Martta Wendelin
Martta Maria Wendelin (23. marraskuuta 1893 Kymi – 1. maaliskuuta 1986 Tuusula) oli suomalainen kuvataiteilija.[1]
Martta Wendelin | |
---|---|
Martta Wendelin vuonna 1963. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Martta Maria Wendelin |
Syntynyt | 23. marraskuuta 1893 Kymi |
Kuollut | 1. maaliskuuta 1986 (92 vuotta) Tuusula |
Ura
Martta Wendelin pääsi ylioppilaaksi vuonna 1910 Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta ja opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopiston piirustussalissa Eero Järnefeltin johdolla vuoteen 1916.[1][2] Hän sai ohjausta myös Akseli Gallen-Kallelalta ja teki opintomatkan Saksan ja Sveitsin kautta Italiaan.[3]
Wendelin tunnetaan erityisesti korttien ja lehtien kansikuvien (mm. Kotiliesi) piirtäjänä sekä satukirjojen kuvittajana. Kuvitustyön varjoon on kuitenkin jäänyt mittava maalaus-, grafiikka- ja piirustustuotanto. Wendelinin ensimmäinen näyttely 1925 sai hyvät arvioinnit, mutta vuoden 1936 näyttelyssä hänet nähtiin lähinnä kuvittajana, jonka työhön oli hiipinyt maneereita. Strindbergillä pidetyssä näyttelyssä 1954 oli esillä piirustuksia, kuvituksia ja maalauksia, joista kuvitukset saivat eniten kiitosta.[2]
Wendelin maalasi noin 650 joulukorttia ja vuosina 1931–1963 lähes 30 joulumerkkiä. Hän käytti suomalaiskansallisia aiheita ja oli osaltaan muokkaamassa mielikuvaa siitä, millainen on "perinteinen suomalainen" joulukuvasto.
Martta Wendelinin teosten kokoelma sijaitsee Tuusulan taidemuseossa. Museossa on peruskokoelmassa 2000 Wendelinin työtä, jotka hän aikoinaan lahjoitti Tuusulan kunnalle, sekä tilaa vaihtuville näyttelyille. Näyttelyjä järjestetään aineiston pohjalta vuosittain 3-4.[4]
Wendelinin yhteys Tuusulaan syntyi, kun hän rakennutti itselleen Tuusulaan talon, muutti siihen 1946 ja asui ja työskenteli siinä koko loppuelämänsä.[2]
Wendelinin kuvitustyöt edustivat samaa ihannoivaa, herttaista linjaa kuin Rudolf Koivu satukuvituksillaan tai ruotsalaiset Elsa Beskow ja John Bauer.
Martta Wendelinille myönnettiin vuonna 1974 taiteilijaneläke ja 1977 hän sai elämäntyöstään Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon.
Lähteet
- WENDELIN, MARTTA Maria Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 23.10.2016.
- Karjalainen, Tuula: ”Wendelin, Martta (1893–1986)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 420–422. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. / Teoksen verkkoversio (viitattu 23.10.2016).
- Ahdeoja, Päivi: Elämäkerta Martta Wendelin Seura. Viitattu 23.10.2016.
- Tuusulan taidemuseon kuvitustaiteen kokoelma esillä Erkkolassa Erkkola. Viitattu 23.10.2016.
Kirjallisuutta
- Ahdeoja, Päivi: Sadun ja toden maailma: Martta Wendelin 1893–1986. Tuusulan museo, 2003.
- Hytönen, Hannu: Postikorttiluettelo. Hobby Books, 1983
- Karjalainen, Tuula: Ikuinen sunnuntai: Martta Wendelinin kuvien maailma. WSOY, 1993.
- Konow, Jatta von: Martta Wendelin: Piirtäjä ja maalari. Kirjapaja, 1980.
- Konow, Jatta von: Martta Wendelin: Taide ja työ. Martta Wendelinin elämäntyön kaksi ulottuvuutta. WSOY, 2003
- Taitaja 4/2004. (Päätoimittaja Mari Vainio.) Eafons, 2004.
- Tuusula-seuran aikakirja IX, 1997
- Tuusula-seuran aikakirja XV, 2003
Dokumenttielokuvia
- Stranden, Tarja (toim.): Ikuinen sunnuntai: Martta Wendelinin kuvituksia. Perustuu Tuula Karjalaisen tutkimukseen Martta Wendelinin kuvista ja kuvituksista. Yleisradio, 1993.
Aiheesta muualla
- Tuotteet. Korttien talo. Arkistoitu 20.12.2007. Viitattu 11.9.2020.
- Wendelin, Martta hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)