Markus Rautio
Eino Markus Rautio (tunnettu nimellä Markus-setä, 17. toukokuuta 1891 Helsinki – 14. helmikuuta 1973) oli Yleisradion toimittaja ja kuuluttaja sekä myöhemmin kuunnelma- ja selostusosaston päällikkö ja pääohjaaja.[1] Parhaiten hänet muistetaan radion Lastentunti-lastenohjelmistaan, joita lähetettiin vuosina 1926–1956 sekä suomeksi että ruotsiksi.
Markus Rautio | |
---|---|
Markus-setä (oikealla) tekemässä Kuopiossa radio-ohjelmaa vuonna 1936. |
|
Henkilötiedot | |
Muut nimet | Eino Markus Rautio |
Syntynyt | 17. toukokuuta 1891 Helsinki |
Kuollut | 14. helmikuuta 1973 (81 vuotta) |
Arvonimi | teatterineuvos |
Muut tiedot | |
Lempinimet | Markus-setä |
Ura
Rautio aloitti uransa radiossa kuuluttajana joulukuun alussa 1926. Aikaisemmin hän oli toiminut Kansallisteatterin, Kansan näyttämön sekä Tampereen Työväen Teatterin näyttelijänä ja vuonna 1924 kävi opiskelemassa elokuvan tekemistä Hollywoodissa. Palattuaan hän työskenteli jonkin aikaa Suomi-Filmin palveluksessa.[1]
Yleisradioon Rautio palkattiin vuonna 1926. Kuuluttajan töiden ohella Raution tehtäviin kuului hankkia ohjelmistoon kuunnelmat ja lausuntanumerot. Suomisen perhe perustuu ideaan, jonka hän sai ruotsalaisesta kuunnelmasarjasta Familjen Björk.[1]
Lastentunti-ohjelma loppui aina siihen, että Markus-setä kehotti lapsia syömään kaurapuuroa (”Muistakaa, lapset, syödä aamupuuronne!”). Vuonna 1927 Markus-setä kertoi lastentunnilla, että Joulupukki asuu Lapissa Korvatunturilla.[2] Korvatunturilla on kolme huippua, joista muodostuvat myös tunturin korvat, joilla joulupukki ”kuulee” lasten lahjatoivomukset ja kiukunpuuskat.[3]
Vuonna 1931 Rautio toteutti Yleisradion ensimmäisen kansainvälisen radioselostuksen ulkomailta neljän tunnin suorana lähetyksenä Tallinnasta.[4]
Markus Rautio sai Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1958[5] ja teatterineuvoksen arvonimen vuonna 1967.[6]
Markus Raution vanhemmat olivat näyttelijät Katri (o.s. Bengtson) ja Alex Rautio.
Anekdoottina kerrotaan, että Markus-setä olisi joskus vähän lähetysajan jälkeen mikrofonin vahingossa jäätyä päälle sanonut radioon: "Nyt Markus-setä lähtee paskalle." Varhaisissa lähteissä, joissa tuo kerrotaan ohjelmassa sanotuksi, mainitaan sen sanoneena henkilönä yleensä kuitenkin Alexis af Enehjelm. Asiasta ei vallitse yksimielisyyttä eikä sen perusteellinen selvittäminen välttämättä ole enää mahdollista. Tallennetta sanonnasta ei ole.[7]
Teoksia
- Broadwaylta ja Hollywoodista. Helsinki: Otava, 1929.
- Markus-setä muistelee. Helsinki: Otava, 1957.
Lähteet
- Sainio, Venla: ”Rautio, Markus (1891–1973)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 160–161. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. / Teoksen verkkoversio.
- Joulun perinteet: joulupukki Suomalainen joulu. Suomalaisen työn liitto. Viitattu 21.3.2008.
- Liila, Pekka: Rauhaa mieleen jokaiseen 23.12.2005. Karjalan Maa. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 21.3.2008.
- Linnainen, Pekka: Siihen aikaan kun Markus-setä lauantaitanssit Tallinnasta kieltolain Suomeen lähetti Estofennia. 9.1.2022. Viitattu 9.1.2022.
- Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1959, s. 30−31. Helsinki: Otava, 1958.
- Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 42. Helsinki: Otava, 1967.
- https://yle.fi/uutiset/3-7819185
Kirjallisuutta
- Oinonen, Paavo: Markus-setä: Suomen ensimmäinen radiopersoona. Yleisradio, 2015. ISBN 978-951-43-0868-0
Aiheesta muualla
- Markus-setä Markus Rautio YLE Elävä arkisto. Yleisradio.
- Suomen "tunnetuin ääni". Yleisradion ensimmäinen kuuluttaja, taiteilija Markus Rautio kertoo, Seura, 20.02.1935, nro 8, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kummallista kirjeenvaihtoa, Seura, 17.08.1938, nro 33, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot