Maurice Pialat

Maurice Pialat syntyi keskiluokkaisille vanhemmille Cunlhat'n kunnassa, Puy-de-Dômen departementissa. Hän oli vanhempiensa ainoa lapsi. Hänen isänsä joutui myymään villaa ja hiiltä toimittavan yrityksensä kun Maurice oli kaksivuotias, minkä jälkeen perhe muutti Pariisin esikaupunkialueelle Courbevoieen. Perhe oli jatkuvassa rahapulassa, ja Maurice jouduttiin neljävuotiaana lähettämään äidin puolen isovanhemmille Villeneuve-Saint-Georgesiin, jotta myös hänen äitinsä pysty työskentelemään.[1]

Kun Maurice Pialat'n äidinäiti kuoli, perhe pystyi muuttamaan yhteen ja perustamaan uuden yrityksen. Perhe muutti Pariisin esikaupunkiin Montreuil’hin. Kun Saksa valloitti toisessa maailmansodassa Ranskan, perhe pakeni Clermont-Ferrandiin, mistä he palasivat kuitenkin nopeasti Pariisiin. Pialat päätti jättää koulun, kun hän kuuli, että joutuisi käymään yhden kouluasteen uudestaan. Vuonna 1942 hän tapasi Michelinen, josta tuli myöhemmin hänen ensimmäinen vaimonsa. Koulun jälkeen Pialat työskenteli hetken arkkitehtina ja opiskeli myös alaa ennen kuin siirtyi kuvataiteilijaksi.[1]

Pialat'n vanhemmat myivät yrityksensä Montreuil’ssä vuonna 1947 ja lahjoittivat pojalleen rahaa oman elämän aloittamiseen. Pialat muutti takaisin Cunlhat'han ja vuonna 1949 Lyoniin mentyään naimisiin Michelinen kanssa. Lyonissa Pialat työskenteli myyntiedustajana muun muassa Olivettille. Pialat alkoi Lyonin-aikanaan kiinnostua elokuvataiteesta ja tutustui kaupungissa muihin, joilla oli samanlaiset intohimot. Hänen tuttaviinsa kuului muun muassa Jean-Louis Trintignant.[2]

Olivetilla Pialat teki työpaikkansa uudenvuodenjuhliin lyhyen komediaelokuvan yrityksestä. Elokuvan näki myös tuottaja Pierre Braunberger, joka kannusti Pialat'ta tekemään lyhyen dokumenttielokuvan L’amour existe. Elokuva keräsi mainetta, mutta ei nostanut Pialat'n elokuvauraa vielä lentoon. Hän jatkoi tämän jälkeen vielä useilla pienillä projekteilla.[2]

Lopulta vuonna 1969 Pialat sai rahoituksen ensimmäiseen pitkään elokuvaansa. Samana vuonna hän näytteli Claude Chabrolin elokuvassa Tämän miehen on kuoltava!.[3] Pialat'n ensimmäinen elokuva oli L’enfance nue, jossa esiintyi vain amatöörinäyttelijöitä ja jonka ansiosta hänet palkattiin ohjaamaan ensimmäisen maailmansodan sotalapsista kertova televisiosarja Metsänvartijan talo[4]. Pialat'n seuraavat elokuvat olivat Minä en rakasta sinua (1972), Itke rakastettu sydän (1973) ja Koulua vai elämää (1979).[5]

Koulua vai elämää ei menestynyt kovinkaan hyvin, mutta seuraavana vuonna ilmestynyt Loulou – rakastettuni oli yleisömenestys. Elokuvan pääosissa olivat Gérard Depardieu ja Isabelle Huppert. Vuoden 1983 elokuva Suzanne ja miehet palkittiin parhaan elokuvan César-palkinnolla. Sen pääosassa oli teini-ikäinen Sandrine Bonnaire ensimmäisessä elokuvaroolissaan.[6]

Pialat sai mahdollisuuden ohjata ensimmäisen suuren tuotannon elokuvansa, kun Suzanne ja miehet menestyi. Vuonna 1985 ilmestyneessä Policessa Depardieu esitti rasistista etsivää, joka julisti sodan Marseillen arabihuumekauppiaille. Pialat'n ja Depardieun yhteistyö oli huipussaan vuoden 1987 elokuvassa Paholaisen auringon alla, joka perustui Georges Bernanosin romaaniin.[6] Elokuva ei saanut erityisen hyviä arvosteluja kriitikoilta, mutta se voitti silti Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla.[5] Vuonna 1987 Pialat meni toistamiseen naimisiin. Hän ehti olla ensimmäisen vaimonsa Michelinen kanssa naimisissa yli 20 vuotta. Pialat'n toinen vaimo oli Sylvie Danton.[3]

Vuonna 1991 valmistui Pialat'n elokuva Van Gogh, joka käsitteli taidemaalari Vincent van Goghin elämää toukokuusta heinäkuulle 1890. Pääosassa taiteilijana oli laulaja Jacques Dutronc.[6] Pialat'n viimeiseksi elokuvaksi jäi Le Garçu, jossa pääosassa oli jälleen Depardieu.[5] Le Garçu käsitteli isän ja lapsen suhdetta. Pialat'n ainoa lapsi, Antoine syntyi vuonna 1991, kun Pialat itse oli jo 66-vuotias. Antoine näytteli neljävuotiaana Le Garçun lapsiroolin.[3]

Pialat kuoli vuonna 2003 kotonaan Pariisissa. Hän kärsi viimeisinä aikoinaan vakavasta munuaissairaudesta.[7]