Maria Huhmarniemi
Maria Huhmarniemi on rovaniemeläinen taiteilija, tutkija, kuvataidekasvattaja ja kansalaisvaikuttaja.
Tutkijana Huhmarniemi on keskittynyt poliittiseen nykytaiteeseen, nykytaiteen ja kuvataidekasvatuksen suhteeseen, ympäristökasvatukseen sekä perinteisiin käsityömenetelmiin[1]. Koulutukseltaan Huhmarniemi on taiteen tohtori Lapin yliopistosta. Väitöskirjassaan hän tarkasteli taiteilijan osallistumista Lapin ympäristökonflikteista käytäviin keskusteluihin.[2]
Taiteilijana Huhmarniemi on töidensä kautta käsitellyt ympäristökysymyksiä, pohjoisuutta, monikulttuurisuutta sekä yhteisöllisyyttä[2][3]. Huhmarniemi on kuvaillut itseään arktisen taiteen taiteilijaksi lappilaistaiteilja-käsitteen sijaan[4].
Opettajana Huhmarniemi toimii Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa, jossa hän on opettanut kuvataidekasvatusta ja soveltavaa kuvataidetta vuodesta 2002 lähtien[1].
Huhmarniemi toimii aktiivisesti niin paikallispolitiikassa kuin järjestötoiminnassa. Hän istuu Rovaniemen kaupunginvaltuustossa, jonne hänet valittiin Vihreiden ehdokkaana vuoden 2021 kunnallisvaaleissa [5]. Huhmarniemi on ollut Rovaniemen vihreiden puheenjohtaja vuodesta 2019 lähtien[6], minkä lisäksi hän toimii Lapin taiteilijaseuran puheenjohtajana[7][8].
Rovaniemen lisäksi Huhmarniemi asuu osan ajasta Pohjois-Ruotsissa Muodoslompolon kylässä perheensä kanssa[4][8]. Huhmarniemen perheeseen kuuluu puoliso sekä kaksi lasta[8].
Lähteet
- Maria Huhmarniemi NACER TEAM. Viitattu 15.5.2022. (englanniksi)
- Maria Huhmarniemi | Taiteellinen toiminta | Lapin yliopisto Uni of Lapland. Viitattu 15.5.2022.
- Maria Huhmarniemi – Sirene sirene.fi. Viitattu 15.5.2022.
- Kuuntele Liisa Lapin ihmemaassa: Maria Huhmarniemi muutti Ruotsiin ”Tämä ei ole ollut minun ratkaisu eikä valinta" Lapin Kansa. Viitattu 15.5.2022.
- Kaupunginvaltuusto Rovaniemi.fi. Viitattu 15.5.2022.
- Maria Huhmarniemi on Rovaniemen vihreiden uusi puheenjohtaja Lapin Kansa. Viitattu 15.5.2022.
- Yhteystiedot - Lapin taiteilijaseura / Yhteystiedot - ... Lapin taiteilijaseura. Viitattu 15.5.2022.
- Akateemista arkea: Maria Huhmarniemeä itketti, kun hän kertoi luennolla Pajalan kaivoksesta Lapin Kansa. Viitattu 15.5.2022.