Mark Hunt

2001 Hunt osallistui Oseaanian K-1 Grand Prix'hin Melbournessa, jossa hän selvitti tiensä loppuotteluun Peter Grahamin vastaan. Hunt voitti mestaruuden tyrmäyksellä kolmannessa erässä.[5]

Hunt kilpaili seuraavaksi kesäkuussa 2001 K-1 World Grand Prix'ssa, joka myös pidettiin Melbournessa. Hän voitti avauskierroksellaan Hiromi Amadan tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä. Hunt sai seuraavaksi vastaansa Ernesto Hoostin, joka oli voittanut K-1 Grand Prix'n kahdesti 1997 ja 1999. Hunt hävisi ottelun tuomariäänin ja putosi jatkosta.[6] Turnauksen jälkeen Hunt otteli yhden superottelun Peter Grahamia vastaan Uuden-Seelannin K-1 GP:ssä. Viisi erää kestänyt kamppailu päättyi Huntin tappioon tuomariäänin.[7]

Lokakuussa 2001 Hunt osallistui Fukuokassa pidettyyn K-1 Grand Prix'hin. Hunt kohtasi avauskierroksella maamiehensä Ray Sefon, jolle hän hävisi kolme erää kestäneen kamppailun tuomariäänin. Sefo kuitenkin kärsi ottelun jälkeen silmävammasta ja Hunt pääsi hänen tilalleen ottelemaan mestaruudesta Adam Wattia vastaan. Hunt voitti B-pudotussarjan mestaruuden kolmannessa erässä teknisellä tyrmäyksellä.[8] Voiton myötä joulukuussa Hunt osallistui vuorostaan Tokiossa järjestettiin vuoden viimeiseen K-1 GP:hen. Hän voitti avauskierroksella Jérôme Le Bannerin tyrmäyksellä toisessa erässä ja oli määrä otella seuraavaksi Ernesto Hoostia vastaan. Hän kuitenkin loukkaantui Stefan Lekoa vastaan, jonka myötä Leko asettui Huntin vastustajaksi. Hunt voitti Lekon tuomariäänin ja eteni loppuotteluun. Hunt kohtasi loppuottelussa Francisco Filhon, jonka hän voitti yhden ylimääräisen erän jälkeen tuomariäänin.[9] Hunt voitti samalla uransa toisen K-1 Grand Prix mestaruuden.

Hunt osallistui toukokuussa Priden avoimeen painoluokka turnaukseen. Hän kohtasi avauskierroksella kokeneen Tsuyoshi Kohsakan, joka oli aikaisemmin muun muassa otellut UFC:ssä ja voittanut Pancrasen superraskaansarjan mestaruuden. Hunt voitti kamppailun teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä ja eteni neljännesvälieriin. Hunt kohtasi seuraavaksi Josh Barnettin, joka oli myös entinen Pancrasen mestari, sekä UFC:n raskaansarjan mestari. Heinäkuussa 2006 käyty kamppailu päättyi ensimmäisessä erässä Huntin tappioon luovutuksella jäätyään kimuralukkoon.

Pudottuaan toisella kierroksella Priden avoimesta turnauksesta Hunt sai tilaisuuden otella Priden raskaansarjan mestaruudesta Fjodor Jemeljanenkoa vastaan. Jemeljanenko puolusti mestaruuttaan kolmannen kerran Huntia vastaan. Kamppailu käytiin Pride FC - Shockwave 2006 -tapahtumassa 31. joulukuuta 2006. Hunt oli hallinnut kamppailua suurilta osin, mutta yrittäessään americana lukkoa Jemeljanenkolle, hän epäonnistui ja Jemeljanenko sitä vastoin onnistui tekemään Huntille kimuralukon, jolla Hunt joutui luovuttamaan kamppailun kahdeksan minuutin jälkeen ensimmäistä erää. Se oli samalla Huntin uran viimeinen kamppailu Pridessa, josta hänelle jäi tilastoksi viisi voittoa ja kolme tappiota.

Hunt pysyi Japanissa ja siirtyi ottelemaan DREAM järjestöön. Ura DREAMissa ei kuitenkaan mennyt Huntin kannalta hyvin. Hän hävisi avauskamppailunsa Alistair Overeemille vain minuutin jälkeen luovutuksella ensimmäisessä erässä. Seuraavaksi Hunt hävisi tyrmäyksellä Melvin Manhoefille vain 18 sekunnissa. Hän osallistui vielä toukokuussa 2009 DREAMin Super Hulk Grand Prix:hin, jossa hän kuitenkin putosi jatkosta ensimmäisellä kierroksella hävittyään Gegard Mousasille luovutuksella minuutin jälkeen.

Hunt siirtyi Priden myötä UFC:hen, kun yhtiö osti Priden ja lakkautti järjestön toiminnan. Alun perin UFC:n puheenjohtaja Dana White oli tarjonnut Huntin ostamista ulos sopimuksesta tarjoten hänelle yhteensä 450 000 dollaria, mutta Hunt kieltäytyi ja halusi sitä vastoin otella UFC:ssä.[15] Syyskuussa 2010 Hunt otteli ensimmäisen kerran UFC:ssä. Hän hävisi kamppailunsa Sean McCorklelle ensimmäisessä erässä luovutuksella.

