Mary Anning

Mary Anning oli toinen Richard Anningin ja Mary Mooren aikuisiälle selvinneistä lapsista. Richard Anning oli huonekalupuuseppä ja fossiilien kerääjä.[1] Mary alkoi avustaa isäänsä viisi- tai kuusivuotiaana, mikä oli varsin poikkeuksellista aikansa tytöille. Richard-isä opetti Marylle muun muassa fosiilien puhdistamista.[2] Perheen toimeentulo perustui pitkälti heidän kotinsa läheltä Englannin kanaalin rannikolta kerättyjen fossiilien myymiseen. Richardin kuoltua vuonna 1810 perhe eli pääosin köyhäinavulla.[1]

Mary, hänen veljensä Joseph ja heidän äitinsä ansaitsivat lisätuloja myymällä edelleen fossiileja perheen isän kuoleman jälkeenkin. He myivät muun muassa ammoniitteja ja belemniittejä.[1] Näitä fossiileja löytyi runsaasti Lyme Regisin seudulta, ja fossiilien keräämisestä tuli jopa muodikas harrastus, jonka avulla monet hankkivat esineistöä kuriositeettikabinetteihinsa.[2] Keräilijä Thomas Birch huomasi vuonna 1817 Anningien fossiilit ja auttoi perhettä taloudellisesti hankkimalla useita heidän näytteistään. Hän lahjoitti myöhemmin perheelle sen erityisen vaikeassa hetkessä tuotot, jotka hän sai kokoelmansa myynnistä.[1]

Anningin kirje, jossa hän ilmoittaa Plesiosaurus-löydöstänsä.

Joseph Anning löysi vuonna 1810 ensimmäisen tunnetun Ichthyosauruksen jäänteet. Mary kaivoi sen esiin, ja jossain lähteissä itse löytökin on sanottu olleen hänen. Brittiläinen lääkäri Everard Home kuvaili Anningien löytöä pian tämän jälkeen.[1]

Mary Anningin tunnetuin löytö oli vuonna 1823[2] löydetty täydellinen Plesiosauruksen luuranko. Se oli niin suuri ja niin hyvin säilynyt, että ranskalainen eläintieteilijä Georges Cuvier jopa epäili löydön aitoutta. Hän kuitenkin vakuuttui luurangon aitoudesta nähtyään sen englantilaisen geologin ja paleontologin William Conybearen tutkimuksessa, minkä jälkeen tieteellinen yhteisökin alkoi tunnustaa Anningien kaivamien fossiilien paleontologisen arvon.[1]

Henry De la Bechen taideteos Duria Antiquior – A More Ancient Dorset, joka perustui Anningin fossiililöytöihin.

Mary Anningista tuli tunnettu ja monet paleontologit, keräilijät ja turistivat matkustivat Lyme Regisiin ostaman häneltä fossiileja. Anningi löysi uusia näytteitä ja kaivoi esiin uusia Ichthyosaurus-luurankoja, vuonna 1828 ensimmäisen Saksan ulkopuolelta löydetyn lentoliskon, Dimorphodon macronyxin, ja vuonna 1829 Squaloraja-nimen saaneen kalan.[1]

Plesiosaurusten ja ichthyosaurusten luiden ohella Anning löysi erikoisia fossiileja, joiden sisältä hän löysi vastaavia fossiileja ensimmäisenä tutkineena jäänteitä kalojen luista ja suomuista. Anningin löytöjä sittemmin edelleen tutkinut geologi William Buckland totesi niiden olevan koproliitteja, eli fossilisoitunutta ulostetta.[3]

Vaikka Anningilla ei ollut tieteellistä koulutusta, hänen maineensa levisi pääosin yläluokkaan kuuluneiden miespaleontologien keskuudessa. Hänen etsintäretkilleen osallistuivat muun muassa paleontologit William Buckland ja Richard Owen. Kuitenkin Anningilta luurankoja ostaneet ja niitä eri laitoksille lahjoittaneet keräilijät saivat usein kunnian niiden löytämisestä, ja toisaalta monissa tieteellisissä julkaisuissa ei mainittu löytöjen kuvailun yhteydessä Anningin nimeä. Jotkin kuuluisat tieteilijät, kuten Henry De la Beche ja Gideon Mantell antoivat julkisesti Anningille kunnian tämän löydöistään.[1] De la Beche jopa maalasi vuonna 1830 Anningin fossiilien pohjalta teoksen Duria Antiquior – A More Ancient Dorset, jonka painatuksia hän myi tukeakseen Anningia taloudellisesti.[2]

Anning vietti elämänsä ja teki löytönsä Lyme Regisin ympäristössä eikä poistunut sieltä kuin yhden lyhyen Lontoon-matkan ajaksi. Hän kuoli rintasyöpään 9. maaliskuuta 1847.[2]