Maud Menten

Maud Menten syntyi vuonna 1879 Ontariossa, mutta hän kasvoi Brittiläisen Kolumbian Harrison Millsissä. Hänen äitinsä työskenteli postineitinä ja isänsä luotsina. Perhe omisti myös hotellin ja sekatavarakaupan.[1]

Menten aloitti vuonna 1900 opinnot Toronton yliopistossa. Alemman korkeakoulututkinnon hän suoritti vuonna 1904 ja alkoi sen jälkeen tehdä loppututkintoaan siitä, miten klooriyhdisteet olivat jakautuneet hermosoluissa. Maisteriksi Menten valmistui vuonna 1907.[1]

Menten sai vuonna 1907 paikan Rockefeller-instituutista, missä hän tutki radiumbromidin vaikutusta syövistä kärsiviin kissoihin. Mentenin ja kahden muun tutkijan julkaisema tutkimus oli instituutin ensimmäinen monografia. Hän työskenteli vuoden instituutissa ja oli sen jälkeen harjoittelijana New Yorkin naisten- ja lastensairaalassa. Menten palasi tämän jälkeen Toronton yliopistoon ja suoritti vuonna 1911 ensimmäisenä kanadalaisena naisena lääketieteen tutkinnon.[2]

Menten lähti vuonna 1912 Berliiniin työskentelemään saksalaisen Leonor Michaelisin laboratorioon. He esittivät Michaelisin–Mentenin-hypoteesin, jonka mukaan entsyymireaktioiden reaktionopeus ja substraatin pitoisuudet ovat suoraan verrannollisia. Menten ja Michaelis esittivät myös kaavan reaktiokäyrän kuvaamiseksi koordinaatistoon. Kaava, siihen kuuluva Michaelisin vakio sekä hypoteesi esitettiin virallisesti vuosina 1912–1913, ja ne tunnetaan nykyään nimellä Michaelis–Menten-kinetiikka.[1]

Palattuaan Berliinistä Menten jatkoi opintojaan Chicagon yliopistossa, missä hän valmistui vuonna 1916 filosofian tohtoriksi biokemiasta.[3] Hän sai 1918 paikan Pittsburghin yliopiston lääketieteellisen tietekunnan opettajana. Hän opetti kolmasosan patologian luennoista ja osallistui kaikkiin laboratorio-osioihin.[2]

Menten työskenteli yliopiston lisäksi Pittsburghin lastensairaalan patologina. Hän teki usein pitkiä, jopa 18 tuntia pitkiä työpäiviä, sillä hän oli samaan aikaan patologi, tutkija ja professori.[2] Menten julkaisi uransa aikana yli 70 tutkimuspaperia. Hän osoitti vuonna 1924 Helen Manningin kanssa, että salmonellamyrkyt nostivat veren glukoosipitoisuuksia. Vuonna 1944 hän löysi Josephine Jungen ja Mary H. Greenin kanssa atsovärien rinnakkaisreaktion. Sitä on sen jälkeen käytetty yleisesti lääketieteellisessä diagnostiikassa ja biologisissa tutkimuskohteissa.[2]

Menten jäi vuonna 1950 eläkkeelle sekä Pittsburghin yliopistosta että lastensairaalasta. Hän jatkoi tutkimustyötään kuitenkin Brittiläisen Kolumbian lääketieteellisessä tutkimusinstituutissa, missä hän teki syöpätutkimusta. Heikentynyt terveys pakotti Mentenin eläkkeelle vuonna 1955. Hän kuoli 81-vuotiaana vuonna 1960.[2]