Marie Tharp

Marie Tharp syntyi vuonna 1920 Michiganin Ypsilantissa. Hänen vanhempansa olivat William ja Bertha Tharp. William Tharp työskenteli maatalousministeriössä maanmittaajana. William-isän työn takia perhe muutti usein, ja Marie kävi noin 17:ää koulua ennen high schoolista valmistautumistaan. Tharpit asettuivat Ohion Bellefontaineen, kun William jäi eläkkeelle. Bertha-äidin kuoleman jälkeen vuonna 1936 Marie piti välivuoden auttaakseen isäänsä maatilan kanssa.[1]

Marie Tharp aloitti vuonna 1939 opinnot Ohion yliopistossa. Hänen pääaineensa collegessa oli musiikki, ja hän oletti, että hänestä tulisi äitinsä tavoin opettaja. Tharp sai kuitenkin valmistumisensa jälkeen ajalleen poikkeuksellisen mahdollisuuden, kun hän pääsi toisen maailmansodan ansiosta Michiganin yliopiston nopeutettuun sotaohjelmaan. Sodan takia monet nuoret miehet olivat taistelemassa, joten naiset saivat enemmän tilaa myös yliopistoissa. Tharp valmistui maisteriksi 1944.[1]

Tharp oli erikoistunut öljygeologiaan, ja hän työskentelikin hetken aikaa öljyteollisuudessa. Hän ei kokenut työtä kuitenkaan palkitsevaksi ja hakeutui opiskelemaan Tulsan yliopistoon.[2] Hän sai 1948 matematiikan alemman korkeakoulututkinnon.[1]

Tharp sai vuonna 1948 paikan Columbian yliopistosta Maurice Ewingin tutkimusapulaisena.[3] Siellä hän tapasi Bruce C. Heezenin. He aloittivat noin 30 vuotta kestäneen tutkimusyhteistyön.[1]

Ewing muutti ryhmineen vuonna 1949 uuteen Lamontin geologiseen observatorioon.[3] Marie Tharp ja Bruce Heezen päätyivät projektiin, jonka tarkoituksena oli kartoittaa merenpohjaa. Siitä tiedettiin vielä 1950-luvullakin hyvin vähän, ja sen uskottiin olevan tasankoa. Tharp ei itse päässyt tutkimusmatkoille, sillä naisia ei vielä päästetty tutkimusaluksille. Heezen keräsi kaikuluotaamalla kerättyä raakadataa aluksilla ja lähetti ne Tharpille.[1]

Tharp huomasi vuonna 1953 kaikuluotaimen kuvista, että keskellä Atlantin keskiselännettä näytti olevan rotko. Hän uskoi, että rotko olisi yhtenäinen vajoama, joka voisi myös todistaa merenpohjan laajenevan mannerliikuntojen seurauksena.[3] Heezen ei uskonut heti Tharpin löydökseen, ja tältä meni noin vuosi Heezenin vakuuttamiseen.[4] Heezen ja Ewing julkaisivat vuonna 1956 löydön American Geophysical Unionin tapaamisessa. Ensireaktio vaihteli ihmettelystä epäilyyn.[5]

Tharp tuotti kaikuluotainkuvista myös ensimmäisiä merenpohjasta tehtyjä karttoja. Hän piirsi kaikuluotaimista kynän ja viivottimen avulla karttaa. Piirrokset todistivat, että merenpohja ei ole tasainen vaan siellä on kanjoneita, selänteitä ja vuoria. Pohjoisesta Atlantista julkaistiin kartta vuonna 1957, eteläisestä Atlantista 1961 ja Intian valtamerestä 1964. Tharpin ”The World Ocean Floor” -kartta julkaistiin 1977.[1]

Tharp jäi vuonna 1983 eläkkeelle Columbian yliopistosta ja perusti kotikaupunkiinsa Nyackiin karttoja tekevän yrityksen. Hän kuoli syöpään vuonna 2006.[1]