Marina Vlady

Marina Vlady (alk. Catherine Marina de Poliakoff-Baïdaroff, s. 10. maaliskuuta 1938) on venäläistaustainen ranskalainen taiteilija ja laulaja. Hän oli naimisissa laulaja-laununtekijä Vladimir Vysotskin ja näyttelijä Robert Hosseinin kanssa. [1]

Marina Vlady vuonna 1996.

Vlady oli nuorin Pariisin ja Monte-Carlon oopperateattereissa työskennelleen näyttelijä Vladimir Vasilevitš de Poliakoffin neljästä tyttärestä. Vladimir Vasiljevitš de Poliakoff oli syntyperäinen moskovalainen, joka muutti Ranskaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Marina Vladyn omin sanoin: ”Olen venäläinen nainen, vaikkakin omistan ranskalaisen passin. Isäni valmistui Moskovan konservatoriosta. Ensimmäisen maailmansodan aikana isäni matkusti Ranskaan armeijaan vapaaehtoiseksi sotilaaksi. Hän oli leskeksi jääneen äidin ainoa poika, eikä häntä otettu Venäjän armeijaan. Armeijassa hänestä tuli lentäjä. Hän haavoittui sodassa, mutta hänet palkittiin urhoollisuusristimitalilla. Sodan jälkeen hän jäi Ranskaan, jossa työskenteli Pariisin oopperassa. Äidin perhe matkusti Venäjältä 1919. Äiti päätyi Belgradiin, missä tutustui isään, Vladimir de Poliakoffiin, ollessaan kiertueella. Äiti varttui Pietarissa ja sittemmin opiskeli Smolnan instituutissa, sisäoppilaitoksessa. Vuonna 1918 äiti oli 18-vuotias. Hän oli niitä ihmisiä jotka viehättyivät uusista ideoista.”^lähde?

Marina Vlady pääsi filmirooleihin jo teini-ikäisenä ja esiintyi ajan ranskalaisissa ja italialaisissa elokuvissa kuten Pardon My French (1951), Penne nere (1952), La figlia del diavolo (1952), Ennen vedenpaisumusta (Avant le déluge, 1954) ja Le crâneur (1955). Teiniroolien tilalle hän sai 1950-luvun loppupuolella vivahteikkaampia rooleja, esimerkiksi Ainon rooli filmissä La sorcière (ohjaus André Michel, 1956), josta ohjaaja voitti parhaan ohjauksen Kultaisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla. Seuraavalla vuosikymmenellä hänellä oli rooleja muun muassa filmeissä Les canailles (1960), La steppa (1962), La cage (1963), Le meurtrier (1963), Falstaff (Chimes at Midnight) (ohjaus Orson Welles, 1965) ja Aviovaimo Pariisissa (2 ou 3 choses que je sais d'elle, ohjaus Jean-Luc Godard, 1967). Filmiura jatkui myös seuraavilla vuosikymmenillä. [1]

Marina Vlady voitti Cannesin elokuvajuhlien parhaan naisnäyttelijän palkinnon vuonna 1963 elokuvasta Elämää mehiläispesässä (Una storia moderna - L'ape regina).