Max Beer

Beer muutti nuorena kotiseudultaan Saksaan, jossa hän ensin opiskeli ja tuli sitten 1892 Magdeburger Volksstimmen päätoimittajaksi. Jo kahdeksassa kuukaudessa hänet ehdittiin pidättää lehden päätoimittajana useita kertoja muun muassa armeijan ja viranomaisten loukkaamisesta, ja hän sai vankeustuomion. Koko vankeusajan hän opiskeli ja kirjoitti kahta artikkeliaan muinaisjuutalaisen lain taloudellisesta perustasta.[3]

Vapauduttuaan Beer muutti 1894 painostuksen alla Englantiin, jossa hän opiskeli London School of Economicsissa 1895–1896. Hän siirtyi sieltä 1897 Pariisiin, jossa hän seurasi Dreyfusin tapausta, ja sitten vuosiksi 1898–1902 New Yorkiin, jossa hän työskenteli Abendblattille ja useille saksalaisille lehdille ja kirjoitti myös artikkeleita Jewish Encyclopediaan.[3]

Kun Eduard Bernstein lähti Saksaan, Beer palasi Englantiin Vorwärtsin kirjeenvaihtajaksi vuosiksi 1902–1912. Hän joutui ensimmäisen maailmansodan aikana 1915 karkotetuksi Saksaan ja toimi vuodet 1919–1921 Die Glocken päätoimittajana. Sen oli perustanut Alexander Parvus, joka siihen aikaan kuului SPD:n oikeaan siipeen (Lensch-Cunow-Haenisch-ryhmä). Omaelämäkerrassaan Fifty years of International Socialism Beer kirjoittaa, että hän pyrki muuttamaan lehden linjaa SPD:n äänitorvesta kulttuurin ja opetuksen suuntaan ja että Parvus erotti hänet siksi. Myöhemmin hän työskenteli ensin David Rjazanovin pyynnöstä Moskovassa 1927–1929 Marx-Engels-instituutissa ja sen jälkeen Institut für Sozialforschungissa Frankfurt am Mainissa. Hän emigroitui Lontooseen 1933 natsien noustua valtaan ja hänen perheensä tuhouduttua.[3]

• Lisää luettavaa aiheesta Max Beer on Wikiaineistossa (saksaksi)
• Lisää luettavaa aiheesta Max Beer on Wikiaineistossa (englanniksi)