Martin Opitz

Opitz kävi kotikaupunkinsa latinankoulua sekä Breslaun ja Beuthen an der Oderin lukiota. Oltuaan pari vuotta kotiopettajana hän jatkoi opintojaan ja opiskeli kirjallisuutta, filosofiaa ja runoutta Heidelbergin yliopistossa ja toimi siellä professorina opettaen runoutta ja filosofiaa. 30-vuotisen sodanu hatessa hän matkusti Hollantiin ja Jyllantiin. Hän palasi Saksaan 1621 ja siirtyi 1622 Weissenburgiin Transilvaniaan akateemisen lukion opettajaksi. Hän siirtyi Wieniin ja sai runoillaan keisarin suosion. 30-vuotisen sodan jatkuessa ja sen uhan alla hän palasi kotiseudulleen, otti yhteyttä ruotsalaisiin joukkoihin ja toimi heidän palveluksessan. Vuonna 1637 hänestä tuli Puolan kuninkaan Vladislav IV:n historiankirjoittaja. Kun sitten ruttoepidemia saavutti Danzigin, hän lähti kotiseudulleen auttamaan sairaita, mutta kuoli itsekin ruttoon.[1]

Opitz oli aikanaan oppinut mies. Hän julkaisi useita teoksia, jo lukioaikanaan latinankielisiä runoja ja oli aikanaan hyvin arvostettu ja palkittu runoilija. Keisari Ferdinand II myönsi hänelle "seppelöidyn runoilijan" (poeta laureatus) -arvon 1625[1] ja aateloi hänet 1627 nimellä von Boberfeld. Hän halusi uudistaa saksalaista runoutta muiden maiden mallin mukaan kohti renessanssin runoutta ja luopuikin runoissaan ja virsissään perinteisistä antiikin ajan runomitoista. 1642 ilmestyi hänen pääteoksena Buch von der deutschen Poeterey. Hän laajensi teosta 1625 käsitelemään niin maallista kuin hengellistä runoutta.[2]

Opitzin mielestä runoissa tuli olla tarkka riimi, siten, että säkeistöissä olisi aina sama tavumäärä sekä painollisten ja painottomien tavujen vuorottelu. Näin ei vielä tuohon aikaan ollut. Lisäksi hän suosi runomittoina germaanisten kielten mukaisia jambi- ja trokee-mittoja. Julkaisemallaan runousopilla hän vaikutti suorastaan lainlaatijan tavoin tarkoituksenaan, että saksalaiset oppisivat jäljittelemään niitä, jotka olivat päässeet heitä pitemmälle runon sepittämisen taidossa. Hänen opetuksillaan olikin myönteinen vaikutus Saksan runouteen, myös virsirunouteen.[3]

Yksi Opitzin virsi on säilynyt Suomessa ja Ruotsissa, vuonna 1643 Opizin julkaisemassa kokoelmassa ”Zehn Psalmen Davids”[4] ilmestynyt virsi "O Licht geboren aus dem Lichte". Se on Suomen ev. lut. kirkon virsikirjassa aamuvirsien osastossa virsi 536 "Kristus, valo valkeuden" (Säk. 1–3 Martin Opitz 1634, ruots. ja säk. 4–5 Johannes Melartopaeus 1664. Suom. virsikirjaan 1701, uud. Elias Lönnrot 1872, Anna-Maija Raittila 1984, säv. Johann Schop. Ruotsin kirkon virsikirjassa se on osastossa,”Kirkkovuoden loppu” virsi 488 "Kristus, valo valkeuden" (Ruots. Johannes Melartopaeus 1664, Karl-Gustaf Hildebrand 1984, uud. suom. Anna-Maija Raittila 1999, säv. Johann Schop). Virren ruotsintaja oli suomalainen pappi Johannes Christierni Melartropaeus (1635-1679. Hän on kääntänyt virren eri runomittaan kuin Opitzin teksti on ja kirjoittanut siihen kaksi lisäsäkeistöä.[5]

Lähde[6]

• Aamuruskolle, suom. Yrjö Jylhä, Saksan kirjallisuuden kultainen kirja, toim. Rafael Koskimies, Porvoo: WSOY, 1930
• Oi armas, joutukaamme (Ach liebste laß uns eilen), suo. Aale Tynni Tuhat laulujen vuotta: valikoima länsimaista lyriikkaa, toim. Aale Tynni, WSOY 1957, 1974 ISBN 951-0-06216-2, 2004 ISBN 951-0-29121-8
• Rakkauden kutsu Laulujen virta: saksalaista lyriikkaa seitsemänsadan vuoden varrelta, suom. Arvi Kivimaa, WSOY 1936