Marjatta Metsovaara

Marjatta Metsovaara-Van Havere (ent. Metsovaara-Nyström; 29. marraskuuta 1927 Turku – 11. joulukuuta 2014 Italia[1]) oli suomalainen tekstiilitaiteilija, joka tunnettiin etenkin painokankaistaan sekä julkisten tilojen ja kotien sisustustekstiileistä.

Marjatta Metsovaara vuonna 1963.

Ura

Marjatta Metsovaara valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1949. Hänen aktiivikautensa (1954–1968) oli suomalainen menestystarina. Marjatta Metsovaara-Van Havere jatkoi työskentelyään toisen miehensä, vuonna 1984 menehtyneen Albert Van Haveren kanssa vuonna 1962 perustamassaan sisustuskankaisiin, erityisesti verhoilukankaisiin erikoistuneessa kutomossa Belgian Sint Niklaasissa sen taiteellisena johtajana vuoteen 1990, jolloin joutui myymään yrityksensä saksalaiselle Krall & Rothille.[2]

Samaan aikaan Taideteollisessa oppilaitoksessa opiskelivat muiden muassa Timo Sarpaneva, Maija Isola ja Nanny Still. Ensimmäisen näyttelynsä Metsovaara piti Artekissa vuonna 1957.[3]

Marjatta Metsovaara piti omia näyttelyitä koti- ja ulkomailla, suunnitteli kudottuja ja painettuja sisustustekstiileitä sekä perheensä yrityksille että muille suomalaisille tekstiilialan yrityksille, kuten Finlayson Oy:lle ja Valvilla Oy:lle.[3]

Hän laajensi Urjalassa sijainneen perheyrityksenä toimineen mattotehtaan vuonna 1954 taidetekstiilikutomoksi, Metsovaara Oy:ksi, ja toimi sen suunnittelijana ja taiteellisena johtajana 1957–1980.[4] Metsovaara Oy valmisti 1960-luvulla muun muassa käsinkudottuja mattoja sekä käsin kudottuja erikoistekstiilejä, tabletteja, seinäkankaita, kaiutinkankaita ja laukkukankaita.[5]

Metsovaara johti yritystä 1960-luvulta 1970-luvun loppuun, kunnes myi velkaisen Metsovaara Oy:n syksyllä 1980 Sellgren kankaat Oy:lle. Hän suunnitteli itse "Kukka"(1963) ja "Simpukka"(1964) -kuosit, ja myöhemmin myös piirtäjien avustamana Tampellalle painokankaita ja damasteja. Kankaiden väritykset olivat hänelle erityisen suuri mielenkiinnon kohde, ja hän työsti niitä yhtä paljon, ellei jopa enemmän kuin piirroksia. Yhtenä parhaimmista painokuoseistaan hän piti "Kaisla"-mallia, joka alun perin painettiin kappalevärjätylle Lappi-satiinille yhdellä kaaviolla. Primavera-pöytäliinasta tuli nykyajan klassikko. Se oli tuotannossa 1968–1973. Sen väreinä olivat aikakaudelle tyypillisesti sini-ruskea, kelta-oranssi ja sini-vihreä.[6]Jacquard-kudontatekniikkaan hän tutustui Belgiassa Van Havere -Van de Velden tehtaalla, jonne hänet kutsui töihin hänen tuleva toinen puolisonsa, tekstiili-insinöörin koulutuksen saanut Albert Van Havere. Ensimmäinen jacquard-malli oli kunnianhimoisesti toteutettu, esikuvana amerikkalaisen Jack Lenor Larsenin ohutloiminen, tiheä laatu.

Taiteellinen työ

Teollisuuden palveluksessa

Metsovaara-sisustustekstiilien värit sekä sidokset ja erilaiset materiaalikokeilut olivat yleisöä kiinnostavia. Marjatta Metsovaara työskenteli tekstiilitaiteilijana ja taiteellisena johtajana Metsovaara Oy:ssä Urjalassa (vuodesta 1954 vuoteen 1980) ja miehensä Albert Van Haveren tehtaalla Belgiassa. Hän loi myös kiinteitä yhteyksiä koti- ja ulkomaiseen tekstiiliteollisuuteen, mikä olikin alusta alkaen hänen kotimaisen ja kansainvälisen uransa tärkeä lähtökohta. Yhteistyökontaktien luominen kehitti Metsovaaran omia ja kansainvälisiä toimintamalleja ja johti todelliseen tekstiilitaiteilijuuden kasvuun.

Marjatta Metsovaara design Ky:ssä työskenteli 1970–1980 useita eri piirtäjiä, muun muassa Anneli Halme, Kristiina Nyrhinen ja Marjatta Metsovaaran vanhempi tytär Katariina Metsovaara (ent. Nyström), jotka toteuttivat Marjatta Metsovaaran ideat painokankaiksi melko itsenäisesti.

