Matti Kuusio

Matti Kuusio (5. elokuuta 1927 Rauma10. heinäkuuta 1989 Rauma) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1975–1979 ja 1983–1987.[1]

Matti Kuusio
Kansanedustaja
27.9.1975–23.3.1979, 26.3.1983–20.3.1987
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt5. elokuuta 1927
Rauma
Kuollut10. heinäkuuta 1989 (61 vuotta)
Rauma
Ammatti viilaaja, toimitsija

Elämä

Keskikoulun käytyään Kuusio työskenteli viilaajana Rauman telakalla vuosina 1945–1975. Hänet valittiin eduskuntaan 1975 Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä. Pudottuaan vuoden 1979 vaaleissa Kuusio työskenteli Metallityöväen liiton toimitsijana Raumalla ja Porissa, kunnes palasi eduskuntaan 1983.[1]

Kuusio oli Rauman kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1964 kuolemaansa saakka, ja oli myös Rauman kaupunginhallituksen jäsen 1971–1975 ja 1987–1989. Presidentin valitsijamiehenä hän oli 1978 ja 1982. Lisäksi Kuusio oli muun muassa Metallityöväen liiton liittovaltuuston puheenjohtaja 1971–1979.[1]

Nuoruudessaan Kuusio harrasti painia Rauman Työväen Urheilijoissa ja toimi myöhemmin kansainvälisenä painituomarina.[2] Hän oli TUL:n liittoneuvoston jäsen vuodesta 1970 lähtien.[1] Kuusio kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen 61-vuotiaana heinäkuussa 1989.[3]

Yksityiselämä

Kuusion vanhemmat olivat viilaaja Yrjö Edvard Kuusio (s. 1902) ja Anna Aleksandra Lehtonen (s. 1905). Kuusion puoliso oli Katri Kolkka (s. 1926), jonka kanssa hän avioitui 1950.[1]

Lähteet

  1. .aspx Matti Kuusio. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 22.11.2017.
  2. Matti Kuusio TUL:n painijaosto. Viitattu 9.7.2020.
  3. Kuolleita. Toimitsija Matti Kuusio. Helsingin Sanomat, 14.7.1989, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 14.7.2020.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.