May Robson

May Robson syntyi 19. huhtikuuta vuonna 1858 Melbournessa, Australiassa. Hänen oikea nimensä oli Mary Jeanette (myös kirjoitusmuoto Jeannette)[1] Robison (myös kirjoitusmuoto Robinson).[2] Hän kävi kouluja Brysselissä, Pariisissa ja Lontoossa.[2] Hän muutti myöhäisteini-iässä Yhdysvaltoihin ilman aikomusta ruveta näyttelijäksi.

22-vuotiaana vuonna 1880 Robson meni naimisiin ensimmäisen kerran Edward Goren kanssa ja he saivat kolme lasta. Robson jäi leskeksi jo 25-vuotiaana, kun Gore kuoli vuonna 1883, vain kolme vuotta myöhemmin. Elättääkseen itsensä ja lapset Robson työskenteli vaatturina ja koruntekijänä. Vuonna 1884 Robson aloitti näyttelemisen teatterissa. Teatterissa hän näytteli sekä pää- että sivuosia tien päällä ja Broadwaylla. Seuraavien vuosien aikana hänestä tuli hyvin arvostettu ja menestyvä teatterinäyttelijätär, silloin kun elokuvateollisuutta ei ollut vielä ollenkaan. Robson meni toisen kerran naimisiin Augustus Homer Brownin (useimmin pelkästään A. H. Brown, 1860–1922) kanssa vuonna 1889. Avioliitto päättyi vasta 33 vuotta myöhemmin vuonna 1922, kun Brown kuoli 62-vuotiaana ja Robson jäi jo toisen kerran leskeksi. Robson näytteli muiden muassa näytelmissä The Fatal Card (1894–1895), Lord and Lady Algy (1899), The Billionaire (1902–1903), It Happened in Nordland (1904–1905) ja The Three Lights (1911), jonka hän myös kirjoitti. Hänen viimeiseksi näytelmäkseen jäi draama The Two Orphans (1926), jossa hänen roolinsa oli La Frochard.

Robson teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1916 George D. Bakerin ohjaamassa mykkäkomediassa A Night Out, jonka hän myös käsikirjoitti. Ennen A Night Out -elokuvaa Robson teki cameoroolin seikkailukomediassa How Molly Malone Made Good vuonna 1915. Seuraavan kerran Robson näytteli elokuvissa vasta 1926, kun hän sai Esther Lezinskyn roolin elokuvassa Pals in Paradise. Vuodesta 1926 lähtien Robson alkoi näytellä elokuvissa vakituisesti. Pals in Paradisen jälkeen hän näytteli vielä kahdeksassa mykkäelokuvassa, kuten Cecil B. DeMillen Jeesus-aiheisessa historiallisessa draamassa Kuningasten kuningas (1927) ja komediallisessa rikosdraamassa Intohimojen syleilyssä (1927), joiden jälkeen Robson siirtyi menestyksellisesti äänielokuviin. Hänen ensimmäinen äänielokuvansa oli James Floodin ohjaama draama The She-Wolf vuodelta 1931, jossa hänellä oli pääosana pihi miljonääri ja bisnesnainen Harriet Breen, joka ilmeisesti on avainromaani yhdysvaltalaisesta miljonääritär ja bisnesnaisesta Hetty Greenistä (1834–1916).

Robson elokuvan Kun valoreklaamit sammuvat (1933) esittelyfilmissä

May Robson teki läpimurtonsa 1930-luvulla. 1930-luvulla hän näytteli yhteensä 45 elokuvassa, joista moni on noussut klassikoiksi. Robson näytteli yleensä isoäitejä, jotka olivat usein hyväsydämisiä, mutta toisinaan myös kärttyisiä. Robsonin merkittävimpiin roolisuorituksiin kuuluu elokuvissa Rakkaudenyö (1932), Punatukkainen Lilli (1932), Jos minulla olisi miljoona (1932), Päivälliset klo 8 (1933), Suurkaupungin tytär (1933), Alice ihmemaassa (1933), Trocadero (1935), Anna Karenina (1935), Vaimo ja sihteeri (1936), Tapahtuipa Hollywoodissa (1937), Tom Sawyerin seikkailut (1938), Hätä ei lue lakia (1938), Neljän tytön sankari (1938) ja Minusta tuli rikollinen (1939). Hän näytteli Etta-tädin roolin elokuvissa Neljän tytön sankari (1938), Onnen sävel (1939) ja Kaikkien aikojen isä (1941). Robson oli ehdolla Em-tädin rooliin vuoden 1939 klassikkoelokuvaan Ihmemaa Oz, mutta roolin sai Clara Blandick.

