Maria Sid

Maria Charlotta Sid-Achrén (s. 13. toukokuuta 1968 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja Tukholman kaupunginteatterin johtaja.[1] Hän asuu ja työskentelee sekä Suomessa että Ruotsissa.[2]

Maria Sid
Maria Sid vuonna 2012.
Maria Sid vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt13. toukokuuta 1968
Helsinki
Ammatti näyttelijä, ohjaaja, teatterin johtaja
Näyttelijä
Aktiivisena 1993–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sid on näytellyt Turun ruotsalaisessa teatterissa, missä hänellä oli pääroolit musikaaleissa My Fair Lady ja Cancan. Helsingin Svenska Teaternissa hän on näytellyt muun muassa näytelmissä Topelius, Teaterbåten ja Cellofan. Sid on työskennellyt myös ohjaajana, ja hänen suurin ohjaustyönsä oli vuonna 2003 musikaalissa My Fair Lady Svenska Teaternissa. Hän on ohjannut myös 2009 Play Me -musikaalin Svenska Teaterniin, sekä Äidinmaa-näytelmän 2017 Espoon kaupunginteatterissa ja Chess-musikaalin Svenska Teaterniin vuonna 2018[3].

Sid hän näytellyt televisiossa Donna Paukku -televisiosarjan nimiroolissa sekä televisiosarjassa Karjalan kunnailla. SVT esitti 2008–2009 sarjaa Oikeutta ja rakkautta Fagervikissa, jossa Sid oli pääroolissa.

Sid toimi Tukholman kaupunginteatterin varajohtajana lokakuusta 2018[4] lokakuuhun 2019, ja toimii johtajana ainakin vuoteen 2025 saakka.[5][6]

Yksityiselämä

Sid asuu Ruotsissa puolisonsa, oopperalaulaja-viulisti Peter Achrénin kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, minkä lisäksi Sidillä on yksi lapsi ensimmäisestä avioliitostaan.[7]

Filmografia

Elokuvat

Vuosi Elokuva / Tv-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1993AkvaariorakkausHannele Elina Tuomi, morsian
2003 Nainen kedollaLiisa Veräjä
Vasikantanssi
Operation Stella PolarisAnna Höglund
2004FlingCamilla
2005Onnen varjotNainen luokkajuhlissa
2011Hella Wpanssarivanki
Hotell Gyllene Knorren - filmenRitva Rantanen
2013Maria Lang: Kielojen kuningasFanny
2013Mieletön elokuuLiisa
2014Haloo, halooDisa
2015Luokkakokousvastaanottovirkailija
2016Tulen morsianLisbeta Skarp
2017KevätjuhlaHanna
LoikkaritSibylla

Televisiosarjat

Ääniroolit

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Palkintoja

Lähteet

Viitteet

  1. Maria Sid on valittu Tukholman kaupunginteatterin johtajaksi Ilta-Sanomat. 17.10.2019. Viitattu 17.10.2019.
  2. Tukholman kaupunginteatterin varajohtajana aloittava Maria Sid. Yle uutiset 26.9.2018, viitattu 27.9.2018
  3. ilona-tekijähaku ilona.tinfo.fi.
  4. Maria Sidistä Tukholman kaupunginteatterin apulaisjohtaja, Sisuradio, Sveriges Radio 20.8.2018, viitattu 27.9.2018
  5. Maria Sid on valittu Tukholman kaupunginteatterin johtajaksi Yle
  6. Maria Sid jatkaa Tukholman kaupunginteatterin johtajana vuoteen 2025 saakka Helsingin Sanomat. 27.8.2021. Viitattu 26.9.2021.
  7. Maria Sid Eevassa kipeästä erostaan: Musertava kokemus MTV Viihde. 2.9.2015. Viitattu 15.6.2017.
  8. Susanna Pettersson ja Maria Sid ovat Vuoden ulkosuomalaisia. Helsingin Sanomat, 7.11.2022, s. B 5. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.11.2022.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.