Mariologia

Raamatun kertomusten mukaan Maria oli neitsyt, koskematon, tullessaan raskaaksi, ja tapahtui Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta (Matt. 1: 18-20, Lk. 1: 26-37). Tämä käsitys on otettu myös apostolisen uskontunnustuksen lauseeseen "syntyi neitsyt Mariasta"; Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksen mukaan "tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi".

Kirkossa kehittyi tämän lisäksi käsitys, että Maria on ikuinen neitsyt (semper virgo). Käsitys Marian ikuisesta neitsyydestä on ortodoksisen ja katolisen kirkon tavanomainen käsitys, mutta esiintyy myös luterilaisissa tunnustuskirjoissa[2] ja esimerkiksi Svebiliuksen katekismuksessa. Käsitys Marian ikuisesta neitsyydestä syntyi varsin varhain ja siitä oli vahva kirkollinen traditio 300-luvulla. Lännessä käsitys vahvistettiin paikallisessa Lateraanikokouksessa 649.

Protestanttisissa kirkkokunnissa on esiintynyt sola scriptura -periaatteen johdosta vastustusta semper virgo -käsitystä vastaan, koska Uudessa testamentissa mainitaan useaan kertaan Jeesuksen sisarukset (Lk. 8:19-21, Mk. 6:3, Jh. 7:3-5, Ap.t. 1:14, 1 Kr. 9:5, Gal 1:19). Tämän vuoksi Mariaa voisi kutsua neitsyt Mariaksi, mutta ei ikuiseksi neitsyeksi. Näitä käsityksiä vastaan on sanottu, että sanat veli ja sisar ajan juutalaisessa ympäristössä viittasivat myös muihin sukulaisiin. Kirkollinen traditio on tältä osin pitänyt Raamatussa mainittuja henkilöitä Jeesuksen serkkuina. Raamattuperusteena on mainittu profeetta Hesekieliin, jonka temppelin portista lausumansa sanat on allegorisesti tulkittu viittaavan Marian kohtuun (Hes. 44:2).

Eksegeettinen tutkimus on usein pitänyt käsitystä Jeesuksen neitseellisestä syntymisestä kristinuskolle myöhäsyntyisenä käsityksenä, koska se esiintyy vasta noin 90-luvulla kirjoitetuissa evankeliumeissa (Mt., Lk.). Eksegeettinen tutkimus on herättänyt vastustusta ja johtanut keskusteluun Raamatun arvovallasta ja erehtymättömyydestä, eli raamattuteologisista käsityksistä.

Marian epiteettinä käytetään nimitystä jumalansynnyttäjä tai Jumalan äiti (theotokos, Mater Dei). Areiolaiskiistan aikana keskusteltiin siitä, voiko Mariaa kutsua jumalansynnyttäjäksi vai pelkästään Kristuksen synnyttäjäksi. Marian kutsuminen jumalansynnyttäjäksi on siten enemmänkin kristologinen kannanotto kuin itse Mariaa koskeva käsitys.

Marian kutsuminen Jumalan äidiksi vahvistettiin Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 431. Nimitys hyväksytään myös luterilaisessa kirkossa (Yksimielisyyden ohje: 8. Kristuksen persoona).

Roomalaiskatolisen kirkon käsityksen mukaan Maria itse syntyi perisynnittömästi (immaculata conceptio). Marian perisynnittömyydestä käytiin keskustelua lähes koko kristinuskon historian ajan. Ajatus esiintyy jo Augustinuksella, joka katsoi Marian olevan perisynnitön: "Autuaan Neitsyen (eli Marian) tapauksessa meidän tulee tehdä poikkeus (puhuttaessa perisynnistä)."[3] Dogmin julisti paavi Pius IX konstituutiossa Ineffabilis Deus[4] 8.12.1854. Dogmin mukaan Maria varjeltiin perisynniltä ainutlaatuisella tavalla historiassa Kristuksen ansioiden tähden. Muut kirkkokunnat eivät tunnusta dogmia Marian perisynnittömästä sikiämisestä.

Katolisella kirkolla on dogmi perisynnittömän Marian taivaaseenottamisesta (assumptio Mariae). Dogmin julisti paavi Pius XII 1.11.1950 konstituutiossa Munificentissimus Deus.[5] Dogmin mukaan Maria otettiin maallisen elämänsä päätteeksi ruumiineen ja sieluineen taivaaseen. Dogmin muotoilu jättää avoimeksi, kokiko Maria fyysistä kuolemaa.

Ortodoksisella kirkolla on opetus Marian kuolonuneen nukkumisesta. Ortodoksisen käsityksen mukaan Maria koki inhimillisen kuoleman, jolloin hänen sielunsa otettiin Jumalan luo. Marian ruumis kuitenkin herätettiin kuolleista kolmantena päivänä ja otettiin taivaaseen. Käsityksen mukaan Maria elää nyt ylösnousseena ruumiillisesti taivaassa.

Protestanttisen kirkkokunnat eivät hyväksy käsitystä Marian ruumiillista taivaaseenottamisesta, vaikka esimerkiksi anglikaanit ja luterilaiset kirkot opettavat, että kaikki pyhät, Maria mukaan lukien, rukoilevat taivaassa kristittyjen puolesta.