Maronit

Maronit[1] (myös maroonit) on Karibianmeren alueen paenneista orjista ja heidän jälkeläisistään käytetty nimitys[2].

Maronimiehiä Surinamessa 1900-luvun alkupuolella.

Nimitys perustuu espanjankieliseen termiin cimarrón, joka puolestaan on peräisin tainonkielisestä sanasta. Sitä käytettiin alun perin Hispaniolan saarella vuoristoon karanneesta karjasta, mutta nimitys siirtyi tarkoittamaan espanjalaisilta siirtomaaherroilta karanneita intiaaneja ja myöhemmin paenneita afrikkalaisia orjia. Maronien jälkeläisiä asuu nykyään Jamaikalla, Surinamessa, Ranskan Guayanassa ja Belizessä.[2]

Maronit asettuivat asumaan plantaasien lähistölle ja kaukaisille luoksepääsemättömille seuduille. He säilyttivät afrikkalaisia voodooperinteitä ja loivat uusia synkretistisiä uskontoja. Jamaikalla maroneiksi kutsutaan espanjalaisten brittiläisvalloituksen yhteydessä vuonna 1655 vapauttamia ja heihin myöhemmin liittyneitä orjia. Saarella käytiin vuosina 1720–1739 ensimmäinen maronisota, jonka tuloksena entiset orjat saivat kaksi itsehallinnollista aluetta Sinisillä vuorilla ja Cockpit Countryssa.[2]

Jamaikan ja Hispaniolan lisäksi maroniryhmiä oli myös Pohjois- ja varsinkin Etelä-Amerikan mannermaalla. Yksi erikoisimmista ryhmistä olivat Floridaan paenneet seminolemaronit 1700- ja 1800-luvulla. Maroniyhteisöjä on nykyään varsinkin Surinamessa ja Ranskan Guayanassa, jossa heitä lasketaan olevan yhteensä 60 000 henkeä. Surinamen maronit pakenivat hollantilaisten plantaasiviljelmiltä 1600- ja 1700-luvuilla ja solmivat rauhansopimuksia entisten isäntiensä ja ranskalaisten kanssa vuosina 1762 ja 1860. Surinamen maroneilla on erityisen rikas afrikkalaisperäinen kulttuuriperintö.[2]

Aikaisemmin eristäytyneinä eläneet maroniyhteisöt ovat talouden ja matkailun vaikutuksesta länsimaalaistuneet. Yhdessä laajempien intiaanijärjestöjen kanssa he ovat kehittäneet valistusohjelmia kulttuurinsa ylläpitämiseksi ja tallentamiseksi.[2]