Matthias Castreen

Matthias Castreen (3. maaliskuuta 1693 Virrat − 22. kesäkuuta 1771 Paltamo) oli Kajaanin kihlakunnan kruununvouti ja Kajaanin pormestari. Castreen oli tunnetun pohjalais-kainuulaisen Castrénin pappis- ja lakimiessuvun kantaisä. Hänen isänsä oli Pälkäneen kirkkoherra Olaus Castrenius.

Opiskeltuaan Turun akatemiassa Castreen siirtyi suuren Pohjan sodan sytyttyä Tukholmaan ja antautui sotilasuralle. Hän palveli sekä laivastossa että tykistössä. Castreen jäi tanskalaisten vangiksi 1715, mutta onnistui pakenemaan. Vuodesta 1716 hän palveli Pohjanmaan jalkaväkirykmentissä ja yleni vääpeliksi. Castreen oli harvoja suomalaisia karoliineja, jotka selvisivät hengissä Karl Gustaf Armfeltin epäonnisella sotaretkellä Norjan tuntureilla talvella 1718−1719. Vuonna 1740 kuningas ylensi hänet luutnantiksi.[1]

Vuonna 1725 Matthias Castreen sai nimityksen Kajaanin kihlakunnan kruununvoudiksi ja seuraavana vuonna myös Kajaanin pormestariksi. Hän vastasi kihlakuntansa itäisen rajan puolustuksesta ja rajan yli tapahtuvasta kanssakäymisestä ja kaupasta. Hän onnistui pitämään alueen rauhallisena ja solmimaan hyvät neuvotteluyhteydet venäläisiin paikallisviranomaisiin. Castreen kehitti kihlakuntansa taloudellisia oloja edistämällä maanviljelystä, karjanhoitoa sekä tervan tuotantoa.[1] Kansanopetuksen tehostamiseksi hän myötävaikutti Kuhmon kappeliseurakunnan perustamiseen vuonna 1754. Matthias Castreenia voidaan pitää Kainuun alueen vaikutusvaltaisimpana virkamiehenä 1700-luvulla.[2]

Matthias Castreenin poikia olivat tuomari Christer Castrén, joka seurasi isäänsä kruununvoutina ja pormestarina, sekä Kemin kirkkoherra Eric Castrén. Matthias Castreen oli 1900-luvulla Suomen pääministereinä toimineiden Kaarlo Castrénin ja Urho Castrénin yhteinen esi-isä: Kaarlo oli Christerin ja Urho Ericin pojanpojanpojanpoika.