Mark Boswell
Mark Boswell (s. 28. heinäkuuta 1977 Mendeville, Jamaika) on kanadalainen korkeushyppääjä.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Kanada | |||
Miesten yleisurheilu | |||
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Sevilla 1999 | korkeushyppy | |
Pronssia | Pariisi 2003 | korkeushyppy |
Boswell kasvoi Jamaikalla ja kokeili lapsuudessaan kaikkia yleisurheilulajeja. Hän voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden vuonna 1996[1]. Ateenan MM-kisoissa 1997 hän karsiutui hypättyään 223 cm, mutta voitti kaksi vuotta myöhemmin Sevillan MM-kisoissa MM-hopeaa tuloksella 235 cm. Sydneyn olympialaisissa 2000 hän oli kuudes. Vuonna 2001 hän hyppäsi Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa kahdenneksitoista ja Edmontonin ulkoratojen MM-kisoissa kuudenneksi. Seuraavana vuonna hän voitti Kansainyhteisön kisat ja sijoittui kauden lopussa GP-finaalissa viidenneksi ja yleisurheilun maailmancupissa toiseksi.
Boswell oli Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa 2003 viides. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa MM-pronssia ja sijoittui IAAF:n yleisurheilufinaalissa seitsemänneksi. Seuraavana vuonna hän hyppäsi Ateenan olympialaisissa seitsemänneksi ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa kolmanneksi. Helsingin MM-kisoissa 2005 hän oli neljäs. Boswell voitti Melbournen kansainyhteisön kisat 2006.
Henkilökohtaiset ennätykset
- Korkeushyppy (ulkoradat): 235 (1999, 2000, 2002)
- Korkeushyppy (sisäradat): 233 (2000, 2002)
Lähteet
- Mark Boswell Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 573. IAAF, 2005. (englanniksi)