Mathilda Wrede

Isän viran takia perhe asui Vaasassa, mutta toinen koti oli Rabbelugnin kartano Anjalassa, missä vietettiin kesät. Luovuttuaan virastaan kuvernööri Wrede muutti perheineen takaisin lapsuudenkotiinsa Rabbelugniin. Eläinrakas Mathilda viihtyi hyvin Rabbelugnissa, missä hän sai ratsastaa kartanon hevosilla ja juosta veljiensä kanssa metsässä. Mathilda aloitti koulun seitsenvuotiaana Vaasassa. Kymmenvuotiaana Mathilda pantiin Rabbelugnin mailla olleeseen kouluun, jota hän kävi vuoden. Siellä hän oppi myös suomea. Mathilda lähetettiin Haminan yksityiseen tyttöpensionaattiin 12-vuotiaana ja hän kävi tätä koulua kolme vuotta.

Kun koulu Haminassa päättyi, Mathilda palasi takaisin Vaasaan. Säätyläistyttöjen tapaan hänellä ei ollut erityistä tekemistä kotona, koska Helena-sisar huolehti emännän velvollisuuksista. Mathilda kirjoitti kirjeitä ja teki käsitöitä. Hän aloitti myös englannin kielen opiskelun. Mathildan oli tarkoitus mennä suorittamaan rippikoulunsa Jyväskylään, mutta lähtöä edeltävällä viikolla hän oli huonovointinen. Syynä oli ilmeisesti migreeni, josta hän kärsi tästä lähtien ajoittain koko elämänsä ajan. Mathilda suoritti rippikoulun Vaasassa pastori Heikelin luona, ja hänet konfirmoitiin pari viikkoa 17-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Vuoden 1883 alussa Mathilda oli masentunut. Syynä tähän oli ainakin tieto Vaasan kodin myynnistä. Lisäksi Mathildaa vaivasivat taas pahat päänsäryt. Mathildan oli kuitenkin osallistuttava isänsä aseman takia joihinkin tilaisuuksiin, vaikka ne eivät häntä kiinnostaneetkaan. Helenan ja Mathildan oli tarkoitus osallistua eräisiin juhliin isänsä seuralaisina, mutta ennen tätä tilaisuutta tytöt halusivat mennä kuuntelemaan erästä saarnamiestä, Carl Orestia. Mathilda vaikuttui syvästi Orestin puheista. Hän tajusi, miten voisi vapautua häntä vaivanneesta ahdistuksesta. Hengellisen heräämisen myötä Mathilda piristyi ja myös hänen terveydentilansa koheni (vaivat tosin palasivat myöhemmin).

Mathildan käynnit Vaasan vankilassa jatkuivat toukokuulle 1884, jolloin Wredet muuttivat Rabbelugniin. Mathilda kaipasi kovasti tutuiksi tulleita vankeja ja työtään vankilassa. Mathilda halusi jatkaa julistustyötä kotiseudullaan ja hän kutsui sunnuntaisin väkeä koolle lukeakseen heille Raamattua ja pitääkseen hengellisiä puheita. Mathilda yritti aloittaa myös raittiustyötä ja keräsi nimiä raittiusyhdistyksen perustamista varten, mutta ei saanut riittävää kannatusta tälle aatteelle.

Mathildalla oli myös yläluokkaisen asemansa puolesta velvollisuus huolehtia vähäosaisemmista, mutta intoa työlleen hän sai kristillisestä vakaumuksestaan. Mathildan ei tarvinnut olla huolissaan toimeentulostaan, mutta alaikäisenä hän tarvitsi isän suostumuksen toimilleen. Mathildalle olisi riittänyt tehtävää kotiseudullakin, mutta hän halusi palata vankien pariin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa vaasalaisten vankien kanssa ja avusti myös joitakuita heistä taloudellisesti. Mathilda kirjoitti vankeinhoidon ylitirehtöörille Adolf Grotenfeltille ja anoi kirjallista lupaa käydä Suomen vankiloissa. Tukea hankkeeseensa Mathilda sai langoltaan, oikeustieteen professorilta Rabbe Axel Wredeltä. Mathilda saikin luvan vierailla vankiloissa ja keskustella vankien kanssa.

Luvan saatuaan Mathilda lähti pian helsinkiläisiin vankiloihin lankonsa kanssa. Varsinaiset vankilakäynnit Mathilda aloitti 1885 Lappeenrannasta ja Viipurista. Hän vietti runsaasti aikaa myös Suomen suurimmassa vankilassa Turun Kakolassa. Vankilakäyntien tarkoituksena oli saada puhua Jeesuksesta. Myöhemmin hän huomasi vankien ja heidän perheidensä inhimillisen hädän ja alkoi tukea heitä myös sosiaalisesti. Mathilda oli myös usein saattamassa Siperiaan lähetettäviä vankeja. Vankien parissa työskentely oli raskasta ja vielä uuvuttavammaksi sen tekivät Mathildan nuori ikä ja kokemattomuus. Mathilda joutuikin jäämään pitkiksi ajoiksi kotiin lepäämään, sillä hän alkoi taas sairastella.

