Orlov tarkentaa, että Kultaisen ordan aikaan se jakaantui "kahdeksi Meštšeraksi"; toinen venäläiseksi, ja toinen meštšera-tataarilaiseksi. Hänen mukaansa jälkimmäiset olisivat olleet turkkilaisia Donin kasakoita, eli lopulta samalla nykyisten mišäärien jälkeläisiä. Orlov toteaa, että "vääristynyt ajatus" suomalais-ugrilaisesta alkuperästä alkoi Iivana Julman toimesta, jonka seurauksena turkkilaisten sijasta heitä kuvailtiin tšermisseiksi/mareiksi. Viitaten teoriaan, jonka mukaan "turkkilaistettu" suomalais-ugrilainen meštšera-heimo muodostaisi tataarien esi-isät, tutkijat kuten G. Ahmarov ja M. Zekiyev toteavat, että muinaiset mordvankieliset mokšalaisten ja ersäläisten esivanhemmat eivät olisi voineet omaksua tataarin kieltä.[5][6][7]

Etymologia

J. J. Mikkolan mukaan nimitys meštšera perustuu rekonstruoituun mordvalaiseen sanaan *ḿeškär ’mehiläistenhoitaja’.[8] Nimi yhdistetään myös proto-unkarilaiseen heimoon madjaareihin.[9] Misääritataarien historia on yhdistetty meštšera-heimoon.[10]

Meštšora

Nykyään meštšoraksi kutsutaan Okan takana Rjazanin ja Tambovin alueiden pohjoisosissa asuvaa venäläisryhmää, johon suomalais-ugrilaisen alkuperäisväestön uskotaan sulautuneen. Heidän perinteinen vaatetuksensa, asumuksensa ja murre poikkeavat jonkin verran muista venäläisistä. 1600–1700-luvuilla osa venäläisestä meštšorasta muutti nykyisille Penzan ja Saratovin alueille, joilla he muodostavat pieniä saarekkeita.[11]

Muinainen Meštšera

"Meštšera" historiallisena alueena mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1298, kun Kultaisen ordan hallitsija Bahmet Huseinov valtasi sen. Orda luopui siitä vuonna 1392 Moskovan suuriuhtinaan hyväksi. Ajan myötä käsitys Meštšerasta alueena on muuttunut, mutta edellä mainittuna vuosina se tiettävästi oli jo Okajoen alueella. Kultaisen ordan jälkeen Kasimin kaanikunta kuului alueeseen ja sen keskus tunnettiin nimellä Gorodets-Meštšorski (tataariksi Mişär yortı - nykyisin Kasimov).[12][13][14]

Meštšera-heimon nimestä tulee myös Meštšoran alangoksi kutsuttu alue.[15]

Varmuutta ei ole siitä, että tuleeko heimon nimi historiallisesta Meštšeran alueesta, vai toisin päin.[16]

Lähteet
  1. Uusi tietosanakirja, 13. osa, s. 870. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1963.
  2. Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 49. Tampere: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-734-X.
  3. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 16, s. 205. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1974.
  4. Leitzinger 1996, s. 33
  5. A. M. Orlov: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы xn--80ad7bbk5c.xn--p1ai. Viitattu 10.3.2023.
  6. Алимжан Орлов islamnews.ru. Viitattu 10.3.2023.
  7. M. Z. Zekiyev: Mişerler, Başkurtlar ve dilleri turkiyat.selcuk.edu.tr. Arkistoitu 8.4.2014. Viitattu 10.3.2023.
  8. Fasmer, Maks: Etimologitšeski slovar russkogo jazyka, tom 2, s. 616, 630. Moskva: Progress, 1986.
  9. Meshcher. The history of the origin of the name "Meshchera". ryazantourism.ru. Viitattu 10.3.2023.
  10. Narody mira: Narody jevropeiskoi tšasti SSSR, II, s. 638. Moskva: Nauka, 1964.
  11. Narody mira: Narody jevropeiskoi tšasti SSSR, I, s. 145. Moskva: Nauka, 1964.
  12. Leitzinger 1996, s. 30-31
  13. Рахимзянов Б. Р. Касимовское ханство (1445—1552 гг.): Очерки истории. — Казань: Татарское книжное издательство (Идел-пресс), 2009. — 208 с.
  14. Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Мещера – прародина нижегородских татар kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 9.3.2023.
  15. Pospelov, Je.M.: Geografitšeskije nazvanija Moskovskoi oblasti, s. 361–362. Moskva: AST, Astrel, 2008. ISBN 978-5-17-042560-0.
  16. Мещера, мещеряки, мишари xn--80ad7bbk5c.xn--p1ai. Viitattu 10.3.2023.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.