Mark Robson

Robson aloitti uransa elokuva-alalla 20th Century Foxin lavasteosastolla ja siirtyi sieltä RKO:lle, jossa hän lopulta päätyi leikkaajaksi. Hän leikkasi Robert Wise kanssa Orson Wellesin elokuvat Citizen Kane ja Mahtavat Ambersonit. 1942 hän ja Wise päätyivät RKO:n vasta perustettuun B-luokan kauhuelokuvien tuotantoyksikköön, jota johti Val Lewton. Robson leikkasi Lewtonin kauhuelokuvan klassikot Kissaihmiset, Yö voodoo-saarella ja Leopardimies. [1]

Kun Lewtonin vakio-ohjaaja Jacques Tourneur sai muita tehtäviä RKO:lla, Lewton antoi ohjaustyöt Robsonille ja Wiselle. Robsonin ensimmäinen ohjaus oli Seitsemäs uhri 1943. Hän ohjasi Lewtonille vielä neljä elokuvaa: Aavelaiva (1943), Kotirintaman ongelmanuoret (1944) sekä Boris Karloffin elokuvat Tuhoon tuomittu saari (1945) ja Bedlam – kauhujen talo (1946). Hän lähti RKO:lta 1948 ja ryhtyi ohjaamaan elokuvia Stanley Kramerille.[1]

Nyrkkeilysankari (1949) oli Kirk Douglasin tähdittämä film noir -elokuva, joka sai peräti kuusi Oscar-ehdokkuutta, joista voitti yhden. Hupsu sydämeni (1949) sai kaksi Oscar-ehdokkuutta. Kaksi Oscar-ehdokkuutta sai myös Kirkas voitto (1951), Haluan sinut! (1951) saatua "vain" yhden.

Etelämeren paratiisi (1953) esitteli Gary Cooperin James Michenerin menestysromaanin Morganina. Vuonna 1955 Toko-Rin sillat on yksi Robsonin uran suurimmista hiteistä, jonka pääosissa nähtiin William Holden ja Grace Kelly. Elokuva voitti yhden Oscarin ja sai lisäksi vielä yhden ehdokkuuden. Oscar-ehdokkuus parhaasta miessivuosasta tuli Arthur Kennedylle elokuvasta Murhaajako?. Vuonna 1956 valmistunut Mitä kovemmin he kaatuvat oli Humphrey Bogartin ja Rod Steigerin tähdittämä film noir -klassikko, joka sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta mustavalkoelokuvan kuvauksesta. Se jäi Bogartin viimeiseksi elokuvaksi.

Peyton Place – vihan tyyssija (1957) oli suosittu romanttinen draama, joka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, muun muassa Robsonille parhaan ohjauksen ehdokkuus. Kuudennen onnen majatalo (1958) oli Ingrid Bergmanin tähdittämä elämäkertaelokuva, joka toi Robsonille toisen ja viimeisen Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta.

Paul Newman ja Ina Balin olivat pääosassa vuonna 1960 valmistuneessa Rahalla ei rakkautta -draamassa. Newman näytteli myös Takaa-ajettuna elokuvassa vuonna 1963. Kuoleman juna (1965) pääosassaan Frank Sinatra sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta efektisuunnittelusta. Nukkelaakso on vähän arvostettu hittielokuva vuodelta 1967, joka tuotti maailmanlaajuisesti peräti 50 miljoonaa dollaria. Elokuva sai myös yhden Oscar-ehdokkuuden.

Maanjäristys (1974) jäi Robsonin uran suurimmaksi taloudelliseksi menestykseksi ja viimeiseksi suurelokuvaksi. Los Angelesiin iskevää voimakasta maanjäristystä kuvannut klassikko oli aikaansa edellä erikoistehosteiden osalta, ja saikin neljä Oscar-ehdokkuutta, joista voitti yhden. Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti lähes 80 miljoonaa dollaria.

Atlantin pikajuna jäi Robsonin viimeiseksi ohjaustyöksi. Sen ensi-ilta oli vasta ohjaajan kuoleman jälkeen vuonna 1979, koska Robson ei ehtinyt viimeistelemään sitä. Myös näyttelijä Robert Shaw kuoli tuotannon ollessa kesken.

• Eder, Bruce: AllMovie – Mark Robson AllMovie.com. Viitattu 18.1.2010. (englanniksi)

• Mark Robson Elonetissä.
• Mark Robson Internet Movie Databasessa. (englanniksi)