Henrik Wrede palasi joulukuussa 1885 Suomeen oltuaan kaksi vuotta Siperiassa jakamassa Raamattuja. Hän alkoi yhdessä Mathildan kanssa suunnitella vapautuvien vankien turvakodin perustamista. Heidän isänsä lahjoitti hanketta varten Tuomioja-nimisen torpan, joka sai uuden nimen Toivola. Paikka sijaitsi Kymijoen varrella ja kesäisin sinne pääsi jokea pitkin veneellä Rabbelugnista. Ensimmäinen Toivolan asukas oli mies, jonka Wreden sisarukset lunastivat vankilasta maksamalla hänen sakkonsa. Vastineeksi mies työskenteli turvakodissa. Aluksi asukkaiksi valittiin vain vapaaehtoisia, tuttuja uskovia vankeja. Toivola toimi maanviljelyä harjoittavana työsiirtolana. Henrik asui Toivolassa, mutta Mathilda kävi siellä Rabbelugnista käsin. Mathilda jätti Toivolan kokonaan veljensä hoidettavaksi jo parin vuoden jälkeen ja keskittyi taas pelkästään hänelle tuttuun vankilatyöhön. Toivolan toiminta jatkui vuoteen 1897 asti, jolloin senaatti lopetti sen avustamisen. Toivolan ansiosta suomalaisia rikosvankeja ei lähetetty entiseen tapaan Siperiaan.[1]

Isä ja muut sukulaiset olivat avustaneet taloudellisesti Mathildan tekemää hyväntekeväisyystyötä, mutta isän kuoltua kesällä 1892 omaisuus jaettiin ja perheen antama apu loppui. Vuonna 1894 Mathilda muutti Helsinkiin. Hänellä oli muutamia ulkomaisia rahoittajia, joiden turvin hän saattoi jatkaa työtään. Näitä rahoittajia olivat muun muassa Mathildan pietarilaiset ystävät, ruhtinaat Paul Nicolay ja Paul Lieven. Kustannuksia aiheuttivat vangeille jaettavat painotuotteet kuten Raamatut ja hengelliset lehdet. Vuonna 1888 senaatin maanviljelystoimikunta myönsi Mathildalle vapaalipun junamatkoihin, joten hän saattoi matkustaa Suomessa rajoituksetta ilman kuluja. Lisäksi hän tuki vapautuvia vankeja taloudellisesti. Mathilda pyrki käyttämään varojaan harkiten ja valitsi esimerkiksi majoittumiseensa halvimman hotellihuoneen, mikäli ei voinut majoittua tuttaviensa luokse. Hän myös söi hyvin niukasti, mikä aiheutti huolta hänen läheisissään. Lisäksi Mathilda oli kasvissyöjä, ja hänen pyörtyilynsä ja muu sairastelunsa saattoi johtua osin aliravitsemuksestakin. Asunaan Mathilda käytti tummaa ja yksinkertaista leninkiä.

Matti Haapoja, puukkojunkkari ja murhamies, oli yksi vangeista, jotka tulivat Mathildalle läheisiksi. Mathilda tapasi Haapojan ensimmäisen kerran tämän ollessa tekemänsä murhan oikeuskäsittelyn takia Katajanokan vankilassa. Vartijat eivät ensin olleet päästää Mathildaa tapaamaan vaaralliseksi tiedettyä miestä. Haapoja oli kuullut Siperiassa toisten vankien puhuvan Mathildasta ja sanoi, että häntä on turha yrittää käännyttää. Mathilda kuitenkin jatkoi käyntejä Haapojan luona myös sen jälkeen, kun tämä siirrettiin Kakolaan kärsimään uutta elinkautistuomiotaan. He olivat myös kirjeenvaihdossa. Mathilda otti hyvin raskaasti Haapojan itsemurhan.

Haapojan luuranko makasi kauan Helsingissä Anatomian laitoksella lääketieteen opiskelijoiden tutkittavana; 1920-luvulla luuranko koottiin ja siirrettiin Rikosmuseoon. Vuonna 1995 Haapojan luuranko lopulta haudattiin kotikuntaansa sukuhautaan.

Kakolan vankien veistämä hautakivi Mathilda Wreden haudalla Anjalassa.

Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista.

Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan.[2] Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. Kapinoinnin pelossa annettiin määräys, ettei kukaan vankeinhoidon ulkopuolinen saa tavata vankeja kahden kesken. Kun tällaiset tapaamiset kiellettiin, Mathilda lopetti vankilakäyntinsä kokonaan, koska hän ei halunnut ulkopuolisten kuuntelevan arkaluontoisia keskusteluja. Mathildalle ei kerrottu että kiellon syyt olivat poliittiset, ja hän otti asian henkilökohtaisena loukkauksena.