Helmikuussa 2011 Hunt otteli toisen ottelunsa Chris Tuchschereria vastaan. Hunt voitti kamppailun tyrmäyksellä toisessa erässä, joka samalla päätti hänen kuuden ottelun tappioputken. Huntin voitto palkittiin samalla Illan tyrmäys bonukella. Hän jatkoi voittokulkuaan syyskuussa 2011 Ben Rothwellia vastaan, jonka Hunt voitti tuomariäänin.

2012 Hunt otteli yhen ottelun, joka käytiin 26. helmikuuta Denverissä. Vastaan asettui Cheick Kongo, joka oli sitä edellisessä ottelussa ansainnut vuoden tyrmäys maininnan Pat Barrya vastaan. Hunt voitti kamppailun teknisellä tyrmäyksellä toisessa erässä.

2013 Hunt otteli kolmesti, joista ensimmäinen ottelu käytiin maaliskuussa 2013 Stefan Struvea vastaan. Hunt voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä kolmannessa erässä, joka palkittiin myös tapahtuman Illan tyrmäys bonuksella. Toukokuussa Hunt kohtasi Junior dos Santosin, jolle hän hävisi tyrmäykseen johtaneella kierrepotkulla kolmannen erän lopussa. Ottelu palkittiin Illan kamppailu bonuksella. Hunt kohtasi vielä joulukuussa Antônio Silvan, joka päättyi tasapeliin. Myös kyseinen ottelu palkittiin Illan kamppailu bonuksella.

2014 Hunt aloitti vuoden voitolla Roy Nelsonia vastaan. Hän voitti syyskuussa käydyn ottelun tyrmäyksellä toisessa erässä. Hänet palkittiin Illan suoritus bonuksella. Hunt pääsi myöhemmin ottelemaan raskaansarjan tilapäisestä mestaruudesta, kun mestarina ollut Cain Velasquez loukkaantui ennen UFC 180 -tapahtumaa. Hän kohtasi Fabrício Werdumin, jolle Hunt hävisi teknisellä tyrmäyksellä saatuaan polvesta päähän.[16]

2015 Hunt otteli kahdesti häviten ensimmäisen ottelunsa Stipe Miocicille teknisellä tyrmäyksellä viimeissä erässä. Miocic teki ottelussa UFC:n ennätyksen eniten lyöntiosumia yhdessä ottelussa voittaen Huntin lyönnein 361–48.[17] Marraskuussa hän kohtasi toisen kerran Antônio Silvan, jonka hän voitti tällä kertaa teknisellä tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä.

2016 Hunt kohtasi Frank Mirin viikkoa ennen 42-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän voitti ottelun tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä ja ansaitsi illan suoritus bonuksen voittonsa myötä. Heinäkuussa Hunt kohtasi UFC 200 -tapahtumassa Brock Lesnarin. Hän hävisi ottelun tuomariäänin, mutta tulos mitätöitiin, kun viikkoa myöhemmin Yhdysvaltain antidopingtoimikunta kertoi Lesnarin jääneen kiinni dopingista 28. kesäkuuta 2016 ennen ottelua tehdyssä testissä.[18]

2017 Hunt otteli ensin maaliskuussa Alistair Overeemia vastaan UFC 209 -tapahtumassa. Kaksikko kohtasi toisen kerran. Hunt hävisi kamppailun kolmannessa erässä Overeemin polviosumille.[19] Kesäkuussa Hunt kohtasi Derrick Lewisin kotikaupungissaan Aucklandissa. Hän voitti viisieräisen kamppailun neljännessä erässä teknisellä tyrmäyksellä. Hunt jahtasi Lewisia neljännen erän aikana lyöden useita kertoja Lewisia kehoon ja potkien reisiin, jonka myötä Lewis kaatui. Ottelu palkittiin Illan kamppailu bonuksella.[20]

2018 Hunt ilmoitti helmikuussa ennen Curtis Bladesia vastaan käytyä kamppailua, ettei tulisi enää jatkamaan sopimustaan UFC:n kanssa, joka päättyisi kahden ottelun jälkeen. Kamppailu käytiin Perthissä, Australiassa UFC 221 -tapahtumassa. Hunt onnistui ottelun aikana pudottamaan Bladesin kanveesiin, mutta hävisi ottelun lopulta tuomariäänin (26–30, 26–30, 27–29).[21][22] Syyskuussa Hunt kohtasi Moskovassa Aleksei Oleinikin Illan pääottelussa, jonka hän hävisi luovutuksella, jouduttuaan takakuristukseen. Hunt kohtasi viimeisessä ottelussaan UFC:ssä Justin Willisin UFC Fight Night: dos Santos vs. Tuivasa -tapahtumassa. Joulukuussa käyty kamppailu päättyi tappioon tuomariäänin (28–29, 28–29, 28–29).[23]

World Kickboxing Federation

• 1999 WKBF Australian superraskaansarjan mestaruus

K-1

• 2000 K-1 Oceania Grand Prix mestaruus
• 2001 K-1 Oceania World Grand Prix mestaruus
• 2001 K-1 World Grand Prix Repechage B mestaruus
• 2001 K-1 World Grand Prix mestaruus
• 2002 K-1 World Grand Prix: 3. sija

UFC

• Illan tyrmäys (kahdesti, vs. Chris Tuchscherer, Stefan Struve)
• Illan kamppailu (kahdesti, vs. Junior dos Santos, Antônio Silva)
• Illan suoritus (kahdesti, vs. Roy Nelson, Frank Mir)