Mauno Kannari

Mauno Ilmari Kannari (19. elokuuta 1922 Kiikka – 12. heinäkuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen insinööri ja tutkimuskeskuksen johtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Kannarin vanhemmat olivat kansakoulunopettaja, talousneuvos Taavi Kannari ja Martta Sitari ja puoliso vuodesta 1949 terveyssisar Maija Halli. Ylioppilaaksi Kannari tuli 1941 Tyrvään yhteiskoulusta. Kannari palveli vapaaehtoisena SS-sotilaana Saksan sotavoimissa 1941–1943 ja toimi suomalaisten SS-veteraanien Veljesapu-Perinneyhdistyksen puheenjohtajana 1970-luvulla. Diplomi-insinööriksi hän valmistui 1951 Teknillisen korkeakoulun koneenrakennusosastolta. Toimittuaan ensin Metalliteos-yhtiössä ja Järvenpään Invalidien ammattihuoltolaitoksen rehtorina hän tuli 1954 osuusteurastamojen palvelukseen Tuottajain Lihakeskuskunnan ja osuusteurastamojen perustaman tutkimuslaitoksen teknisen osaston johtajaksi.[1][2]

Tuottajain Lihakeskuskunnan apulaisjohtajana ja teknisenä johtajana Kannari toimi 1956–1960. Kun osuusteurastamoiden tutkimuslaitos yhdistettiin 1961 Lihateollisuusopiston ja Tuottajain Lihakeskuskunnan teknillisen osaston kanssa Lihateolliseksi tutkimuskeskukseksi, Kannarista tuli sen toiminnanjohtaja. Tutkimuskeskuksessa harjoitettiin sekä lihan että sen käsittelyn ja tuotannon tutkimusta, tarjottiin koulutusta ja neuvontaa sekä tuettiin tuotekehitystä, vaikka varsinainen tuotekehityspäällikkö sinne palkattiinkin vasta 1979. Kannari, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen 1984, johti tutkimuskeskusta aina vuoteen 1985 asti eli yli kaksikymmentä vuotta. Sotilasarvoltaan Kannari oli reservin luutnantti (1951).[1][2]