Mark Hofmann

Vuonna 1980 Hofmann kertoi löytäneensä 1800-luvulla painetun Kuningas Jaakon käännöksen välistä taitellut paperin, joka sisälsi "reformoidulla egyptillä" kirjoitettua tekstiä. Kyseessä on kieli, jolla Mormonin kirja alun alkaen oli kirjoitettu MAP-kirkon perustajan Joseph Smithin mukaan. Hofmann arveli käsikirjoituksen olevan saman, jonka Martin Harris, eräs Mormonin kirjan kolmesta todistajasta, vei Columbian yliopiston professorin Charles Anthonin tutkittavaksi. MAP-kirkon käsityksen mukaan professori Anthon vahvisti kirjainmerkkien autenttisuuden, mutta peruutti todistuksensa kuultuaan tarinan enkeli Moronista ja kultalevyistä.

Hofmannin sensaatiomainen "löytö" teki hänestä kuuluisan. Dean Jessee, jota pidettiin tärkeimpänä Joseph Smithin käsikirjoitusten tutkijoista, totesi Hofmannin löydön aidoksi, hän jopa vakuutti, että kyseessä oli Smithin omin käsin laatima asiakirja. MAP-kirkko julkistikin Anthonin käsikirjoituksen löytämisen huhtikuussa 1980. Käsikirjoituksen arvo oli kirkon arvion mukaan 25 000 dollaria. Kirkko hankki käsikirjoituksen Hofmannilta antamalla hänelle noin 20 000 dollarin arvosta harvinaisia keräilyesineitä kirkon alkuajoilta, esimerkiksi Mormonin kirjan erittäin harvinaisen ensipainoksen.

Kirkon johto, mukaan luettuna ensimmäinen presidenttikunta ja kirkon tosiasiallinen johtaja, myöhempi Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon presidentti Gordon B. Hinckley, olivat vakuuttuneita Hofmannin löydön aitoudesta. Dokumentin arveltiin osoittautuvan vahvasti todisteeksi siitä, että Smith oli todellakin löytänyt reformoidulla egyptillä kirjoitetut kultalevyt ja että Mormonin kirja näin ollen oli aito historiallinen teos.

Tekemänsä "löydön" jälkeen Hofmann keskeytti opintonsa ja ryhtyi vanhojen kirjojen keräilijäksi ja kauppiaaksi. Tulevina vuosina hän teki yhä uusia "löytöjä", jotka liittyivät myöhempien aikojen pyhien liikkeen historiaan. Hofmann halusi epäilemättä ansaita väärennöksillään rahaa, ja MAP-kirkko oli halukas ja vakavarainen maksaja. Toisaalta hänellä oli selkeästi myös uskonnollisia intressejä. Hofmann, joka toistuvasti korosti olevansa MAP-kirkon uskollinen poika, väärensi dokumentteja, jotka saattoivat MAP-kirkon kyseenalaiseen tai epäilyttävään valoon. Hän lienee myös saanut tyydytystä siitä, että pystyi vuosikausia huijaamaan ja manipuloimaan MAP-kirkon johtoa, joka selitti saavansa neuvoa ja ohjausta suoraan Jeesukselta Kristukselta ja Jumalalta.

Syyskuussa 1981 Hofmann esitti MAP-kirkon korkeimmalle johdolle dokumentin, jonka mukaan profeetta Joseph Smith oli nimittänyt poikansa Joseph Smith III:n kirkon johtajaksi. Tämänkaltainen asiakirja oli enemmän kuin kiusallinen MAP-kirkolle, jonka tulkinnan mukaan kirkon johto oli Smithin kuoleman jälkeen siirtynyt kollektiivisesti kahdentoista apostolin koorumille ja hänen jälkeensä Brigham Youngille, koorumin virkaiältään vanhimmalle. Asiakirjan mukana oli myös saatekirjelmä, jonka Thomas Bullock -niminen mormoni oli kirjoittanut Brigham Youngille 1865. Kirjeessään Bullock - joka korostaa pitävänsä Youngia MAP-kirkon laillisena johtajana - syyttää häntä Joseph Smith III:n siunauksen kaikkien kopioiden tuhoamisesta, ja kertoo säilyttävänsä omansa. Nämä MAP-kirkolle tuhoisat asiakirjat olivat Hofmannin väärentämiä.