Robsonin ehkä merkittävin elokuva on Frank Capran ohjaama komedia Päivä ylhäisönaisena (1933), josta 75-vuotias Robson sai vuonna 1934 ainoan parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuutensa Apple Annien roolista, mutta hävisi sen Katharine Hepburnille, joka voitti sen draamasta Viattomuuden kukka. May Robson oli ensimmäinen australialaissyntyinen näyttelijä, joka on ollut ehdokkaana Oscar-palkintoon ja lisäksi hän on kolmanneksi vanhin naisnäyttelijä, joka on saanut kyseisen ehdokkuuden (75 vuoden ja 313 päivän iässä, edellä on vain ensimmäisellä sijalla oleva Jessica Tandy, joka sai ehdokkuuden vuonna 1990 80 vuoden ja 252 päivän iässä ja kaiken lisäksi voitti sen (80 vuoden ja 292 päivän iässä) ja toisella sijalla oleva Edith Evans, joka sai ehdokkuuden vuonna 1968 80 vuoden ja 11 päivän iässä, eli Robson piti ennätystä 35 vuotta vanhimpana näyttelijänä, joka on saanut parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden).

May Robson elokuvassa Tapahtuipa Hollywoodissa (1937)

Robsonin vastanäyttelijöitä olivat 1930-luvulla muiden muassa Joan Crawford (kahdessa elokuvassa), Jean Harlow (neljässä elokuvassa), Clark Gable (neljässä elokuvassa), Gary Cooper (kahdessa elokuvassa), Greta Garbo, Katharine Hepburn ja Cary Grant (kahdessa elokuvassa) sekä ohjaajiin lukeutuivat esimerkiksi Clarence Brown (kolme elokuvaa), Frank Capra, George Cukor (kaksi elokuvaa), Victor Fleming (kaksi elokuvaa), Howard Hawks ja Michael Curtiz (neljä elokuvaa).

1940-luvulla kaksi vuotta ennen kuolemaansa Robson kerkesi näytellä yhteensä seitsemässä elokuvassa. Vuonna 1940 Robson näytteli 82-vuotiaana viimeisen pääosansa Minerva Hildegarde Hattonina westernkomediassa Granny Get Your Gun. Muita hänen merkittäviä esiintymisiä oli elokuvissa Rakastaa – ei rakasta (1940), Sulhasia jonossa (1941) ja hänen viimeisessä elokuvassaan Notre Damen varjossa vuodelta 1942.

Robson näytteli 58 vuotta kestäneen uransa aikana yhteensä 63 elokuvassa ja kymmenissä näytelmissä. May Robson painoi käden- ja jalanjälkensä ja kirjoitti nimikirjoituksensa märkään betonilaattaan Grauman's Chinese Theatren edustalle 22. huhtikuuta vuonna 1937.

May Robson kuoli 84-vuotiaana luonnollisiin syihin 20. lokakuuta vuonna 1942 Beverly Hillsissä, Kaliforniassa. Hänet on haudattu New York Cityn Queensin Flushingin kaupunginosassa sijaitsevalle Flushingin hautausmaalle, New Yorkin osavaltioon toisen aviopuolisonsa, A. H. Brownin vierelle, joka kuoli 20 vuotta ennen Robsonia. May Robson -nimen sijaan hautakiveen laitettiin hänen oikea nimensä Mary Jeanette Brown. Kuolemansa aikaan hänellä oli neuropaattista kipua ja Find a Grave -muistosivuston mukaan se oli myös Robsonin kuolinsyy.