Martti Ruuth

Ruuth toimi Helsingin suomalaisen normaalilyseon lehtorina vuosina 1902–1918. Vuonna 1918 punaiset vangitsivat Ruuthin perheineen ja kuljettivat Hämeenlinnaan. Vangitsemisesta, lyhyeksi jääneestä vankeusajasta Hämeenlinnassa ja vankeudesta vapautumisesta on säilynyt Ruuthin oma muistelmakuvaus.[2] Vuosina 1918–1922 hän toimi Helsingin yliopiston ylimääräisenä professorina, josta nousi koulussa varsinaisen professorin virkaan vuonna 1922 ja toimien siinä virassa aina vuoteen 1937 saakka. Hän toimi myös Kotimaa-lehden päätoimittaja vuosina 1919–1943 sekä Suomen kirkkohistoriallisen seuran sihteerinä 1920–1933 ja sen puheenjohtajana vuosina 1934–1958.[3]

Ruuthin vanhemmat olivat ruukinpappina Enonkoskella ja sittemmin kappalaisena Mäntyharjulla toiminut, Askolasta kotoisin oleva Ismael Ruuth (1828–1875) ja hänen sysmäläinen vaimonsa Charlotta Wilhelmina Blondine Boisman (1828–1907). Ruuth oli perheen seitsemästä lapsesta nuorin. Lapsikatraaseen kuuluivat hänen lisäkseen tyttäret Martta (Saloheimo), Alima (Cantell) ja Naemi sekä pojat Otto, Karl ja Hanniel (Hanno). Isä Ismael Ruuth kuoli Mäntyharjussa malariaan, kun Martti Ruuth oli vain viisivuotias. Blondine Ruuthin leskenvuosien täytyttyä Mäntyharjussa perhe muutti Helsinkiin, jossa äiti piti koulukotia, ja Martti Ruuth pääsi Normaalilyseoon oppilaaksi. [4]

Martti Ruuth solmi avioliiton 1903 Helsingistä kotoisin olevan opettaja Anna Maria Boxströmin kanssa, jonka vanhemmat olivat valtioneuvos Adolf Boxström ja Julia Alfthan. Ruuthit saivat neljä lasta: Anna-Maija (1908–1911), kaksospojat Hanno Ismael (1910–1933) ja Martti Adolf (vuodesta 1935 Ruutu) (1910–2005), joista jälkimmäinen tuli tunnetuksi historiantutkijana, koulutuspoliitikkona ja musiikkimiehenä. Jaakko Torsten (vuodesta 1935 Ruutu) (1913–2005) tuli puolestaan tunnetuksi diplomi-insinöörinä sekä Porin Puuvillan johtajana.