Martti Jarkko

Martti Jarkko (s. 26. marraskuuta 1953 Tampere) on suomalainen entinen jääkiekkoilija.

Martti Jarkko

Keskushyökkääjä Jarkko oli aikansa taitavimpia suomalaisjääkiekkoilijoita. Hän oli tunnettu harhautuksistaan ja jalkakikoistaan, mutta myös laiskasta harjoitusasenteestaan.

Ura

Jarkko pelasi uransa ensimmäiset seitsemän kautta Tapparassa. Seuraavat kahdeksan kautta kuluivat vuorotellen TPS:ssä ja Saksan liigassa. TPS:ssä hän johti joukkueen maineikasta ykköskentällistä, joka hänen mukaansa sai nimen "jarkkolaiset". Sen laitahyökkääjinä pelasivat Reijo Leppänen ja Håkan Hjerpe. Puolustajina olivat yleensä maajoukkueessakin ahkeroineet Timo Nummelin ja Seppo Suoraniemi.

Jarkko voitti kymmenen SM-mitalia, joista kolme on kultaisia. Hän teki SM-sarjassa ja -liigan runkosarjassa tehoja 1,5 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Yhteensä Jarkko keräsi 274+301=575 pistettä 382 runkosarja- ja 21+38=59 pistettä 56 playoff-pelissä. Hän on lisäksi Saksan liigan kautta aikojen tehokkain suomalainen.

Maajoukkueessa Jarkko pelasi 63 ottelua pistein 15+21=36. Hänet valittiin kahdesti MM-kilpailuihin muttei kertaakaan olympiakisoihin.

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
1972–1973TapparaSM-sarja3622194112
1973–1974TapparaSM-sarja3627154235
1974–1975TapparaSM-sarja3627164332
1975–1976TapparaSM-liiga3526386464401111
1976–1977TapparaSM-liiga3536377372675125 MM103696
1977–1978TapparaSM-liiga36291948518681421MM100220
1978–1979TapparaSM-liiga362625517910371022
1979–1980TPSSM-liiga361639554863586
1980–1981TPSSM-liiga3629437235713420
1981–1982TPSSM-liiga332834624071676
1982–1983SauerlandGER3620234322
1983–1984SauerlandGER4626416746
1984–1985TPSSM-liiga27816242080336
1985–1986IserlohnGER4321486944
1986–1987IserlohnGER3213183120
1987–1988Kiekko-67II-div.2731407169
1988–1989Kiekko-67II-div.29313768108
11 kauttayhteensäSM-sarja/SM-liiga3822743015754885621385997

Saavutukset ja palkinnot

  • 3 Suomen mestaruutta (1975, 1977, 1979)
  • 5 SM-hopeaa ja 2 -pronssia
  • SM-liigan paras pistemies (1976, 1977)
  • SM-liigan maalipörssin voittaja (1977)
  • SM-liigan syöttöpörssin voittaja (1976, 1977)
  • Valinta SM-liigan All Stars -kentälliseen (1976, 1977)
  • New York Islanders varasi Jarkon NHL:ään numerolla 235 vuonna 1974
  • Suomen Jääkiekkoleijona #92

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.