Mathildedal (ruukki)

Mathildedalin ruukki alkoi kehittyä vuonna 1686, jolloin Lorentz Creutz nuorempi sai luvan rakentaa Hummeldalin puron varteen vasaralaitoksen, joka otti käyttövoimansa purosta.[2]

Tehtaiden kukoistus alkoi malmilöydöstä 1800-luvun alkupuolella. Mathildedalin rautaruukki perustettiin varsinaisesti 7. huhtikuuta 1852, kun Teijon ruukin omistanut vuorineuvos Viktor Zebor Bremer (1804–1869) sai luvan senaatilta ja rakennutti putlauslaitoksen Hummeldalin jokisuulle insinööri Knut Theodor Pippingin suunnitelmien mukaan. Nimi Hummeldal muuttui Mathildedaliksi ruukin omistajan toisen vaimon vapaaherratar Ottiliana Mathilda Bremerin o.s. Rehbinder (1825–1900) toisen etunimen mukaiseksi, jota hän pääasiassa käytti.

Ruukista rakennettiin satamalaiturille johtava rautatie. Tehdasta laajennettiin valssauslaitoksella 1857. Takkirauta saatiin etupäässä Teijolta, Vantaalta ja Taalintehtaalta.

Mathildedalissa valmistettiin 1800-luvun loppupuolella työkaluja ja koneita maatalouteen sekä höyrykoneita ja venemoottoreita.[1][2] Parhaaseen aikaan valimossa työskenteli 200 miestä.

Mathildedalin ruukki siirtyi Carpelan-suvulle 1858.[3] 1858–1860 Viktor Bremer ajautui vararikkoon ja 1862 Mathildedal myytiin pakkohuutokaupassa vapaaherra Carl Johan Carpelanille ja hänen veljelleen Otto Maximilianille. Näin Mathildedal joutui eroon Teijon ruukista vuoteen 1916 saakka. Mathildedalin osti 1877 Taalintehtaan työnjohtaja Mikael Ferdinand Nikander, joka 1878 myi ruukin perustamalleen yhtiölle, jonka nimeksi tuli Mathildedals bruks Aktiebolag.[4]

Vuosisadan vaihteen jälkeen 1904 putlaus ja valssaus lopetettiin, mutta 1917 aloitettiin laivatelakka, josta myöhemmin tuli laivapurkamo. Mathildedal oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä osa Teijon Tehtaat Osakeyhtiötä (1889- ), ja ruukissa valmistettiin maatalouskoneita ja -laitteita. Merenkulkuneuvos Antti Wihuri osti Teijon Tehtaat 1958.

Wihurin omistuksessa 1958-1979 Mathildedalissa koottiin myös autoja. 1970-luvulla Mathildedalissa toimi enää pienteollisuusyrityksiä, ja kaikki teollinen toiminta loppui 1978.[1][2]

1980-luvun lopulla Reino Meriläinen osti Teijon ja Mathildedalin ruukit ja kartanot ja lähti kehittämään alueesta matkailukeskusta, Meri-Teijoa. 1990-luvun alun lamassa yhtiö teki konkurssin, ja matkailutoiminta jäi pienyrittäjien varaan.[2] Mathildedalin ruukkialue jäi tyhjilleen miltei 25 vuodeksi, kunnes Tuula ja Harri Gustafsson ostivat alueen 2003. Heidän tavoitteensa on säilyttää vanha kulttuurimiljöö ja herättää se eloon.[5]

Ruukin rakennuksissa toimivat ravintolat Ruukin krouvi ja Kyläravintola Terho, sekä hotelli, pienpanimo ja leipomo. Myös alpakanvillaan erikoistunut käsityöpaja ja myymälä sijaitsee ruukin alueella.[6]

Yhteen ruukin rakennuksista on koottu Teijon tehtaiden aikoinaan valmistamia maatalouskoneita ja Wihurin aikana valmistettuja ajoneuvoja, kuten Teijo-kuorma-auto ja Winha-moottorikelkka.[3] Kesästä 2009 lähtien ruukin alueella on toiminut paikallisista harrastajista muodostettu kesäteatteri, joka esittää Johan Storgårdin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa, tehdasyhteisön vaiheista kertovaa näytelmätrilogiaa Ruukin avain.[7][8]

• Kerttu Innamaa & Olavi Lindström: Perniön historia II–III. Salo, 1982 ja 1986.