Hofmann tarjosi asiakirjoja MAP-kirkon johdolle, korostaen olevansa kirkon uskollinen poika. Kun kirkon johto ei suostunut maksamaan Hofmannille hänen haluamaansa summaa, hän tarjosi asiakirjoja kuitenkin myös Reorganisoidun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johdolle. Tämä Missourissa toimiva kirkko pitää Joseph Smith III:ta Joseph Smithin laillisena seuraajana, jonka Smith itse määräsi tehtävään. Kirkolla ei kuitenkaan ollut hallussaan kirjallisia dokumentteja, jotka olisivat vahvistaneet tämän, joten Hofmannin tarjous oli sille hyvin mielenkiintoinen.

Utahin MAP-kirkko osti lopulta asiakirjat Hofmannilta yli 20 000 dollarilla. Vaikka Hofmann oli luvannut pitää dokumenttien olemassaolon ehdottoman salassa, hän vuosi tiedon niistä New York Timesille, joka julkaisi asiaa koskevan uutisen. Sekä dokumentin olemassaolo että yritys sen pimittämiseksi olivat MAP-kirkolle hyvin kiusallisia.

Ehkä merkittävin Hofmannin myöhempien aikojen pyhien historiaa koskevista väärennöksistä on nk. salamanterikirje, jonka hän "löysi" 1984. Kyseessä oli Martin Harrisin eräälle varhaiskauden merkittävälle mormonille, William Wines Phelpsille muka kirjoittama kirje, jossa hän kertoi Joseph Smithin nuoruudesta ja Mormonin kirjan löytämisestä. Salamanterikirjeen tiedot erosivat useissa kohden MAP-kirkon virallisesta historiankirjoituksesta, sitä paitsi sen sisältämät tiedot olivat kutakuinkin tuhoisia profeetta Smithin maineelle. Kirjeen mukaan Smith oli harjoittanut nuoruudessaan aarteenetsintää erilaisten maagisten keinojen avulla. Kun kirkon virallisen historian mukaan Mormonin kirjan olemassaolon oli kertonut Smithille enkeli Moroni, näki Smith kirjeen mukaan valossa salamanterin, joka muuttui vanhan hengen hahmoksi. MAP-kirkko hankki kirjeen omistukseensa ilmeisesti toivoen voivansa pitää sen salassa. Toivo raukesi piankin tyhjiin, koska Hofmann itse vuoti kirjeen sisällön julkisuuteen.

Kirjeen sisällön tultua julkiseksi apostoli Dallin Oaks vakuutti julkisuudessa, että salamanterikirje ei kyseenalaista Smithin virallista kertomusta Mormonin kirjan löydöstä. Koska salamanteri on mytologiassa eläin, joka elää tulessa, olisi hyvin mahdollista, että Smith olisi kutsunut tulenkaltaisessa valossa ilmestynyttä enkeliä salamanteriksi. Apostoli Oaksin selitys ei ollut kovinkaan vakuuttava, ja se itse asiassa saattoi kirkon entistä enemmän naurunalaiseksi.

Jerald ja Sandra Tanner, jotka ovat profiloituneet MAP-kirkon vannoutuneina vastustajina, olivat ensimmäiset, jotka julkisesti tuomitsivat salamanterikirjeen väärennökseksi vuonna 1984.

Ei ole selvää, paljonko mormonismin varhaishistoriaan liittyviä asiakirjoja Hofmann väärensi 1980-luvun kuluessa. Tiedetään kuitenkin, että hän väärensi ainakin kahden Mormonin kirjan todistajan, Martin Harrisin ja David Whitmerin, kertomuksen heidän näystään Mormonin kirjan aitoudesta, sekä Joseph Smithin äidin Lucy Mack Smithin kertomuksen Mormonin kirjan löytämisestä. Hän väärensi myös Joseph Smithin omakätisesti kirjoittaman kertomuksen, jossa hän kertoo aarteenetsinnästään ja magian harjoittamisestaan ensimmäistä näkyä seuranneina vuosina. MAP-kirkon asiantuntijoiden lisäksi myös kirkkoon kuulumattoman asiantuntijat vahvistivat kyseiset asiakirjat aidoiksi.

