Matti Virén
Matti Virén (s. 29. lokakuuta 1948 Karuna) on suomalainen taloustieteilijä ja Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori. Virén on erikoistunut muun muassa finanssipolitiikan tutkimukseen. Hän on aiemmin työskennellyt tutkijana Sitrassa ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa sekä tutkimusjohtajana Suomen Pankissa ja Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.[1][2] Virén on myös Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti.[3]
Matti Virén | |
---|---|
![]() Matti Viren Helsingissä Suomen Perusta -ajatuspajan tapahtumassa 26.9.2017. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 29. lokakuuta 1948 Karuna |
Kansalaisuus | suomalainen |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | valtiotieteiden tohtori 1982, Helsingin yliopisto |
Tutkimusalue | taloustiede |
Elämä
Virén on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori. Hän opiskeli taloustiedettä Chicagon yliopistossa ja väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1982 väitösotsikolla Human Capital and Wage Differentials in a Dynamic Theory of the Firm.[2]
Virén on ollut perussuomalaisten eurovaaliehdokkaana vuoden 2019 vaaleissa. Hänen vaaliteemojaan olivat EU:n liittovaltiokehityksen pysäyttäminen, "tolkun saaminen ilmastohysteriaan" ja yrittäjyyden edistäminen.[4] Virén sai vaaleissa 9 873 ääntä, muttei tullut valituksi.[5] Hän on myös arvostellut tulonsiirtojen varassa elävien määrää ja toivonut veronalennuksia sekä menoleikkauksia.[6]
Viren on Suomen Perusta -ajatuspajan hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2022 alkaen.[7]
Teokset
- Virén, Matti & Wiberg, Matti: Kallis rikollisuus: Järkevät vastatoimet rikollisuudelle. Helsinki: Edita, 1998. ISBN 951-37-2451-4.
Lähteet
- Virenin profiili, Suomen Pankki (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 27.6.2016
- Virenin profiili, Turun yliopisto utu.fi. Arkistoitu 14.8.2016. Viitattu 27.6.2016.
- Helsingin yliopiston taloustieteen oppiaineen dosentitViitattu 15.7.2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Matti Virén - Suomi 162 Vaalit. Arkistoitu 1.6.2019. Viitattu 1.6.2019.
- Sirpa Pietikäinen rynnisti ykköseksi komealla äänisaaliilla – “Ollaan saatu kansan luottamus” Hämeen Sanomat. Viitattu 1.6.2019.
- Professori: Suomeen on syntynyt mittava tulonsiirtojen varassa elävä uusi luokka - ”Mihin helvettiin olemme menossa?” www.iltalehti.fi. Viitattu 1.6.2019.
- https://www.suomenperusta.fi/tietoa/