Metsovaara sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1970. Milanon triennaalista tuli voitto kaksi kertaa: vuonna 1957 ja 1960.[7]

Katariina Metsovaara-Heikinheimo

Katariina Metsovaara-Heikinheimon työskentely suunnittelijana äitinsä yrityksissä Marjatta Metsovaara Design Ky:ssä sekä N.V. Albert Van Haveren tehtaalla:

Marjatta Metsovaaran nimeä kantavista, Tampellan ja muiden tehtaiden painokuoseista vuosilta 1975–1980 on kuitenkin 47 hänen tyttärensä ideoimia ja piirtämiä[8], vaikka niitä on myyty nimellä "Marjatta Metsovaara design" tai myöhemmin pelkästään nimellä "Metsovaara design". Asian voi todentaa lukemalla painokankaiden hulpiosta. Husaari-kuosin kuvion Katariina (tuolloin sukunimeltään Nyström) leikkasi paperista 8-vuotiaana, ja kangas painettiin Marjatta-äidin värittämänä. Katariina Metsovaara on myös Anneli Halmeen ohella piirtänyt saksalaiselle V. Gierlings KG:lle painettujen Metsovaara-samettikankaiden kokoelman, joka valmistui vuonna 1975. Hän on suunnitellut myös kudottuja sisustuskankaita ja niiden värityksiä sekä matkahuopamalleja Metsovaara Oy:lle.

Painettuja ja kudottuja lakana-ja pyyhemallistoja äiti ja tytär tekivät Yhdysvaltoihin Wamsutta Millsille, satiinilakanoita Saksaan Irisette-merkille, sekä Finlayson Oy:lle ja Valvilla Oy:lle (myöhemmin Barker-tekstiili). Katariina Metsovaara suunnitteli äitinsä yrityksen nimissä myös sisustuskaakelimalliston Turun Kaakelitehtaalle Pukkilaan ja useita mattoja eri julkisiin kohteisiin kuten Turun Hamburger Börs -hotelli ja Kuusamon Sokos hotelli sekä Bagdadin Kongressipalatsi (arkkitehdit Heikki ja Kaija Sirén), jota ei kuitenkaan toteutettu.

Vuonna 1979 Katariina perusti oman yrityksen, Katariina Metsovaara design Ky:n, jonka jälkeen hän suunnitteli vielä taideteostilausten ohella verhoilukankaita äitinsä ja isäpuolensa tehtaalle vuosina 1979-1988. Niistä palkittiin vuonna 1984 Yrjö Kukkapuron Experiment-tuoliin suunniteltu Poolo-jacquard (Resources Council, New York) sekä Platano-jacquard Kortrijkin Intérieur-messuilla vuonna 1986.

Julkisiin kohteisiin tyttären kankaista on päätynyt muun muassa esirippukangas Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan saliin (1981), jonka lämpiöön Marjatta Metsovaara suunnitteli uransa ainoan seinätekstiiliteoksen Revontuli. Se kudottiin koneella N. V. Albert Van Haveren tehtaalla. Katariina Metsovaara-Heikinheimon suunnittelemia olivat myös Tampereen Työväen Teatterin esirippukankaat vuodelta 1985, joita on pidetty Marjatta Metsovaaran tekeminä. Kankaat kudottiin Tampereella Finlaysonin kutomossa. [2]

Yksityiselämä
Metsovaaran suunnittelema Rukinlapa-peite.

Erottuaan ensimmäisestä miehestään arkkitehti Kaj Nyströmistä vuonna 1965 Marjatta Metsovaara avioitui seuraavana vuonna Albert Van Haveren kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta hänellä oli kaksi lasta, jotka Belgiaan muuton aikaan 1963 olivat 8- ja 14-vuotiaita ja jotka jäivät Suomeen 1964. Toisesta avioliitosta hänellä on kaksi lasta, jotka ovat syntyneet 1965 ja 1966. Jäätyään leskeksi vuonna 1984 Metsovaara muutti kahden nuoremman lapsensa kanssa Belgiasta Nizzaan. Marjatta Metsovaaran kesäpaikka oli Urjalassa, hänen 1959 edesmenneen isänsä Aleksander Metsovaaran kotitalossa ja tämän värjäämön paikalle Rutajärven rantaan rakennetussa mökissä.[9]

Lähteet
  • Kodin uusi tietosanakirja, osa 2: K–O. Weilin+Göös 1990. ISBN 951-35-4905-4
  • Pietarinen, Heidi: Teen huoneita ja suljen ovia: Marjatta Metsovaaran sisustustekstiilit tekstiilitaiteilijan representaatioina ja näyteikkunoina maailmalle. LUP/Lapin yliopistokustannus 2009. ISBN 978-952-484-324-9

Viitteet
  1. Pietarinen, Heidi: Palkittu tekstiilitaiteilija ja alan uudistaja. Aamulehti, 13.1.2015, 134. vsk, nro 12, s. B7. Tampere: Alma Media Kustannus Oy.
  2. Teen huoneita ja suljen ovia. Heidi Pietarisen Metsovaara-teoksen tiivistelmä. Web Archive 2013.
  3. Design. Green&Green. Web Archive 2007.
  4. Kodin uusi tietosanakirja, s. 243.
  5. Ryijykuume. Suomen käsityön museo. Web Archive 2018.
  6. Tekstiilejä Tampereelta. Tampere.fi.
  7. Fabrics Metsovaara. Design in Finland.
  8. Katariina Metsovaara – toisen polven tekstiilitaiteilija - Huutokauppa Helander www.helander.com. Viitattu 25.1.2023.
  9. Barbaran kukissa hehkuu kesä. Ketju 5/2007.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.