Valintamyymälä

Valintamyymälä eli itsepalvelumyymälä on myymälä jossa suurin osa tavaroista on asiakkaiden itsensä kerättävinä. Etenkin puhekielessä valintamyymälää, erityisesti suurmyymälää, sanotaan marketiksi.[1]

Amerikkalaisen supermarketin hyllyjä.

Valintamyymälän kalustoon kuuluvat ostoskärryt ja pienempiin ostoksiin soveltuvat muoviset ostoskorit, joihin asiakas voi kerätä tuotteita. Asiakas vie kärryn tai korin kassalle ja maksaa siellä ostoksensa. Tämän jälkeen hän siirtää tavarat kassapöydältä omiin kasseihinsa tai kaupasta ostettuihin kasseihin.

Versiot
K-Market Lohjan Saukkolassa.
K-Supermarket Helsingin Kampissa.
Lidlin myymälä Nurmijärven kirkonkylässä.
  • Lähikauppa on yleensä suhteellisen pienikokoinen elintarvikekauppa, joka pyrkii tarjoamaan tärkeimmät päivittäiset ruokatarvikkeet ja muut päivittäistavarat pääsääntöisesti kaupan lähellä sijaitseville asiakkaille. Monen lähikaupan yhteydessä toimii lisäksi posti tai jokin muu palvelupiste. Tunnettuja suomalaisia lähikauppaketjuja ovat K-Market, Sale ja Alepa sekä sittemmin lakkautetut ketjut Siwa ja Valintatalo.
  • Supermarketti on suurikokoinen elintarvikeliike, jossa myydään mahdollisesti myös joitakin käyttötavaroita. Tunnettuja suomalaisia supermarketteja ovat muun muassa K-Supermarket ja S-market. Myös halpaketju Lidl on kokoluokaltaan supermarketti.
  • Hypermarketti on vielä suurempi liike, jossa on laajan elintarvikevalikoiman lisäksi myös laajat valikoimat muun muassa vaatteita sekä kodin ja vapaa-ajan tarvikkeita. Suomessa on tällä hetkellä kaksi valtakunnallista hypermarketketjua: K-Citymarket ja Prisma.

Historiaa

Itsepalveluperiaatteen keksijänä pidetään yhdysvaltalaista ruokakauppias Clarence Saundersia (1881–1953). Hän avasi 1916 Memphisissä itsepalveluun perustuvan valintamyymälän Piggly Wigglyn. Kauppiaan ajatus oli, että henkilöstökuluissa tulee säästöä, kun asiakkaat itse keräävät ostoksensa.[2]

Eurooppaan ensimmäisiä itsepalvelumyymälöitä alkoi tulla vuosien 1947–1948 paikkeilla Ruotsiin, Sveitsiin, Belgiaan, Länsi-Saksaan ja Ranskaan, ja monessa maassa niistä kiinnostuivat ensimmäisinä osuuskaupat. Ruotsalaisilla osuusliikkeillä oli vuonna 1951 jo yli 300 ”pikaostomyymälää” (ruots. snabbköpsbutik).[3]

Kauppias Olli F. Linnainmaa avasi Suomen ensimmäisen valintamyymälän Poriin toukokuussa 1949.[4] Suurista keskusliikkeistä Elanto avasi ensimmäiset pikamyymälänsä vuoden 1951 paikkeilla, mutta vasta 1960-luvulla ne alkoivat Suomessa yleistyä nopeasti erityisesti Keskon toimenpitein. Kehitystä viivästyttivät elintarviketoimittajien heikot valmiudet tuotteidensa pakkaamiseen valintamyymäläkelpoisiksi kuluttajapakkauksiksi. Välivaiheessa oli niin sanottuja yhteismyymälöitä, joissa osa elintarvikkeista ostettiin yhä tiskin yli palvelumyyntinä, osa taas oli sijoitettu asiakkaiden ulottuville.[3]

Lähteet
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
    Itkonen, Terho: Vierassanat: Kielenkäyttäjän opas. Helsinki: Kirjayhtymä, 1990. ISBN 951-26-2796-5.
  2. Janne Laitinen, Roolit sekaisin. Sunnuntaisuomalainen. Keskisuomalainen 19.4.2015.
  3. Kallenautio, Jorma: Eka Suomessa : 128 osuusliikkeestä monialayhtymäksi. Tammi 1992. S. 172–174. ISBN 951-30-9942-3.
  4. Korpelainen, Lore: Pori itsepalvelukauppojen edelläkävijä 8.2.2010. Yle Uutiset. Viitattu 25.7.2018.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.