Max Payne

Max Payne on kolmannen persoonan näkökulmasta kuvattu toimintapeli, joka tuli tunnetuksi ensimmäisenä bullet time -erikoistehostetta hyödyntäneenä videopelinä. Bullet timessa pelimaailma pelaajahahmon ympärillä hidastuu, minkä ansiosta pelaaja kykenee tähtäämään ja ampumaan vihollisia tavallista tehokkaammin. Bullet time -tilan kesto on kuvattu peliruudun alakulmassa nähtävässä palkissa, joka latautuu itsestään pelaajahahmon poistuessa takaisin ”normaalitilaan”. Pelin asevalikoima koostuu kokonaan oikeista aseista.

Pelin tekoäly pohjautuu pitkälti ennalta määriteltyihin komentoihin, minkä takia pelaajahahmon kohtaamat viholliset kykenevät suorittamaan vain niille ohjelmoituja liikkeitä (ks. skriptattu kohtaus). Viholliset kuitenkin kestävät paljon enemmän osumia kuin Max. Pelaajahahmon hankkimat terveyspakkaukset eivät paranna häntä välittömästi, vaan terveyspakkauksia voi käyttää valitsemanaan hetkenä.

Max Paynen juonenkuljetus on tehty tietokoneanimoitujen välinäytösten sijasta film noir -tyylisen sarjakuvaromaanin muodossa etenevällä kerronnalla. Sarjakuvan ruutujen hahmot ovat Remedyn työntekijöitä, koska rajallisen budjetin seurauksena pelitalo ei voinut palkata oikeita näyttelijöitä sarjakuvaa varten.

Max Payne -hahmon käyttämät vaatteet esillä Game On -näyttelyssä Science Museumissa Lontoossa.

Vuonna 1996 3D Realms julkaisi Remedyn kehittämän Death Rallyn, joka myi noin satatuhatta kappaletta. Yhdysvaltain julkaisuviikolla Remedyn silloinen toimitusjohtaja Samuli Syvähuoko matkusti Dallasiin esittelemään 3D Realmsille kolmea uutta peli-ideaa. Jatkoon pääsi Dark Justice -työnimellä kulkenut toimintapeli, jonka piti olla yksinkertainen ammuntapeli. Vuonna 1997 Syvähuoko kertoi pelin valmistuvan seuraavana vuonna, mutta julkaisu venyi vuoteen 2001; projektista tuli 4,5-vuotinen. Pelin esikuvina käytettiin John Woon toimintaelokuvia, joita tuolloinen luova johtaja Petri Järvilehto katsoi yhä ”uudelleen ja uudelleen” miettien, miten saisi saman kokemuksen toteutettua pelimaailmassa. Alun perin peli ei ollut kovin tarinavetoinen, mutta käsikirjoittaja Sami Järvi halusi peliin henkilövetoisen näkökulman. Hän haki vaikutteita kovaksikeitetystä rikoskirjallisuudesta.[3]

Tuotantoryhmä teki kuvausmatkan New Yorkiin hakeakseen inspiraatiota peliympäristöihin. Yksi Remedyn graafikoista käytti filttereitä matkan kuvamateriaaliin, ja lopputulos muistutti sarjakuvaa. Käsitellyistä kuvista tehtiin kuvasarja, jonka päälle lisättiin vielä ääninäyttely. Tällä ratkaisulla korvattiin pelinsisäiset välivideot.[4] Ratkaisu oli Remedylle taloudellisesti välttämätön, mutta toisaalta myös Järven mukaan taiteellisesti tyyliikkäämpi ratkaisu kuin välivideot. Järvi antoi Max Paynelle kasvonsa, koska oikeisiin näyttelijöihin ei ollut varaa. Hän oli poseerannut yliopiston roolipeliyhdistyksen lehdessä, ja kehitystiimin nähdessä kuvat he halusivat Järven toimivan mallina myös Max Paynelle.[3] Muihin hahmomallieihin käytettiin ystäviä, perheenjäseniä ja muita kehitystiimin jäseniä.[5]

Tuottaja 3D Realms ja julkaisija Take-Two Interactive rahoittivat pelin 21 miljoonan markan budjetista vähän yli puolet. Projektiin loppuvaiheessa mukaan tullut, Syvähuokon tilalle palkattu Matias Myllyrinne on kertonut, että projektin kulut riistäytyivät käsistä viivästysten takia. Pelin kehitys aloitettiin monta kertaa alusta vanhentuneen teknologian johdosta. Ryhmällä oli paljon ideoita ja teknistä osaamista demoskene-taustan ansiosta, mutta kokemusta isosta peliprojektista ei vielä ollut. Lisää varoja kehitykseen saatiin Tekesiltä ja myymällä osia Remedyn tytäryhtiöstä, Futuremarkista. Myllyrinteen mukaan 3D Realms antoi Remedylle taiteellisen vapauden tehdä peli valmiiksi siinä ajassa kuin se vaatii.[6]

Max Paynen ääninäyttelijäksi palkattiin James McCaffrey, joka antoi myöhemmin Paynelle kasvonsa pelissä Max Payne 3.[7] Max Paynen ominaispiirre, Bullet time -erikoistehoste, lisättiin peliin vasta noin puoli vuotta ennen julkaisua. Alkuperäinen konsepti oli lisätä peliin huoneita, joissa aika hidastuisi. Lopulta kehittäjät pitivät parhaana ratkaisua, jossa pelaaja saa itse päättää ajan hidastumisesta.[8] Bullet time -tehosteen aikana peli hidastui, ja pelaaja saattoi tähdätä vihollisia rauhassa.

Pelin PlayStation 2- ja Xbox-versioiden käännökset tehtiin ulkomaisena alihankintana. Näistä versioista poistettiin muun muassa pelikohtausten taustakuvissa käytetyt World Trade Centerin kaksoistornit saman vuoden syyskuussa tapahtuneiden terrori-iskujen takia.[9]

Peli on saanut IGN:n arvostelussa arvosanaksi 9.3/10.[11]

Peli on saanut GameSpotin arvostelussa arvosanaksi 9.2/10.[10]

Peli on saanut Pelit-lehden arvostelussa arvosanaksi 91/100.[12]

Peli voitti monia alan palkintoja, muun muassa Baftan BAFTA Interactive Entertainment Awards -palkinnon vuoden parhaasta PC-pelistä.[13]

Peli myi Take-Twon mukaan ensimmäisen neljän viikon aikana noin 82 000 kappaletta.[14]

Max Payne oli 2000-luvun alussa Suomen isoin pelialan menestys.[4] Peliä pidettiin kotimaisen peliteollisuuden virstanpylväänä. Max Paynen pitkittynyt kehitysprosessi kasvatti innostusta peliä kohtaan ja auttoi vakiinnuttamaan sille fanikunnan. Peliä kohtaan osoitettiin jo ennen sen julkaisua huomioita suomalaisessa mediassa, mikä osin johtui yleisestä kiinnostuksesta uusmediateollisuuteen. Vuoden 1997 lopussa Helsingin Sanomatkin uutisoi, kuinka peliala oli muuttunut ”nörttien puuhastelusta” vakavasti otettavaksi teollisuuden alaksi.[15]

Vuonna 2002 Remedy myi pelisarjan oikeudet Take-Two Interactivelle 10 miljoonasta dollarista ja 969 932 osakkeesta. Samalla tiedotettiin, että Rockstar Games julkaisisi Remedyn kehittämän Max Paynen jatko-osan The Fall of Max Payne vuonna 2003.[16] Pelisarjan kahta ensimmäistä osaa on myyty yhteensä yli 8 miljoonaa kappaletta.[4] Vuonna 2008 pelistä tehtiin samanniminen Hollywood-elokuva, jonka pääosaa näytteli Mark Wahlberg. Elokuva on ainoa suomalaisesta brändistä tehty Hollywood-tuotanto. Vuonna 2012 Rockstar Games julkaisi Max Payne 3, jossa Paynea näytteli tällä kertaa McCaffrey. Järvilehdon mukaan peli sopii hyvin pelisarjaan, vaikka onkin erilainen kuin kaksi aiempaa osaa.[8]

Pelin ympärillä nähtiin myös lieveilmiö, kun 1990-luvulla julkisuudessa ollut vapaapainija Maxx Payne uhkasi haastaa Remedyn oikeuteen nimensä käyttämisestä ilman lupaa, koska hän oli käyttänyt nimestään myös lyhennettyä versiota ”Max Payne”.[17]

Max Paynen ääniraidan sävelsivät Kärtsy Hatakka ja Kimmo Kajasto.[18] Useimmat kappaleista ovat ambient-tyylisiä, mutta mukana on myös pelin toimintakohtauksissa kuultuja rock-tyyppisiä kappaleita.

Kaikki sävellykset Kärtsy Hatakka, Kimmo Kajasto.

• Kuorikoski, Juho: Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984–2014. Saarijärvi: Fobos Kustannus, 2014. ISBN 978-952-67937-1-9.
• Lappalainen, Elina: Pelien valtakunta. Miten suomalaiset peliyhtiöt valloittivat maailman. Atena, 2015. ISBN 978-952-300-116-9.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Max Payne Wikimedia Commonsissa

• Max Payne MobyGamesissa (englanniksi)
• Max Payne Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Ylen Elävä arkisto: Suomalainen Max Payne ampui tiensä maailman tietokonepelimarkkinoille