Maysalunin taistelu

Kuningas Faisal (kesk.) ja Yusuf al-Azma (vas.)

Faisal oli kruunattu Syyrian kuninkaaksi maaliskuussa 1920. Huhtikuussa annettiin kuitenkin päätös Ranskan mandaattialueen perustamisesta Syyriaan ja Libanoniin. Mandaattihallinnon oli asetettu Henri Gouraud.[1] Goraud sai Ranskan hallitukselta käskyn miehittää Damaskos mahdollisimman nopeasti. Goraud antoi 14. heinäkuuta[2] Faisalille uhkavaatimuksen, jolla vaadittiin kuningaskunnan purkamista, armeijan hajottamista ja mandaattihallinnon hyväksymistä.[1] Vastausaikaa oli 20. heinäkuuta saakka. Syyrian kansalliskongressi hylkäsi vaatimukset, mutta Faisal hyväksyi ne 19. heinäkuuta. Vastaus ei kerennyt Gouraudille määräaikaan mennessä ja ranskalaisten Libanonissa olleet joukot ylittivät Syyrian rajan.[2]

Henri Gouraud tarkastamassa ranskalaisia joukkoja.

Henri Gouraudin komentamalla ranskalaisten armeijalla oli selvä ylivoima. Heidän joukkoihinsa kuului kymmenen jalkaväen pataljoonaa, sekä niitä tukevia ratsuväen ja tykistön yksikköjä. Kaikkiaan ranskalaisia oli yli 12 000.[3] Sotilaista suurin osa oli peräisin Algeriasta ja Senegalista.[4] Ranskalaisten puolella oli myös joitakin panssarivaunuja ja he saivat ilmatukea pommikoneilta. Arabijoukkoja komensi Yusuf al-Azma. Heidän puolellaan taisteluun osallistui noin 300 vakinaista sotilasta ja noin 1 000 beduiinia.[3] Enintään arabeja on ollut muiden arvioiden mukaan noin 4 000.[4]

Syyrialaisia joukkoja Maysalunissa.

Taistelupaikka Khan Maysalunissa sijaitsi noin 25 kilometriä Syyrian pääkaupunki Damaskoksesta länteen.[2] Ranskalaisten hyökkäys alkoi 24. heinäkuuta. Hyökkäyksen painosuunta oli Wadi al-Qarn ja Maysalunin kaivot. Ranskalaisten joukkojen kärjessä etenivät heidän panssarivaununsa. Ranskalaisten kärki osui arabien keskustaan, kun taas heidän ratsuväkensä hyökkäsi muiden yksikköjen kanssa arabeja vastaan pohjoisesta ja etelästä. Kiivaat taistelut kestivät muutaman tunnin. Arabien vakinaisten sotilaiden onnistui aluksi hidastaa ranskalaisten panssarivaunujen etenemistä ja saartaa ranskalaisten puolella taistelleet kaksi senegalilaista komppaniaa. Lopulta ranskalaisten onnistui kuitenkin vyöryttää arabien puolustuslinjan juoksuhaudat heidän keskustassaan. Yusuf al-Azma oli kaavaillut juoksuhautojen räjäytystä miinoilla niiden menettämisen varalta, mutta hän kaatui taistelussa ennen suunnitelman toteuttamista. Arabien tappio muuttui holtittomaksi paoksi. Ranskalaisten pommikoneet iskivät pakenevia joukkoja vastaan. Taistelu oli ohi aamulla kello 10.00.[3]

Arabien puolella oli kaatunut noin 150 sotilasta ja haavoittunut noin 1 500. Ranskalaisten mukaan heidän tappionsa olivat 42 kaatunutta, 152 haavoittunutta ja 14 kadonnutta.[4] Taistelu oli selvä sotilaallinen tappio arabeille. Arabien historiankirjoituksessa se on nähty vaihtelevasti osoituksena sankarillisuudesta tai petoksesta.[3] Ranskalaiset etenivät taistelun jälkeen edelleen Damaskokseen, joka vallattiin vielä saman päivän aikana. Kuningas Faisal nousi ranskalaisten hänen käyttöönsä antamaan junaan 28. heinäkuuta ja matkusti Bagdadiin Irakissa. Ranskalaiset olivat päättäneet lyhytikäisen kuningaskunnan ja alkoivat valmistella omaa siirtomaahallintoaan.[1]