Hofmannia vastaan käydyn murhaoikeudenkäynnin aikana syyttäjä arveli Hofmannin tavoitteena olleen väärentää myös kadonneet 116 sivua. Kyseessä ovat ensimmäiset 116 sivua Joseph Smithin sanelemaa Mormonin kirjaa, jotka hänen kirjurinsa Martin Harris kirjoitti muistiin. Martin Harrisin vaimo Lucy Harris suhtautui hyvin varauksellisesti nuoren Smithin kertomukseen enkeli Moronista ja kultalevyistä, ja hän vaati toistuvasti nähdäkseen Smithin sanelemia sivuja. Smith vastusteli asiaa pitkän aikaa, mutta antoi lopulta periksi Martin Harrisin painostukselle. Smithin vastahankaisuus osoittautuikin perustelluksi, koska Lucy Smith kieltäytyi antamasta sivuja takaisin. Hänen mukaansa Smith olisi voinut helposti kääntää kultalevyillä olevan tekstin uudestaan, mikäli käännös ja levyt olisivat aitoja, muussa tapauksessa hän olisi huijari. Smith kertoi kuitenkin Jumalan kieltäneen häntä kääntämästä kadonneita sivuja uudelleen, koska hänen vastustajansa olisivat voineet väärentää alkuperäisen tekstin ja käyttää sitä todisteena häntä vastaan (Oppi ja liitot 10).

Lucy Harrisin kätkemiä sivuja ei koskaan löydetty, ja mormonitutkimuksessa niitä kutsutaan nimellä 116 kadonnutta sivua. Hofmannin syyttäjän mukaan Hofmann olisi suunnitellut "löytävänsä" kyseiset 116 sivua, ja samalla pitävänsä huolta siitä, että ne sisältävät runsaasti virheitä ja ristiriitoja olemassa olevaan Mormonin kirjaan verrattuna. Väitettä ei ole voitu aukottomasti todistaa, mutta se on täysin uskottava Hofmannin muiden väärennösten valossa.

Hofmannin lukuisat "löydöt" myöhempien aikojen pyhien liikkeen varhaisilta vuosilta herättivät huomiota ja kummastusta; miten yksi henkilö saattoi löytää niin paljon aikaisemmin kateissa olleita dokumentteja. Hofmann selitti asiaa siten, että hän vanhojen kirjojen kauppiaana sai käsiinsä runsaasti kirjeitä ja muita materiaaleja 1800-luvulta, samoin kuin hänen alihankkijansakin. Hofmann kertoi myös etsineensä käsiinsä varhaiskauden mormonien nykyaikoina eläviä jälkeläisiä ja tarjoutuneensa ostamaan heidän hallussaan olleet kirjalliset jäämistöt. Lisäksi Hofmann kertoi kontakteistaan filatelisteihin, jotka hankkivat käsiinsä vanhoja kirjeitä niissä olevien harvinaisten postimerkkien takia.

Mormonismin varhaisvaiheisiin liittyvien asiakirjojen lisäksi Hofmann väärensi myös useiden Yhdysvaltain historian merkkihenkilöiden allekirjoituksia. Heitä olivat esimerkiksi George Washington, John Adams, John Quincy Adams, Daniel Boone, John Brown, Andrew Jackson, Mark Twain, Nathan Hale, John Hancock, Francis Scott Key, Abraham Lincoln, John Milton, Paul Revere, Myles Standish ja Button Gwinnett, jonka allekirjoitus on harvinaisin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän väärensi myös erään Emily Dickinsonin kirjoittamaksi väittämänsä runon.

Ehkä Hofmannin väärennöksistä kunnianhimoisin oli Oath of a Freeman, eräs kuuluisimmista Yhdysvaltain siirtomaakauden historian asiakirjoista. Kyseessä oli Uuden-Englannin varhaisten siirtolaisten, nk. pyhiinvaeltajaisien (engl. Pilgrim Fathers) vannoma uskollisuudenvala Ison-Britannian kruunulle. Tämä yhden sivun pituinen valateksti oli painettu 1639, ja se oli ensimmäinen Ison-Britannian Pohjois-Amerikan siirtokunnissa painettu asiakirja. Valaa oli painettu viitisenkymmentä kappaletta, joista yksikään ei ollut säilynyt; ainut olemassa oleva kappale oli käsinkirjoitettu kopio. Hofmann väärensi peräti kaksi valatekstiä, joita hän tarjosi Yhdysvaltain kongressin kirjastolle. Aidon valatekstin arvo olisi vuonna 1985 ollut luultavasti toista miljoonaa dollaria. Hofmann, joka tähän saakka oli väärentänyt vain käsinkirjoitettuja tekstejä, ei kuitenkaan osannut väärentää painotuotetta uskottavasti. Kongressin kirjaston asiantuntijat alkoivat epäillä petosta, ja verkko Hofmannin ympärillä alkoi kovaa vauhtia kiristyä.