Mary Augusta Ward

Mary Augusta Ward eli Mrs Humphry Ward, s. Arnold, (11. kesäkuuta 1851 Hobart, Tasmania, Australia[1] – 1920[2] oli englantilainen kirjailija.

Mary Augusta Ward
Mary Augusta Arnold
Mary Augusta Ward
Henkilötiedot
Syntynyt	11. kesäkuuta 1851 Hobart, Tasmania
Kuollut	1920 (68–69 vuotta)
Kansalaisuus	Englanti
Ammatti	kirjailija
Kirjailija
Salanimi	Humphry Ward
Äidinkieli	englanti
Tuotannon kieli	englanti
Esikoisteos	Milly and Olly
Pääteokset	Robert Elsmere
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Wardin (Arnold) syntymän aikoihin perhe asui Tasmaniassa, jossa isä Tom Arnold oli kouluntarkastajana. Wardin setä oli runoilija Matthew Arnold. Isä kääntyi 1856 roomalaiskatoliseksi, luopui tarkastajantehtävästään ja sai nimityksen englanninkielisen kirjallisuuden professoriksi Dubliniin, josta hän siirtyi Birminghamiin. Hän palasi kuitenkin pian Englannin kirkon jäseneksi ja meni Oxfordiin, jossa hän asui 20 vuotta. Hänen tyttärensä Mary Augusta asui pääosan lapsuuttaan Oxfordissa. Wardin lapsuudenkokemukset isän akateemisista ja uskonnollisista konflikteista leimaavat Wardin kirjallista uraa. Niihin aikoihin hänen elämäänsä liittyi Edward Hartopp Cradock, ja tämän luonteenpiirteitä on nähtävissä teoksen Robert Elsmere "Squiren" hahmossa.[3]

Mary Augusta Arnold avioitui 1872 Thomas Humphry Wardin kanssa, joka myöhemmin kuului The Timesin toimittajakuntaan.[3] Hänen sisarensa Julia Huxleyn poikia ovat Julian ja Aldous Huxley. Nimi Aldous on peräisin Wardin romaanista Marcella, annettu sen päähenkilön Aldous Raeburnin mukaan[4].

Ward oli nuorena kiinnostunut espanjankielisestä kirjallisuudesta ja kirjoitti aiheesta artikkeleita Dictionary of Christian Biographyyn, jonka toimittajia olivat William Smith ja Henry Wace. Hän kirjoitti myös Macmillan's Magazineen. Hänen esikoisteoksensa, lastenkirja Milly and Olly, ilmestyi 1881, ja sen on kuvittanut Laura Theresa Alma-Tadema. Seuraavaksi ilmestyi 1884 tutkielma modernista elämästä, kertomus näyttelijästä, Miss Bretherton. 1885 Ward julkaisi käännöksen sveitsiläisen filosofin Amielin päiväkirjoista ja liitti kirjaan johdannon Amielin ajattelusta. Se oli valmistelua seuraavalle teokselle, jonka ansiosta Wardista tuli tunnettu. Helmikuussa 1888 ilmestyi Robert Elsmere, joka kuvaa englantilaisen papin henkistä kehitystä. Elsmeren hahmossa on muistumia filosofi T. H. Greenistä ja historioitsija J. R. Greenistä. Paljolti W. E. Gladstonen Nineteenth Centuryyn kirjoittaman artikkelin (toukokuu 1888) ansiosta kirja päätyi laajan keskustelun aiheeksi. Sen painosmäärät kasvoivat nopeasti, ja se käännettiin monille kielille.[3]

Wardin seuraava romaani David Grieve ilmestyi 1892. Marcellassa (1894) ja sen jatko-osassa Sir George Tressady (1896) hän käsittelee aikansa politiikkaa ja sosialismia, ja se sai sytykkeensä hänen työstään vähäosaisten parissa. 1895 ilmestyi pieni tragedia Story of Bessie Costrell. Wardin seuraava pitkä romaani Helbeck of Bannisdale (1898) käsittelee roomalaiskatolisuuden askeettisuuden ja silloisen nykyelämän välistä ristiriitaa. Katoliset ja humanistiset ideaalit olivat sisältönä myös teoksessa Eleanor (1900), jonka Ward kuitenkin perusti enemmän omaan kirjalliseen näkemykseensä. Eleanor muokattiin myös näytelmäksi, ja sitä esitettiin Court Theatressa 1902. Lady Rose's Daughter (1903, näytelmäksi nimellä Agatha, 1905) ja The Marriage of William Ashe (1905), ovat aikansa moderneja tarinoita, jotka perustuivat todellisten ihmisten, Julie de Lespinassen ja Lady Caroline Lambin, elämäkertoihin. Myöhempiä romaaneja ovat Fenwick's Career (1906), Diana Mallory (1908), Daphne (1909) ja Canadian Born (1910).[3]

Wardin merkittävä asema myöhempien naiskirjailijoiden joukossa perustuu hänen korkeaan käsitykseensä kirjallisuudesta taiteena ja siihen, että ymmärsi älyllisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia, häneen kykyynsä kuvailla, kuten vaikkapa Robert Elsmeren ensimmäisessä osassa, ja siihen, että hän hallitsi laajasti proosatyylejä. Kirjallisen uran ohella hän oli perustamassa kesälomakouluja (Vacation School), joiden ansiosta vähävaraisille lapsille tuli mahdolliseksi kouluttautua. Hän vastusti naisten äänioikeutta parlamenttitasolla mutta kannusti osallistumiseen paikallishallintoon. Hän oli 1908 perustamassa tähän tähtäävää järjestöä Women's National Anti-Suffrage League ja sekä puhui että kirjoitti sen periaatteista.[3]