Marja Merisalo

Marja Merisalo (s. 3. huhtikuuta 1965 Oulu) on suomalainen koreografi, tanssija ja ohjaaja. Koulutukseltaan hän on tanssitaiteen maisteri Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta.[1] Hän on suuntautunut teatteriin, tanssiin (mm. nykytanssiin ja intialaiseen tanssiin), projektien tuottamiseen sekä lastenkulttuuriin. Tanssijana, koreografina, näyttelijänä ja ohjaajana hän on työskennellyt vuodesta 1982 alkaen lukuisissa teatteri-, tanssi- ja musiikkiproduktioissa, mm. Q-teatterissa,[2] Helsingin Kaupunginteatterissa,[3] Ylioppilasteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.

Merisalo on kuulunut vuodesta 2006 kansainväliseen ammattilaisteatteriryhmä TEV:iin (Theatre of Eternal Values), joka toimii Italiasta käsin. Hän on kiertänyt TEV-teatterin produktioissa muun muassa Lontoossa (West End)[4], New Yorkissa (Manhattan), Milanossa, Roomassa, Genevessä, Baselissa ja Istanbulissa. Hän on esiintynyt myös Australiassa, Intiassa, Baltian maissa ja Venäjällä.[5][6][7]

Merisalo toimi Porissa Satakunnan taidetoimikunnassa lastenkulttuurin läänintaiteilijana vuosina 2009–2011.[8] Vuonna 2013 hän toimi myös Taiteen edistämiskeskuksen ja Artova ry:n taidekoordinaattorina Helsingin Arabiassa.[9][10] Hänen toimenkuvaansa on kuulunut myös lukuisten kulttuuriprojektien ja -hankkeiden ideointi, suunnittelu ja tuottaminen, esimerkkinä Hei Hiekkalinna - lasten Itämeren suojelu- ja hiekkalinnojen rakentamistapahtuma Porin Yyterissä.[11][12]

Koreografioita

Ohjauksia

Teatteriproduktioita

Lähteet

Viitteet

  1. Teak tanssitaiteen laitos (myös: )
  2. Q-teatteri esityshistoria (myös:
  3. Helsingin kaupunginteatteri, luettelo esityksistä (myös: ja )
  4. http://theatreofeternalvalues.com/theatre/display_4.php?structure_id=20&father=2
  5. http://theatreofeternalvalues.com/theatre/display_4.php?structure_id=10&father=2
  6. http://theatreofeternalvalues.com/theatre/display_4.php?structure_id=44&father=8
  7. http://www.karjalaisetlaulujuhlat.net/Ohjelma/
  8. Turun Sanomat 15.3.2009 - kaksi uutta läänintaiteilijaa Satakuntaan (myös: TS 15.3.2009)
  9. Taidekoordinaattorin oma sivu ja projektien esittelyä
  10. Taidekoordinaattorin blogi
  11. http://www.arhippalehti.fi/vs_juttu_4.htm Hei Hiekkalinna Arhippa-lehdessä (myös: )
  12. Arabian taidekoordinaattori, artova.fi (myös: )
  13. https://kareliacbc.fi/fi/node/1012
  14. https://web.archive.org/save/https://kareliacbc.fi/fi/node/1012 Archive.org
  15. https://www.youtube.com/watch?v=HTTuaMfNOSw Rossia1 TV News at Youtube
  16. https://archive.org/details/mov20191203ilmatarintiassa01min55syoutube Youtube Rossia1 TV News at archive.org
  17. Tid och Energi 2008 (myös: )
  18. Tid & Energi Ulvilan seutu lehdessä 2011 (myös: )
  19. Govisummer festival Genova 2007 (myös: Govisummer 2007 program)
  20. http://www.raatikko.fi/index.php?page=1084&lang=1
  21. https://web.archive.org/web/20220806184514/https://www.raatikko.fi/raatikosta/
  22. Helsingin Sanomat: "Kaunis valomusiikkiteos", Jukka Hauru 1994
  23. Tid och Energi 2008 (myös: Tid & Energi Martinus sali 2008)
  24. Artikkeli Ulvilan Seutu -lehdessä 13.4.2011, "Tid och Energi on vauhdikas..." (myös: )
  25. Tuulen Poika -esitykset Arabiassa (myös: )
  26. TEV - Eternity in an Hour
  27. New York Fringe festival 2010
  28. (myös: http://archive.is/VY0BL])
  29. Milliyet-sanomalehden blogi 2011, Turkki (myös: )
  30. WBDH at TEV (myös: WBDH)
  31. http://web.archive.org/web/20070314021209/http://www.ylioppilasteatteri.fi/
  32. https://fi.wikipedia.org/wiki/Q-teatteri/ (myös: Q-teatteri esitykset)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.